Mietelauseita kirjailijan ahdistavaan arkeen

1. Ole selviytyjä, älä uhri

Kirjailijantyössä tulee vastaan tilanteita, jolloin kaikki tuntuu kääntyvän vastaan. Käsikirjoitus jää kustantamon pöydälle, hyvin alkanut yhteistyö kuihtuu. On helppoa ajatella, että vika on minussa. Että minä olen huono kirjailija, epäonnistuja. Älä asettaudu uhrin asemaan. Nouse itseinhon yläpuolelle ja kasvata tietoisesti itseluottamustasi. Ajattele, että jokainen epäonnistuminen kovettaa nahkaasi. Kanna arpesi ylpeänä. Käännä vastoinkäymiset sitkoksi, energiaksi, jonka avulla menet eteenpäin. Olen selviytynyt tästäkin!

2. Valjasta kateus

Jokainen on ainakin vähän kateellinen toisten saavutuksista. Usein kateuden piikit liittyvät hetkiin, jolloin on itse alamaissa. Kollegan menestys kustannussopimusten, käännössopimusten ja arvosteluiden suhteen voi osoittautua itselle sietämättömäksi. Kaikissa kirjailijoissa on itsekeskeisiä piirteitä. Me haluamme olla huomion keskipisteenä, jos emme itse niin ainakin hengentuotoksiemme on menestyttävä. Käsittele kateuden tunteet asiaan kuuluvina, mutta älä jää vellomaan niissä tai kohdista pahaa oloasi muihin. Mieti mitä itse haluat, mitä olet valmis uhraamaan tavoitteidesi eteen. Ehkä osa kateuden aiheista onkin sellaisia, ettet oikeasti tarvitse niitä. Aseta itsellesi omat tavoitteet. Vielä minä näytän kaikille ja ennen kaikkea itselleni!

3. Häpeän määrä on vakio

Tulet tekemään virheitä. Graaveja virheitä ja mitättömiä virheitä. Älä jumitu niihin. Kukaan ei muista niitä vuoden kuluttua, ei kukaan muu kuin sinä itse. Ja vaikka muistaisikin, tuskin kukaan tulee muistuttamaan sinua niistä. Opettele nauramaan itsellesi. Se on paljon helpompi tie kulkea kuin muistella turhautuneena kaikkia menneitä. Yhtä lailla muut epäonnistuvat ja rypevät virheissään, harva vain tekee siitä julkisesti tiliä. Ehkä verkostoitumalla toisten kirjoittajien kanssa kuulet tarinoita vastaavista kokemuksista? Ehkä vahvuutesi voikin olla se, että olet se kirjoittaja, joka osaa olla rakentavalla tavalla herkkä ja haavoittuva?

4. Opettele luopumaan

Käsikirjoitukset eivät tule koskaan täysin valmiiksi. On olemassa piste, jonka jälkeen on vain luovuttava tekstistä ja annettava se lukijoiden käsiin. Luopuminenkin on opeteltava taito. Tavoitteet muuttuvat kirjoittajan matkan aikana. Alussa hahmoteltu suunnitelma romuttuu ja muuttuu joksikin muuksi. Arvosta eri versioita ja roskakoriin päätyneitä sanoja, mutta älä jää vellomaan niissä. Kirjoittajalla pitää olla kykyä itsekritiikkiin, ettei näppäimistöltä lennähdä maailmamme ihan mitä tahansa. Itsekritiikki ei saa kuitenkaan olla niin voimakas, että se tukahduttaa luovuuden ja estää eteenpäin menemisen. Uskalla luopua tekstistä ja hyväksy se, että kaikesta löytyy aina parannettavaa.

5. Nauti siitä, mitä teet

Teit sitten taustatyötä, katsot sarjoja, luet kirjoja tai kirjoitat – nauti siitä, mitä teet. Ota ilo irti henkilöhahmojen kehittämisestä, maailmanrakennuksesta ja täydellisenmakuisista lauseista. Salli itsellesi pienetkin matkan varrella tulevat voitot ja palkinnot. Usko, että olet ansainnut sinulle tapahtuvat positiiviset asiat. Ota kehut vastaan äläkä yhtään vähättele niitä. Älä anna muiden kielteisten mielipiteiden horjuttaa iloasi tai uskoasi. Sinä voit olla kateellinen, mutta myös muut voivat yhtä lailla kadehtia sinua ja satuttaa käytöksellään. Positiivinen ajattelu tekee elämästäsi helpompaa ja työstä sujuvampaa. Löydä uudestaan ja uudestaan lapsenkaltainen ilo luomiseen.

