Kirjoitusvuosi 2022

Haluan tältä vuodelta mainetta, kunniaa, menestystä ja hyviä kustannussopimuksia.

Tosin ensin täytyy kirjoittaa ne käsikirjoitukset. Mutta tavoitteita ja toimia on hyvä määrittää, siksipä tämä listaus tulevasta vuodesta.

Oma kaunokirjallinen tuotanto

Hanketyö on loppunut, joten palaan takaisin kirjoitustöitten ääreen. Päätyötäni kutsun koodinimellä ”Kalevala”. Sen lisäksi työpöydällä pyörii kaunokirjallisia salarakkaita useitakin, ongelmana on oikeastaan niiden työjärjestyksen määrittely. Kaksi aloitettua maagisrealistista romaania sekä kaksi nuortenkirjaideaa tappelevat huomiosta, mutta kaikkia ei voi työstää samanaikaisesti. Niiden kanssa pitäisi nyt malttaa ja tarttua johonkin vasta kun ”Kalevalan” kanssa tulee jumahdus (sellainen tulee väistämättä, hyödynnän ”Kalevalassa” sipulitekniikkametodia, en siis suunnittele kovin tarkkaan juonenkuljetusta ennakkoon, vaan tutustun tarinaan kirjoittamalla).

Haamu Kustannukselta ilmestyvä ”Elokuussa minä kuolen” on jo taittoversionsa nähnyt, joten sen kanssa ei ole enää kovin isosta ponnistuksesta kyse. Odotan kirjan ilmestymistä! Iines Partanen teki kirjaan upean kannen,  ja tarina kuolemaan johtavasta kirouksesta ja kirouksen voittamisesta kiehtoo minua edelleen niin, että tämän teoksen jatko-osa on yksi noista mieltä kutkuttelevista uusista projekteista.

https://holvi.com/shop/haamukustannus/product/f9f1578fd7c12300aa6a7d4fc0902d41/

Korpin kirjoituskilpailu, antologia ja keskiaikahahmopaja

Maailmassa ei ole koskaan liikaa antologioita. (Tai voi olla, jos joltakulta muulta kysytään..). Kulttuuriyhdistys Korpilta ja Usvalta ilmestyi vuonna 2018 Metsä, suo ja usva –aiheinen teos, mutta siitähän on jo viisi vuotta aikaa. Nyt Korppi onkin julkistanut lintu-aiheisen kirjoituskilpailun, jossa etsitään spekulatiivisia novelleja. Parhaimmistoa julkaistaan niin Usva-verkkolehdessä kuin vielä nimeämättömässä antologiassa. Kisatuomaristossa ja esiraadissa ovat lisäksesi kirjailijat Satu Piispa-Hakala, Anni Kuu Nupponen, Hanna Morre Matilainen ja Merja Mäki. Kilpailun deadline on 15.3.2021, joten hyvin ehtii kirjoittaa kokonaan uuden lintutarinan!

Kulttuuriyhdistys Korppi on mukana Mikkelin kaupungin unelmavuosien kulttuuritupsahduksissa järjestämällä keskiaikahahmotyöpajan. Jos satut liikkumaan Mikkelin suunnalla, tule mukaan rakentamaan omaa roolihahmoa. Suunnittelusta on apua myös ylipäänsä kirjoittajille/käsikirjoittajille hahmonrakentamisen inspiraatioksi: https://kulttuuriyhdistyskorppi.wordpress.com/2022/01/05/keskiaikahahmotyopaja-ristiinassa/

Korpilla on myös muutakin suunnitteilla, mutta tässä vaiheessa ei vielä voi ääneen kertoa kaikkea!

Proosakuiskaajan kurssit ja kirjoitusopas

Proosakuiskaajalla on useita kursseja tänä keväänä. Erityisen kiinnostavia kannaltani ovat romaaniklinikat. Niiden yhteyteen olen nimittäin työstänyt opetusmateriaalipakettia, josta rakentuu kirjoitusoppaan ”Sinä kirjoitat romaanin” runko.  Teos on sisarpari Saara Henrikssonilta viime vuonna ilmestyneelle oppaalle ”Sinä julkaiset kirjan”. Kirjoitusoppaan sisältö lähtee perusteista, mutta tarjoaa hyödyllistä tietoa kokeneellekin kirjoittajalle niin henkilöhahmoista, juonesta, teemasta, rakenteesta kuin jännitteistä.

