Halusin viime vuoden tavoiteasettelussa mainetta, kunniaa ja menestystä, ja jos nyt taakse peilaa niin tavoitteet taisivat toteutua. Alkuvuosi meni toipuessa hanketyöstä (jota tehtiin 110 %:sesti, hitsi miten voikin olla takki tyhjä intensiivisen rupeaman jälkeen) ja sallin itselleni totaalisen fantasiamaailmaan putoamisen kevääksi. Katsoin kaikki Supernaturalin 15 kautta putkeen, ja toki muitakin hienoja sarjoja – kaikki lukeminen ja katsominen on minulle tarinamoottoreiden huoltoa ja tarpeellista aivojumppaa. Aina oppii.
Julkaisut
Olin mukana Epätie-antologiassa novellillani ”Kaikilla mausteilla”. Novellit ovat mukava keino päästä kokeilemaan erilaisia kaunokirjallisia keinoja, ja minulle tällä kertaa grotestin aineksina olivat moninäkökulmatekniikka, vampyyrit ja kannibalismi. Jussi Mankkinen / Yle teki antologiasta jutun.
Huhtikuussa ilmestyi romaanini Elokuussa minä kuolen (Haamu). Se sai hienosti näkyvyyttä, menetin jopa Suomen Kuvalehti -neitsyyteni, ja siinä julkaistiin siis ensimmäistä kertaa arvio kirjastani. https://suomenkuvalehti.fi/kulttuuri/kirja-arvio-nuortenromaani-tarttuu-pelkoihin-fantasian-keinoin/
Myös Hesarissa kirja huomattiin.
Aikana, jolloin lasten- ja nuortenkirjoista tulee todella vähän lehtiarvosteluja, nämä näkymät ovat kuin valonsäteitä pimeään luolaan.
Ammattimaista kirjakritiikkiä voi lukea edelleen myös blogeista, kuten Lastenkirjahyllystä.
Hesarin jutusta sanottakoon, että artikkelin kuvituksena on valokuva, joka minusta on otettu vuonna 2001 tai 2003. Imartelevaa, että en vanhene. Vampyyriainesta! (otatin loppuvuodesta ajantasaisia kuvia Sami Funkella)
Yhteistoimitin kahta antologiaa. Hämärän periltä -antologia on Osuuskumman historiallisen kauhun kokoelma, jonka toimitin yhdessä Samuli Antilan kanssa. Mukana on novelleja nimenomaan Suomi-näkökulmasta. Tsekkaa täältä.
Toinen, ihan loppuvuodesta ilmestynyt antologia on nimeltään Herra Swanin sanoja siivekkäille. Se on Kulttuuriyhdistys Korpin tuotantoa ja sisältää niin kirjoituskilpailun satoa kuin varta vasten antologiaa varten kirjoitettuja tarinoita. Kumppaneina mukana olivat Pirja Hyyryläinen ja Satu Piispa-Hakala. Suosittelen lukemaan, sillä kokoelmassa on niin kauhua kuin tulevaisuusvisioita. Antologiaa voi tilata täältä. https://kulttuuriyhdistyskorppi.wordpress.com/herra-swanin-sanoja-siivekkaille/
Työn alla olleet projektit
Minulla oli pääprojekti, joka levisi ja sai uusia muotoja ja taisi muuttua housuista laukuksi. Keskittymiseni on hajonnut, enkä nykyään enää kykene tekemään vain yhtä hanketta kerrallaan (kyse on toki myös sisartarinoiden syntymisestä, tekstit vuotavat toisiinsa teemoja ja detaljeja, mistä on omat hyötynsä). Sen sijaan työstin ainakin kolmea romaanihankettani sekä yhtä yhteistyöproduktiota limittäin. Kaksi projektia saavutti harjakorkeuden ja lähti kustantamokierrokselle, toinen sai sopparin, toinen hakee vielä paikkaansa.
Kirjoitin kaksi novellia, jotka ilmestyvät vuoden 2023 aikana. Toinen on tulevaisuuteen sijoittuva, toinen realistinen kauhunovelli ja selkoa. Tein Tähtivaeltajaan Anna-Maija Aallon haastattelun. Kirjoitin tuonnempana ilmestyvän lukemisaiheisen kolumnin.
Mervi Heikkilän kanssa teimme kolmatta kirjoitusopasta, jonka teemana on, yllätys yllätys, scifi. Lentävä leivänpaahdin ilmestyy keväällä 2023.
Myös oma kirjoitusopaskäsikirjoitus eteni samalla kun pidin kirjoituskursseja romaanin rakenteesta.
Vuoden yllättäjä oli salarakkaana kuvioihin pujahtanut romaanihanke, joka vaati itselleen huomiota. Se saattaa kinuta yhtä lailla huomiota myös vuonna 2023. Salarakas sijoittuu ”Pienen rasian jumalan” maailmaan, ja olen siitä perin innoissani. Pääsen taas kirjoittamaan horisontissa käyskentelevistä jumalista!
Muu aktiivisuus & esiintymiset
Keväällä oli Korpin keskiaikahahmokurssi, jossa kokeilimme monimuotoista hahmonsuunnittelua tarinasta vaatteisiin. Kurssi oli osa Mikkelin kulttuurin unelmavuoden kulttuuritupsahduksia, kuten Haidong Gumdo -miekkatanssikurssikin.
