Leirielämää 2018

Näyttökuva 2018-08-02 kello 11.45.52Perinteinen Usvan kesäleiri on taas ohi, tilukset tyhjentyneet edestakaisin hortoilevista kirjoittajista.

Monille Usva-leirit ovat tuttuja, mutta silti, tässä aiheesta tiivisti.

Olen pitänyt vuodesta 2007 saakka kotonani Ristiinassa leirejä spekulatiivisen fiktion kirjoittajille: scifin, fantasian ja kauhun taitajille. Pääsyvaatimuksia ei ole, mukana on aina konkareita ja omia kirjoja julkaisseita kuin myös kirjailijoiksi haluavia, kuin myös tutkijoita ja lukijoita. On mukana ollut myös valtavirtaa kirjoittavia, kyllä tänne sekaan mahtuu, mutta valtaosaa leiriläisistä yhdistää kiinnostus kummaan kirjallisuuteen.

Leireillä verkostoidutaan (lonkeroidutaan), kirjoitetaan, saadaan ja annetaan palautetta, tehdään kirjakaappauksia lähiseutujen kirpputoreille ja keskustellaan. Joskus meillä on ohjelmaa, joskus ei. On ollut teemoitettuja leirejä ja sitten vakiona ihan perusmenoa, jonkinmoinen Usva-leirien prototyyppi, jossa ihmisjoukko vain muodostaa vapaamuotoisesti erilaisia yksiköitä, jotka tekevät asioita: kirjoittavat, keskustelevat, ihmettelevät.

Mistä on sitten hyvät Usva-leirit tehty?

Rannalla juttelevista ihmisistä, jotka käristävät välillä toisiaan ja välillä makkaraa tulessa.

Joen kahahtelevista rantapusikoista.

Kuutamouinneista (ei tänä vuonna joella, onneksi, joki oli yack).

Satunnaisista kirjallisuuspoliittisista palopuheista, joissa ääntä saatetaan korottaa ja sanomaa korostaa huitomisella.

Spontaanisti syntyvistä kirjallisista palautteista, uraohjeista, yhteisymmärryksen ja Suurien Totuuksien löytämisestä

Ujohkosta uudesta tulijasta, joka ojentaa käsikirjoitustaan luettavaksi.

Kummallisista antologiasuunnitelmista, joista suurin osa onneksi haudataan, ennen kuin kirjoittajat ovat palanneet kotipesäkkeisiinsä.

Lattialle kasautuvista kierrätyskirjapinoista, pöydälle pinotuista kirjoitusoppaista.

Nurkkaan vetäytyneestä ahkeroijasta, jonka kasvoille kannettava langettaa sinertävän valonsa.

Ulkohuussin leiripäiväkirjasta.

Kuorsauksesta keskellä päivää.

Minulta kysytään usein, kuinka minä jaksan järjestää moista tapahtumaa kotonani.

Kiitos, en minä jaksakaan. Fyysisesti olotila voi olla jossakin piestyn ja littanan kärpäsen välimaastossa, mutta henkisesti ollaan korkealla liidossa. Suurin morkkis tulee siitä, kun leiri loppuu ja yhtäkkiä onkin hiljaista. Ei tulekaan vastaan ihmistä rantapolulla, yläkerran patjat ovat tyhjinä, joen rannalta ei kantaudu naurua.

Leiripäivien organiseeraaminen on toki oma rupeamansa. Tavoitteena on pitää leiri omakustanteisena ja siten avoinna ihmisille taloudellisesta tilanteesta riippumatta. Edullisen mutta maukkaan ruuan valmistaminen (vegaaniversioin) jopa 25:lle leirivieraalle on haaste, josta yleensä selviydytään kunnialla. Random-keitto ja Seppo-grillissä tehty paella eivät petä koskaan! (ohareitakin on toki tullut, mutta ymmärtääkseni kukaan ei ole jäänyt nälkäiseksi)

Miten leireille sitten pääsee? Periaatteessa leirit ovat avoimia kaikille. Käytännössä tänne tullaan joko vanhana konkarina, tuntemalla minut tai sitten suosituksella. Rohkeimmat ovat ottaneet suoraan yhteyttä, vaikkeivat minua tunne. Perusvaatimuksena on se, että tulee juttuun ahtaissa tiloissa parinkymmenen muun ihmisen kanssa. Voi olla sosiaalinen tai yksin viihtyvä, mutta vessajonossa saattaa joutua juttelemaan. Kanttia pitää myös olla, että sietää palopuheita ja erilaisia näkökantoja.

Tämän kesän leiri on ohi, uusia ei ole vielä sovittu. Mutta tulee, varmasti!

Ai niin, se hieno kuunpimennys, sitä ei varsinaisesti nähty. Mutta kuutamouinnilla kävimme monen monituista kertaa! (ei joessa, vaan järvessä).

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s