Spefitaustastamme johtuen minun ja Saaran kurssipaketissa on erityisesti spekulatiivisen fiktion kirjoittamiseen liittyvää ohjelmaa. Lempeää spefisparrausta syventyy spekulatiivisen fiktion erityispiirteisiin kuten maailmanrakennukseen, pahan olemukseen, alitajunnan ja unien hyödyntämiseen osana kirjoitusprosessia…

Proosakuiskaajan kevään kursseista on lisätietoa täällä:

Usvan kirjoitusleirit

Korona on kurittanut Ristiinassa järjestettyjä kirjoitusleirejä, ja niitä ei ole voitu järjestää entiseen malliin.  Meillähän oli kesäleirien lisäksi kokoontumisia mm. pääsiäisenä tai vappuna, oli kekrinä kauhua ja talvileiriä helmikuussa.  Minulla on edelleen into järjestää niitä (sillä mikä onkaan mahtavampaa kuin istua porukalla alas ja puhua kirjallisuudesta ja kirjoittamisesta vapautuneesti). Toivoisinkin oikeastaan impulsseja kentältä, mitä vaikka kesällä 2022 voisi Ristiinassa järjestää.

Leirielämää 2018

Näyttökuva 2018-08-02 kello 11.45.52Perinteinen Usvan kesäleiri on taas ohi, tilukset tyhjentyneet edestakaisin hortoilevista kirjoittajista.

Monille Usva-leirit ovat tuttuja, mutta silti, tässä aiheesta tiivisti.

Olen pitänyt vuodesta 2007 saakka kotonani Ristiinassa leirejä spekulatiivisen fiktion kirjoittajille: scifin, fantasian ja kauhun taitajille. Pääsyvaatimuksia ei ole, mukana on aina konkareita ja omia kirjoja julkaisseita kuin myös kirjailijoiksi haluavia, kuin myös tutkijoita ja lukijoita. On mukana ollut myös valtavirtaa kirjoittavia, kyllä tänne sekaan mahtuu, mutta valtaosaa leiriläisistä yhdistää kiinnostus kummaan kirjallisuuteen.

Leireillä verkostoidutaan (lonkeroidutaan), kirjoitetaan, saadaan ja annetaan palautetta, tehdään kirjakaappauksia lähiseutujen kirpputoreille ja keskustellaan. Joskus meillä on ohjelmaa, joskus ei. On ollut teemoitettuja leirejä ja sitten vakiona ihan perusmenoa, jonkinmoinen Usva-leirien prototyyppi, jossa ihmisjoukko vain muodostaa vapaamuotoisesti erilaisia yksiköitä, jotka tekevät asioita: kirjoittavat, keskustelevat, ihmettelevät.

Mistä on sitten hyvät Usva-leirit tehty?

Rannalla juttelevista ihmisistä, jotka käristävät välillä toisiaan ja välillä makkaraa tulessa.

Joen kahahtelevista rantapusikoista.

Kuutamouinneista (ei tänä vuonna joella, onneksi, joki oli yack).

Satunnaisista kirjallisuuspoliittisista palopuheista, joissa ääntä saatetaan korottaa ja sanomaa korostaa huitomisella.

Spontaanisti syntyvistä kirjallisista palautteista, uraohjeista, yhteisymmärryksen ja Suurien Totuuksien löytämisestä

Ujohkosta uudesta tulijasta, joka ojentaa käsikirjoitustaan luettavaksi.

Kummallisista antologiasuunnitelmista, joista suurin osa onneksi haudataan, ennen kuin kirjoittajat ovat palanneet kotipesäkkeisiinsä.

Lattialle kasautuvista kierrätyskirjapinoista, pöydälle pinotuista kirjoitusoppaista.

Nurkkaan vetäytyneestä ahkeroijasta, jonka kasvoille kannettava langettaa sinertävän valonsa.

Ulkohuussin leiripäiväkirjasta.

Kuorsauksesta keskellä päivää.

Minulta kysytään usein, kuinka minä jaksan järjestää moista tapahtumaa kotonani.

Kiitos, en minä jaksakaan. Fyysisesti olotila voi olla jossakin piestyn ja littanan kärpäsen välimaastossa, mutta henkisesti ollaan korkealla liidossa. Suurin morkkis tulee siitä, kun leiri loppuu ja yhtäkkiä onkin hiljaista. Ei tulekaan vastaan ihmistä rantapolulla, yläkerran patjat ovat tyhjinä, joen rannalta ei kantaudu naurua.