Kesällä järjestettiin koronatauon jälkeen Espoon/pääkaupunkiseudun Finncon, jossa pidimme Proosakuiskaajan myyntipöytää ja tapasimme tuttuja pitkästä aikaa. Puhuin myös äänikirjoista sekä pidin esitelmän aiheesta ”Jumalaksi jumalan paikalle.” Hyödynsin kevään tolkutonta Supernatural-katselumaratoniani esitelmässä. Kuvassa olen pitämässä avajaisissa Boris Hurtan muistopuhetta (kuva: Henry Söderlund).
Finnconin avajaisissa (Kuva: Henry Söderlund)
Kesällä Ristiinassa oli kivoja kirjoittajakohtaamisia. On aina ihana nähdä vanhoja tuttuja, mutta myös löytää uusia tuttavuuksia. Naistenviikolle laskeutuva leiri on ehdottomasti kesän suola.
Syksyllä kävin Turun ja Helsingin kirjamessuilla, molemmilla oli esiintymisiä. Koskettavin kohtaaminen oli teini-ikäisen lukijan kanssa. Elokuussa -romaanin Kuuran sukupuolettomuus on ollut monelle lukijalle merkittävä asia.
Helsingin Kirjamessuilla (Kuva: Saara Henriksson)
Messuesiintymisistä ei ole videoita, mutta löysinpä netistä vuoden 2019 Hesan messuesiintymisen (kuvaaja Satu Ylävaara). Opiksi: Leinoselle ei kannata antaa pyörivää tuolia. https://www.youtube.com/watch?v=GvN04DmpgPQ
Ah, vuoden kohokohta, jos semmoinen täytyy nostaa, on käynti Varanginvuonolla. Pohjoisen matkailu on minulle peri uusi asia, vuonna 2018 olin vielä Lapin suhteen nööpiö. Mutta onneksi kollegani Helena nappasi mukaansa ja sillä tiellä ollaan.
Drakkar–Leviathan Vuoreiassa.
Etelä-Savon taidepalkinto
Vuosi huipentui, jos näin voi sanoa, Etelä-Savon taidepalkinnon saamiseen. Uutinen ja perustelut ovat täällä.
Iso, iso kiitos. Palkinnonjaon yhteydessä pidin puheen, jota pyydettiin jälkikäteen näyttämään, mutta koska puhe oli spontaani ei sitä ihan täsmälleen pystykään toistamaan.
Joka tapauksessa puheesta muutama poiminta.
Kiitin perhettäni, niin vanhempiani kuin nykyistä asuinpopulaatiotani kärsivällisyydestä. Vanhempani veivät minut urheiluseuran talkoisiin pienestä pitäen, joten olen nähnyt yhteisöllisyyden voiman jo ihan pilttinä. Perheeni taasen on ottanut kanssani vastaan kaikki leirivieraat ja jakanut ahtaat nukkumatilat heidän kanssaan. (Lapset ovat kyllä varmasti olleet saamapuolella ja nähneet näin melkoisen kirjon erilaisuutta, mikä on täällä maalla metsän keskellä rikkaus.)
Yhteisöllisyydestä sanoin, että minulle toisten auttaminen kollegiaalisesti on aina ollut ”rapsutan toisen selkää ja joku kolmas rapsuttaa myöhemmin minun selkääni” -mentaliteettia, tämän toimivuuden ovat minulle scifi-fandom ja monet matkan varrelle ilmaantuneet ystävälliset ihmiset osoittaneet. Usvan leirit perustin 2007, ja leireillä on käynyt satoja ihmisiä vuosien aikana. Osa konkareita, osa vasta aloittelevia kirjoittajia. Ei siinä mietitä, saako takaisin samanlaisen vastapalveluksen samalta ihmiseltä. Yleensä vastapalvelus tulee tosiaan jostakin ihan muusta suunnasta. Ja näissähän on kyse vertaistuesta ja vapaaehtoisesta jakamisesta. Uudet alalle tulijat saavat kullanarvoisia vinkkejä ja kenties uupuneet konkarit inspiraatiota ja tuulahduksen energiaa.
Mitä sitten toisten auttamisesta saa? Oleellisinta lienee se tunne, että on taustavoimissa ollut vaikuttamassa asioihin. On hipaissut toista ja vaikuttanut toisen matkaan. Eivät nuo kohtaamiset aina jätä näkyvää jälkeä, ei ole pointti, että ne kuulutetaan maailmalle – ne ovat ja ne ovat tapahtuneet, me tiedämme kammioidemme hämärissä. Hipaisut ovat tärkeitä, sillä maailmanaika on ahdistava, uutiset karmivia, eikä meillä oikeastaan ole muuta kuin toisemme. Kollegiaalinen ystävällisyys – se että autamme toisiamme – auttaa jaksamaan. Tiedämme, miten vaikeaa taiteilijoilla on niin taloudellisesti, tekijänoikeudellisesti kuin henkisesti. Kaikki tuki tarvitaan. Voimme olla toisillemme se tuki. Palkintona tuleva hyvä mieli auttaa itseäkin jaksamaan.
Lopuksi
Vuosi 2022 näyttäytyy kyllä tuotteliaana, mutta siihen sisältyy myös paljon tuskaa ja negatiivisia juttuja, jotka eivät kuulu tähän raporttiin. Ei mikään helppo vuosi, vaikka pinossa näyttää olevan monenmoista aikaansaannosta.
Toimittajan spekulatiivinen lokikirja 