Vaskinainen

Kun maailma on tuhoutumassa, omiensa hylkäämistä tulee sankareita.

Tuonelan ikiaikainen pyörä on rikkoutunut ja vaikutukset heijastuvat niin eläviin kuin kuolleisiin. Joet ovat ehtyneet ja naiset ovat hedelmättömiä, vainajat eivät pääse tuonpuoleiseen.

Niilas, kuolleita näkevä nuorimies saa tehtävän: hänen on löydettävä kaupungista apua, ennen kuin kotikylä autioituu. Ulpukka, suolle vangittu noitanainen, on vapautunut, mutta kulkee ilman päämäärää ja anteeksiantoa. Kohtalon oikusta hän päätyy Niilaksen matkakumppaniksi. Vaskinainen, joka on koko elämänsä komentanut alisen vaskisia siskoksia ja korjannut Vainajalan pyörää, ajetaan pois Tuonelasta. Hän päätyy maan päälle mestarisepän mielihalujen kohteeksi ja ennustajaksi, joka jakaa tuonpuoleista tietämystään kuolevaisille.

Yhdessä heidän kolmen on ratkaistava, mikä on rikkonut elämän ja kuoleman kierron. Heidän on mentävä Tuonelaan ja korjattava tapahtunut, ennen kuin on liian myöhäistä.

Vaskinainen on romaani elämän ja kuoleman kierrosta, luottamuksesta ja rakkaudesta. Se yhdistelee suomalaista kansanperinnettä, antiikin myyttejä ja luontokuvausta maagiseksi kokonaisuudeksi.

Anne Leinonen on ristiinalainen kirjailija. Hän on saanut vuoden parhaalle scifi- ja fantasianovellille myönnettävän Atorox-palkinnon kolme kertaa ja oli Finlandia Junior -ehdokkaana Routasisarukset-romaanilla Eija Lappalaisen kanssa vuonna 2011.

*

”Leinonen palauttaa uskoa proosaan, joka ei vain hätkäytä lukijaa sohvalla, vaan myös pudottaa siltä.”
Juhani Karila – Helsingin Sanomat

”Leinonen hyödyntää maagisen realismin ja dystopian keinoja lahjakkaasti.”
Jari O Hiltunen – Kiiltomato

Advertisement

Tietoa kirjoittajasta

Anne

Kirjailija ja kustannustoimittaja, proosakuiskaaja.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s