Leiripäivien organiseeraaminen on toki oma rupeamansa. Tavoitteena on pitää leiri omakustanteisena ja siten avoinna ihmisille taloudellisesta tilanteesta riippumatta. Edullisen mutta maukkaan ruuan valmistaminen (vegaaniversioin) jopa 25:lle leirivieraalle on haaste, josta yleensä selviydytään kunnialla. Random-keitto ja Seppo-grillissä tehty paella eivät petä koskaan! (ohareitakin on toki tullut, mutta ymmärtääkseni kukaan ei ole jäänyt nälkäiseksi)

Miten leireille sitten pääsee? Periaatteessa leirit ovat avoimia kaikille. Käytännössä tänne tullaan joko vanhana konkarina, tuntemalla minut tai sitten suosituksella. Rohkeimmat ovat ottaneet suoraan yhteyttä, vaikkeivat minua tunne. Perusvaatimuksena on se, että tulee juttuun ahtaissa tiloissa parinkymmenen muun ihmisen kanssa. Voi olla sosiaalinen tai yksin viihtyvä, mutta vessajonossa saattaa joutua juttelemaan. Kanttia pitää myös olla, että sietää palopuheita ja erilaisia näkökantoja.

Tämän kesän leiri on ohi, uusia ei ole vielä sovittu. Mutta tulee, varmasti!

Ai niin, se hieno kuunpimennys, sitä ei varsinaisesti nähty. Mutta kuutamouinnilla kävimme monen monituista kertaa! (ei joessa, vaan järvessä).

Kummia sisaruuskirjoja

Tänä vuonna julkaisuni ovat ruuhkautuneet keväälle. Vuodet eivät tosiaan ole toistensa kaltaisia.

Maaliskuussa ilmestyi mysteeriromaani, paranormaali dekkari, kauhukirja – tai miksi sitä nyt sitten haluaakaan kutsua – nimeltään Metsän äiti (Atena). Pari päivää sitten ilmestynyt Kirjanoita (WSOY) on suunnattu nuorille ja on urbaania fantasiaa, mutta se on yllättävästi eräänlainen sisarkirja Metsän äidille. Työstin molempia käsikirjoituksia lomittain

Prosessina kirjat ovat hyvin erilaisia. Metsän äidissä muistot, menneisyys ja muistojen kohtaaminen ovat tärkeitä asioita, ja kirjoitin teosta omien luontokokemusten ja kotiseutufiilisten läpi. Rakensin tapahtumapaikaksi fiktiivisen kylän nimeltä Vihainperä, ja kuvitin rakennuksia, kylänraittia ja ympäröivää metsää ja luontoa omilla kokemuksillani, vahvasti kuitenkin sekoittaen totta ja tarua (teoksesta ei löydy muille tunnistettavia paikkoja, itse kuitenkin ”näen” tapahtumapaikat). Metsän äidin ensimmäiset sanat kirjoitin joskus vuonna 2012, mutta sen alkukuva, napanuoran lailla kädessä kulkeva humalan juuri, on ainakin kaksikymmentä vuotta vanha. Tarina, joka ei toiminut novellina, antoi alkusysäyksen romaanille. Humala jäi pienenä sivumainintana tähän toteutukseen, mutta se on olemassa, tarinan ytimessä, merkityksissä joita tarina luo minulle.

Metsän äitiä kirjoitin useaan kertaan, kertaalleen pinosta kirjoittamalla, eli laitoin vanhan tiedoston syrjään ja kirjoitin paperista lukemalla ja editoimalla kokonaan uuden version uuteen tiedostoon. Kirjoitusmenetelmä tuntui raikkaalta ja toimi. Ammensin tietämystäni suomalaisesta kansanperinteestä, mm. vaihdokas-myytistä, mutta yhtä lailla ajattelin zombietarinota (suomalaisittain) ja suohautalegendoja.

Metsän äidin kirjoittamisessa tärkeää oli myös itse metsä, se miten suomalaiset ovat kokeneet aljo- eli uhripuut, kuin myös ylipäänsä metsään liittyvä taikuus, metsän kanssa asioiden sopiminen, luontoyhteys ja naisten taikuus, sukupolvien ketju, syyllisyys ja sovitus. Tarinalla käsitellään voimia, joiden ymmärtäminen on vaikeaa, kenties mahdotonta.

Eräs kirjan lukenut lukija totesi, että teoksessa ollaan liminaalitilassa, koska päähenkilö on raskaana ja siksi elämänvaiheessa, joka jo itsessään on kauhistuttava. Kuinka totta! Pelottava välitilamainen tunnelma voi hyvinkin rakentua myös Vihainperästä, joka on eräänlainen savolainen Twin Peaks, hyvin sisäänpäinlämpiävä pitäjä, jolla on synkkä historia ja jonka originellit kyllä tuijottavat ohikulkijoita hyvin hyvin pitkään.

