Huomenna se taas alkaa. Nimittäin Usvan perinteikäs kesäleiri, jonne kirjoittajat kokoontuvat kirjoittamaan, saamaan palautetta, hengailemaan ja punomaan uusia juonia. Ensimmäinen leiri oli vuonna 2007 ja silloin en vielä tiennyt, mitä oli edessä. Leirejä on nimittäin ollut sen jälkeen keväällä ja muinakin aikoina. Kaikkien aikojen ensimmäisen leirin kutsu on vielä netissä nähtävillä: http://usvazine.vuodatus.net/lue/2007/04/usvan-kesaleirin-alustava-tietopaketti
Kokemus on tuonut mukanaan varmuutta, ja enää en laita osallistujille ihan yhtä perusteellisia tietopaketteja. Tuona ekana vuonna kävimme Astuvansalmen kalliomaalauksia katsomassa porukalla, ja seminaaripäivään tuli Mikkelin kirjoittajista osallistujia mukaan.
Muina vuosina meillä onkin sitten ollut monenlaista muuta ohjelmaa, mm. kirjakaappausretkiä kirppareille sekä paikallisen ampumaseuran järjestämä ”asekoulutus kirjoittajalle”. Joka olikin erityisen inspiroiva niille, jotka ampuma-aseita teksteissään käyttävät (tai viikinkiajan vehkeitä).
Kesäleiri on ollut leireistä aina se vapaamuotoisin. Ihmiset voivat keskittyä pelkästään kirjoittamiseen, pelkästään seurusteluun tai sekä että. Meininki on hieman tällaista Shimo Suntilan kirjoittaman kaltaista: http://routakoto.com/2012/09/16/raapale-260/
Emännän tehtävänä on leirillä huolehtia ruokapuolesta, ja siinä sitä tekemistä on yleensä riittänytkin. Pari vuotta sitten ostettu paellapannu (x2) on osoittautunut tuiki tarpeelliseksi. Samoin kynttilöitä ja jatkojohtoja tarvitaan kohtuullisen usein. Vaikka en ehdi kirjoittamaan, saan usein inspiraatiota tuleville kuukausille. Olen luetuttanut käsikirjoituksiani ja saanut kannustuksen sanoja. Olen osallistunut mielenkiintoisiin keskusteluihin ja hieman ehkä saarnannut itsekin kirjoittamisen ilosanomaa. Ennen kaikkea tunnen, että heimoni kokoontuu jälleen, ja se jos mikä on tärkeää. Joskus nämä ihmiset olivat ventovieraita, mutta nyt he ovat sisaria ja veljiä.
Huomenna he tulevat! Ja kenties perästä kuuluu!
Toimittajan spekulatiivinen lokikirja 