Innostuin joulun tiimoilla tekemän teokselle oman kirjatrailerin: https://www.youtube.com/watch?v=naszdmJ44Y0

*

Kirjanoita taas on kirjaparin ensimmäinen osa, ja sen ideointi sekä kirjoittaminen oli paljon suunnitelmallisempaa. Tein sisältösuunnitelman kahdesta kirjasta ja toteutin ne hyvin ripeällä kirjoitustahdilla. Työstökertoja oli toki useampia, mutta alkuteksti syntyi käytännössä kuukaudessa. Oli ihana purskauttaa koko kertomus kerralla yhtenä ajatusvirtana.

Tarinassa kirjallisuudella on iso merkitys niin juonen kuin miljöörakentamisen kautta, ja oli mielenkiintoista tehdä antikvariaateissa löytöjä ja ujuttaa niitä sitten osaksi teosta. Kirjan lopussa oleva kirjallisuusluettelo on vain viitteellinen, ei suinkaan tyhjentävä.

Kirjanoidassa sykkii taustalla maagiset kokemukset Helsingistä – se kun olen kävellyt joskus yöllä keskustassa tai nähnyt Mannerheimintien aamuviideltä lumisateessa, ihmisistä vapaana. Ideoita sain myös joistakin näkemistäni unista. Tarina ammentaa siis sieltä samasta alitajunnasta kuin Metsän äitikin, mutta hieman eri lokerosta.

Kirjanoita on teos, jonka olisin halunnut lukea joskus nuorempana, tai sitten se on teos joka syntyy kun lukee liikaa. Se on Narnia ja Ei-Narnia samaan aikaan. Se on Holdstockin Alkumetsä ja Herbertin Dyyni,  Tarina vailla loppua, kaikki lapsuudessa ja nuoruudessa lukemani taiallinen kirjallisuus yhteen pakettiin käärittynä. Kryptistäkö? Kannattaa lukea, niin tietää, miksi sanon näin.

*

Entä sitten se teosten sisaruus? Huomasin jossakin vaiheessa, että molemmissa kirjoissa on samanniminen henkilö, Raisa. Metsän äidin Raisalla on tietoa, mutta hän ei pysty sitä enää jakamaan. Kirjanoidan Raisalla on tietoa, ja hän jakaakin sitä, mutta kertooko hän kaiken? Molemmissa teoksissa on metsällä, taikuudella ja luonnolla oma tärkeä roolinsa. En halunnut vaihtaa toisesta teoksesta henkilön nimeä, vaan pidin Raisan molemmissa mukana.

Molemmissa kirjoissa on myös nukke. Kirjanoidassa useampia (ja Kirjanoidan jatkossa nukella on isompi merkitys kuin ensimmäisessä teoksessa).

Nyt kun tarkkaan miettii, niin Metsä=Kirja ja Äiti=Noita. Ehkä kirjoitin Metsänoidan ja Kirjaäidin!

*

Omien teoksieni kirjoittamisen lisäksi toimitin kevääksi antologian Hänen huulensa ovat metsä (Kulttuuriyhdistys Korppi ry). Siihen on koottu novelleja, joiden aihepiirinä ovat suo, usva ja metsät. Ideana oli tehdä juhlakirja 10 vuotta pyörineiden Usvan kirjoittajaleirien kunniaksi, ja hieno juhlakirja tulikin! Tein novellivalintoja viime kesänä Finnconin aikaan, ja vähitellen tekstejä työstettiin, editoitiin, oikoluettiin ja lopulta taitettiin kirjaksi saakka. Kansikuva on Maikki-Noora Karvisen käsialaa, ja kirjoittajajoukossa on hieno kavalkadi tekijöitä. Uutinen ja kirjoittajaluettelo on nähtävissä täällä: https://kulttuuriyhdistyskorppi.wordpress.com/2017/04/23/hanen-huulensa-ovat-metsa-antologia-on-ilmestynyt/

Usvan kesäleirit 2017

EDIT: LEIRIT OVAT JO TÄYNNÄ, VARAPAIKKOJA VOI KYSELLÄ.

 

Juhlavuosi menossa, Usvan leirit nimittäin käynnistettiin vuonna 2007. Sen (ja kovan kysynnän) vuoksi leirejä on tänä vuonna kaksi, 18-20.7 työleiri ja 20-23.7 yöleiri.

Leirit järjestetään Ristiinassa, Anne Leinosen kulttuurikodissa, ja ne on suunnattu spekulatiivisen fiktion (scifi, fantasia, kauhu) kirjoittajille. Ensimmäinen leiri on suunnattu niille kirjoittajille, jotka tulevat maaseudun rauhaan kirjoittamaan ja/tai haluavat organisoituja palauteryhmiä ja niiden kautta keskustella työn alla olevista teksteistään. Jälkimmäisellä leirillä voi yhtä lailla kirjoittaa ja vaihtaa mielipiteitä teksteistä, mutta sen ohjelma lienee osallistujista johtuen kepeämpi. Luvassa on kirjakaappausretkiä ja leirinuotiolla kirjallisen maailmanvalloituksen suunnittelua.

Molempien leirien suolana on verkostoituminen: inspiroivat keskustelut, upeat kollegat ja spontaanit antologiaideat!

On myös mahdollista tulla päiväkäynnille.

Leirit ovat maksuttomia, ruokaraha peritään, ja kirjoittaja saattaa joutua kokin avuksi keittiöön. Kissatalous. Sisämajoitus noin kahdelletoista, loput telttailevat. Tiedustelut osoitteeseen usvazine@gmail.com

Usvan kymmenes kesäleiri

Tämän kesän suururakka eli Usvan kesäleiri on ohi. Vieraita taisi viikonlopun aikana käydä ainakin 25, ellei lähemmäs kolmeakymmentä (en ihan kestänyt laskuissa). Lapsiakin oli seitsemän hengen heimo trampoliinia paukuttamassa ja aarteita etsimässä. Suurin työni oli ruuan laittaminen, ja uutena menussa oli savupaprikalla maustettu tomaatti-linssikeitto. Pidän siitä itse kovasti, ja tuntui maistuvan vieraillekin. Oleellisia ovat myös valmistusvälineet, joita täydensin tänä vuonna 10 litran kattilalla. Opin, että isossa kattilassa vesi ei kiehu kovin nopeasti, kannattaa käyttää vedenkeitintä apuna. Seppo-tiilipesän kaveri ristittiin Severiksi, ja hyvin SS palvelikin paellan valmistuksessa.

Tarja loihti täydellisen täytekakun, ja Juvalta järjestyi vegaanisia munkkeja. Kävi hyvä munkki siis!

20160722_193623.jpg

Mitä sitten leirillä noin yleensä tapahtui? Ihmiset kirjoittivat, paljon. Ihmiset lukivat, metsästivät kirjoja, vaihtoivat kuulumisia ja verkostoituivat. Kuuntelimme kuunnelman ja alakerran buduaari muuttui muutaman tunnin ajaksi nauhoitusstudioksi. Niitä pääsee yleisö kuuntelemaan myöhemmin. Olen varma, että ainakin yksi antologiahanke on rantaparlamentissa syntynyt. Tekstirinki kokoontui ja antoi palautetta. Suunnittelimme kursseja ja muutakin toimintaa. Luulen, että leirillä siis tehtiin aika hyödyllisiä asioita.

Kohtasimme myös sinikasvoisen Lautturin, joka sunnuntai-aamun harmaina tunteina lipui joelle. Kohtasimme myös Univelan ja Kosmos sykki yön pimeinä hetkinä bassoäänin.

Leiri oli järjestyksessään kymmenes, ensi vuonna on uudet juhlat, koska ensimmäisestä leiristä (2007) tulee silloin kuluneeksi kymmenen vuotta. Leireillä on käynyt monta kirjoittajaa, toistuvasti, ja moni on muuttunut matkan aikana kirjailijaksi. Tulijoita on nykyään enemmän kuin paikalle mahtuu (ellei jostain saada puolijoukkuetelttaa ja soppatykkiä ja orjatyövoimaa tuohon tontin kulmalle). Oma lukunsa on toki leirien intiimiydellä, sillä että täällä on vanhoja tuttuja ja mukaan joka vuosi solahtavia leiriuntuvikkoja.

Kesäleiri on perinteisesti tarkoittanut kesäloman päättymistä ja töiden alkamista. Siksi aloitan huomenna armottoman työnteon. Johan sitä muutama päivä tuli toisten ahkerointia seurattuakin.

Usva kerää tekstejä

Hopsansaa! Verkkolehti on edelleen toiminnassa ja potkii, vaikka ilmestyykin verkkaisemmin kuin aiemmin. Kevään numeroon tekstejään voi lähettää 15.3.2016 saakka.  Erityisen kiinnostuksen kohteena ovat tällä kertaa uuskumma, maaginen realismi ja science fiction, mutta käytännössä mitä tahansa spekulatiivisen fiktion kirjoon kuuluvaa voi tarjota. Syksyn numeron deadline on 31.7.2016 ja teema hakee vielä paikkaansa, mutta muotoutunee kun ensimmäiset novellit ovat löytyneet.

Novelleja voi tarjota osoitteeseen toimitus(at)usvazine.net

*

Tekeillä on myös Usvan juhla-antologia, jonka teemana on suo, metsä ja usva, ei välttämättä tuossa järjestyksessä. Sen piti alun perin valmistua täksi kesäksi, mutta omien kirjoituskiireideni vuoksi en ole ehtinyt tehdä asialle tarvittavia asioita. Todenäköinen valmistumisajankohta on kevät 2017.

Kirjoitusleirejäkin on tiedossa (täällä Ristiinassa). Perinteinen Usvan kevätleiri on aprillipäivän tienoilla, romaanipaja taas romaania kirjoittaville vappuna (kyllä, mikäpä mukavampaa viettää vappuaan kuin puhumalla teksteistä!). Paikkoja voi tiedustella, etusijalla ovat spefin kirjoittajat.

anne4_www
Joskus teksti on huh!

 

Kässäri uusiksi pinosta

nakemaOlen ensimmäistä kertaa kirjoittajaurani aikana kokeillut menetelmää, jossa teksti kirjoitetaan kokonaan uusiksi pinosta. Olen kyllä joskus saattanut jonkin novellinmittaisen tekstin uusiokirjoittaa, mutta nyt menee koko romaani.

Tekstin vanha versio on telineessä koneen vasemmalla puolella. Luen sieltä tekstiä ja naputan sen kokonaan uusiksi ihan uuteen tiedostoon.

Menetelmässä pelotti sen työläys. Hylkäsin vanhan tekstitiedoston, ei mitään leikkaa-liimaa-toimenpidettä. Jokainen sana pitää kirjoittaa uusiksi. Muita haittoja ei sitten oikeastaan olekaan.

Teksti muuttuu. Osa lauseista pysyy samanlaisina, mutta sisäinen editori muokkaa suurinta osaa omasta mielestään paremmaksi. Järjestys vi muuttua. Olen myös jättänyt kappaleita ja lopulta kokonaisia sivuja kirjoittamatta. Muutama luku on vaihtanut paikkaa ja kokonaan uusia kohtauksiakia on syntynyt. Papereissa ei ollut mitään merkintöjä (voisi olla, mutta en tehnyt niitä). Korjaukset tulevat osin päästä.

Parasta on se, että monta tylsää ja selittävää juttua on karsiutunut pois. Käsikirjoituksessa oli paljon päähenkilön sisäistä selittelyä. Ne tuntuvat sisällöltään niin kököltä etten yksinkertaisesti halua kirjoittaa niitä uudestaan. Jos käyttäisin vanhaa tiedostoa, niin hyppäisin yli ja ne jäisivät nököttämään paikoilleen. Deletointi olisi paljon vaikeampaa.

Tekstimäärä on pysynyt samana. Poistoista huolimatta lisäyksiä on tullut niin, että teksti ei ole nyt puolessa välissä vielä lyhentynyt,

Minulle uusi kirjoitustekniikka, ehdottomasti kokeilemisen arvoinen. Silti kyllä ajoittain tuntuu, että vihaan tätä tekstiä.

Loppuvuoden satoa

Mitäpä kuuluu? Kiirettä, ennen kaikkea kiirettä. Vuosi on päättymäisillään, ja lomaakin olisi hyvä viettää ennen kevään koitoksia. Raotan kirjoituskammarin ovea ja kerron joitain kuulumisia. Julkaisurintamalla on tapahtunut nyt syksyllä, sillä fantasiaromaanini Vaskinainen tuli ulos lokakuussa.

vaskinainen_kansi_väri_300i

Osuuskumma on osuuskuntamuotoinen kustantamo, joka on erikoistunut aikuisille suunnatun scifin ja fantasian julkaisemiseen. Osuuskumman osakkaana olen mukana monissa kustantamon hankkeissa mm. toimittajan roolissa. Vaskinainen istuu hyvin Osuuskumman julkaisuprofiiliin (laatuspefiä aikuisille) siksikin, että se menee tekstispektrissäni vahvasti fantastisen puolelle. Kansanperinnettä, myyttejä, noitanaisia, Tuonelaa, elämän ja kuoleman kysymyksiä. Kirjan tarina on matkustanut mukanani pitkään, ja on mukava lopultakin laskea siitä irti. Ensimmäiset luonnokset kokonaisuudesta ovat vuodelta 2003 ja koko tarinakaari oli jo olemasa vuonna 2008. Sen jälkeen se on elänyt ja etsinyt niin muotoaan kuin paikkaansa.

Jotkut projektit ovat siis pitkän aikajanan juttuja. Toivon, että seuraavat etenisivät hieman nopeammalla tahdilla. Venyvien hankkeiden riskinä on kyllästyminen, eikä nyt ainakaan kovin ajankohtaisista asioista voi tällaisella ryhmityksellä kirjoittaa.

Vaskinaista saa ostettua Osuuskumman kautta kätevästi Holvista. (ja koska kyseessä on pieni kustantamo, niin kirja ei tosiaankaan notku kirjakauppojen hyllyssä, vaan se pitää tilata tai tavoittaa messuilta)

*

usvazine215kosmariEi vuotta ilman toimitushommia. Nyt loppuvuodesta tapetilla oli kaksi kansanperinneaihetta. Toimitin sekä Kosmoskynä 4/15:n, jonka aiheena on kansanperinne ja eläimet, sekä samanaikaisesti Usva 2/15:n, jossa on suomalaista kansanperinnettä hyödyntäviä novelleja. Usvan voi ladata täältä:http://usvazine.net/kansanperinne-usva-215-on-ilmestynyt/

Näistä vapaaehtoishommista en kyllä rehellisesti sanottuna ole saanut tänä vuonna samanlaista iloa itselleni kuin ennen. Kyse ei ole niinkän ajankäytöstä vaan rutiineista – kun jokin homma muuttuu enemmän rutiiniksi kuin intohimoiseksi tekemiseksi, niin se ei olekaan enää niin hauskaa tehdä loppuun saakka. Kosmoskynä siirtyy ensi vuonna uude päätoimittajan hoteisiin, ja olen luvannut itselleni, etten enää tuuraa ketään lehden suhteen. Usvaa on tarkoitus jatkaa, mutta kenties kehitän siihen jonkin uudenlaisen ajatuslangan itselleni. Katsellaan ja ihmetellän.

*

Kirjoitusvireeni on erinomainen, suorastaan pirskahtelevan kupliva. Minulla on useita samanaikaisia, eri vaiheissa ja kiireellisyysasteessa olevia projekteja kesken. Ensi vuonna ei ole tulossa omaa julkaisua, pari osallistumista antologioihin tosin lienee luvassa – suomalaisia Cthulhu-aiheisia novelleja käsittelevässä kokoelmassa sekä myös Osuuskumman julkaisussa. Tarinahautomossa pöhisee isompia kokonaisuuksia, sekä nuorille että aikuisille omia juttujaan. Muu ei oikein toimisikaan, hankkeita on oltava useita työn alla samanaikaisesti, jotta voi aina yhden jumahtaessa siirtyä seuravaan. Tekstit myös keskustelevat keskenään ja saavat vaikutteita. Se olisi aihe, jotka ehkä jonkun kirjallisuustieteilijän olisi hyvä tutkia: miten saman kirjoittajan tekstit ”juttelevat keskenään”. Tiedän monen muunkin kohdalla tällaisia kirjapareja syntyvän, ja voi olla niinkin, että eri tekijöiden teokset heijastuvat toisiinsa. (Ainakin nyt tuntuu, että kaikki kirjoittajat juuri samoista aiheista kuin minä, mutta se lienee omasta tarkkaavaisuudesta johtuvaa illuusiota sekin)

Sitten on myös Hyvin Salaisia Produktioita, osa suuritöisiäkin, joista en mainitse vielä sen enempää. Tiedotetaan, kun on aidosti tiedotettavaa!

pienen-rasian-jumalaNovelleista olen saanut hyvää palautetta, kun toukokuussa ilmestynyttä Pienen rasian jumalaa on luettu ja arvosteltu. Pari viimeistä vuotta olen keskittynyt romaanimittaisiin juttuihin, ja novelleja ei ole syntynyt samalla tahdilla kuin ennen. Ehkä syynä on sekin, että moni tarina on hahmottunut päässä pidempään muottiin. Toisaalta taas jokainen novelli on käytännössä yhden ison idean puristamista tiiviiseen pakettiin, ja joskus siis myös romaaniaiheiden kuluttamista.

Veri veti kuitekin osallistumaan Portin kirjoituskilpailuun, vaikka lausahdin vuonna 2011, etten enää kisaan osallistu, kun voittojakin on tullut kaksi kertaa. Näyttää kuitenkin siltä, että paras tekstintekemisen motivaattori minulle on kirjoituskisaan tai antologiaan osallistuminen. Teemat kyllä luotaavat ja varioivat toisiaan, vaikka tekstejä tekisikin eri aikoina ja eri tavoitetta kohti. Ehkä joskus tulevaisuudessa on kasassa kolmannen kokoelman verran tarinoita, jotka voisi ajatella samojen kansien sisällä.

*

Syksyn kirjallista kenttää ja kuulumisia on leimannut ahdistus: huoli julkaisumahdollisuuksista, toimeentulosta ja ylipäänsä kirjamyynnistä. Luottamustoimeni ovat vieneet keskelle taiteilijanelämän kurimusta: moni kollega on ahtaalla taloudellisesti, moni kyseenalaistaa oman ammattinsa jatkumisen. Apurahojen ja taiteilijuuden tarpeellisuuden ympärillä vellova keskustelu ankeuttaa. Tuntuu, että ajattelu ylipäänsä mieletään yleellisyyshyödykkeeksi, johon suomalaisilla ei ole varaa. Ja se jos mikä on pelottavaa.

Pestini Suomen kirjailijaliiton johtokunnassa loppuu tähän vuoteen. En asettautunut ehdolle jatkokaudelle, koska oma elämäntilanne ei nyt oikein salli säännöllisiä Helsingissä käyntejä. Ihan ilman luottamustoimia en kuitenkaan ole, ja erilaisissa ryhmissä tilannetta tulee varmasti myös seurattua. Toivottavasti edessä olisi paremmat ajat, töitä ja tekemisen iloa itse kullekin. Ja olen sitä mieltä, niin kuin joku viisas joskus on sanonut: jokainen työpaikka tarvitsee runoilijan.

Leiri alkaa!

Huomenna se taas alkaa. Nimittäin Usvan perinteikäs kesäleiri, jonne kirjoittajat kokoontuvat kirjoittamaan, saamaan palautetta, hengailemaan ja punomaan uusia juonia. Ensimmäinen leiri oli vuonna 2007 ja silloin en vielä tiennyt, mitä oli edessä. Leirejä on nimittäin ollut sen jälkeen keväällä ja muinakin aikoina. Kaikkien aikojen ensimmäisen leirin kutsu on vielä netissä nähtävillä: http://usvazine.vuodatus.net/lue/2007/04/usvan-kesaleirin-alustava-tietopaketti

Kokemus on tuonut mukanaan varmuutta, ja enää en laita osallistujille ihan yhtä perusteellisia tietopaketteja. Tuona ekana vuonna kävimme Astuvansalmen kalliomaalauksia katsomassa porukalla, ja seminaaripäivään tuli Mikkelin kirjoittajista osallistujia mukaan.

Muina vuosina meillä onkin sitten ollut monenlaista muuta ohjelmaa, mm. kirjakaappausretkiä kirppareille sekä paikallisen ampumaseuran järjestämä ”asekoulutus kirjoittajalle”. Joka olikin erityisen inspiroiva niille, jotka ampuma-aseita teksteissään käyttävät (tai viikinkiajan vehkeitä).

Epämääräisiä leiriläisiä
Epämääräisiä leiriläisiä

Kesäleiri on ollut leireistä aina se vapaamuotoisin. Ihmiset voivat keskittyä pelkästään kirjoittamiseen, pelkästään seurusteluun tai sekä että. Meininki on hieman tällaista Shimo Suntilan kirjoittaman kaltaista: http://routakoto.com/2012/09/16/raapale-260/

Emännän tehtävänä on leirillä huolehtia ruokapuolesta, ja siinä sitä tekemistä on yleensä riittänytkin. Pari vuotta sitten ostettu paellapannu (x2) on osoittautunut tuiki tarpeelliseksi. Samoin kynttilöitä ja jatkojohtoja tarvitaan kohtuullisen usein. Vaikka en ehdi kirjoittamaan, saan usein inspiraatiota tuleville kuukausille. Olen luetuttanut käsikirjoituksiani ja saanut kannustuksen sanoja. Olen osallistunut mielenkiintoisiin keskusteluihin ja hieman ehkä saarnannut itsekin kirjoittamisen ilosanomaa. Ennen kaikkea tunnen, että heimoni kokoontuu jälleen, ja se jos mikä on tärkeää. Joskus nämä ihmiset olivat ventovieraita, mutta nyt he ovat sisaria ja veljiä.

Huomenna he tulevat! Ja kenties perästä kuuluu!

Leirikakkua, kuva Jussi Vainikainen
Leirikakkua, kuva Jussi Vainikainen

Usvan kesäleiri 2015

Perinteinen Usvan kesäleiri järjestetään 23.-26.7 Ristiinassa. Viime vuoden leiristä on kattava raportti Routakodossa.

Ilmoittaudu 31.5 mennessä osoitteeseen usvazine@gmail.com – ja vain jos olet tosissasi tulossa. Jos halukkaita on enemmän kuin paikan päälle mahtuu, niin sitten tuumaillaan, mistä päästä pudotetaan. Majoituspaikkoja on sisällä ja teltoissa – ruokailukapasiteetti jarruttaa niin, ettei leiriläisten määrä voi kasvaa tolkuttomasti. Mutta tällä kertaa ei siis ole merkitystä, miten nopeasti ilmoittautuu.

Leirillä on ollut vapaamuotoinen agenda, kaikkia yhdistää rakkaus spefiin ja kirjoittamiseen.