Advertisement

Vuosi 2022 raportoinnissa

Halusin viime vuoden tavoiteasettelussa mainetta, kunniaa ja menestystä, ja jos nyt taakse peilaa niin tavoitteet taisivat toteutua. Alkuvuosi meni toipuessa hanketyöstä (jota tehtiin 110 %:sesti, hitsi miten voikin olla takki tyhjä intensiivisen rupeaman jälkeen) ja sallin itselleni totaalisen fantasiamaailmaan putoamisen kevääksi. Katsoin kaikki Supernaturalin 15 kautta putkeen, ja toki muitakin hienoja sarjoja – kaikki lukeminen ja katsominen on minulle tarinamoottoreiden huoltoa ja tarpeellista aivojumppaa. Aina oppii.

Julkaisut

Olin mukana Epätie-antologiassa novellillani ”Kaikilla mausteilla”. Novellit ovat mukava keino päästä kokeilemaan erilaisia kaunokirjallisia keinoja, ja minulle tällä kertaa grotestin aineksina olivat moninäkökulmatekniikka, vampyyrit ja kannibalismi. Jussi Mankkinen / Yle teki antologiasta jutun.

Huhtikuussa ilmestyi romaanini Elokuussa minä kuolen (Haamu). Se sai hienosti näkyvyyttä, menetin jopa Suomen Kuvalehti -neitsyyteni, ja siinä julkaistiin siis ensimmäistä kertaa arvio kirjastani. https://suomenkuvalehti.fi/kulttuuri/kirja-arvio-nuortenromaani-tarttuu-pelkoihin-fantasian-keinoin/

Myös Hesarissa kirja huomattiin.

Aikana, jolloin lasten- ja nuortenkirjoista tulee todella vähän lehtiarvosteluja, nämä näkymät ovat kuin valonsäteitä pimeään luolaan.

Ammattimaista kirjakritiikkiä voi lukea edelleen myös blogeista, kuten Lastenkirjahyllystä.

Hesarin jutusta sanottakoon, että artikkelin kuvituksena on valokuva, joka minusta on otettu vuonna 2001 tai 2003. Imartelevaa, että en vanhene. Vampyyriainesta! (otatin loppuvuodesta ajantasaisia kuvia Sami Funkella)

Yhteistoimitin kahta antologiaa. Hämärän periltä -antologia on Osuuskumman historiallisen kauhun kokoelma, jonka toimitin yhdessä Samuli Antilan kanssa. Mukana on novelleja nimenomaan Suomi-näkökulmasta. Tsekkaa täältä.

Toinen, ihan loppuvuodesta ilmestynyt antologia on nimeltään Herra Swanin sanoja siivekkäille. Se on Kulttuuriyhdistys Korpin tuotantoa ja sisältää niin kirjoituskilpailun satoa kuin varta vasten antologiaa varten kirjoitettuja tarinoita. Kumppaneina mukana olivat Pirja Hyyryläinen ja Satu Piispa-Hakala. Suosittelen lukemaan, sillä kokoelmassa on niin kauhua kuin tulevaisuusvisioita. Antologiaa voi tilata täältä. https://kulttuuriyhdistyskorppi.wordpress.com/herra-swanin-sanoja-siivekkaille/

Työn alla olleet projektit

Minulla oli pääprojekti, joka levisi ja sai uusia muotoja ja taisi muuttua housuista laukuksi. Keskittymiseni on hajonnut, enkä nykyään enää kykene tekemään vain yhtä hanketta kerrallaan (kyse on toki myös sisartarinoiden syntymisestä, tekstit vuotavat toisiinsa teemoja ja detaljeja, mistä on omat hyötynsä). Sen sijaan työstin ainakin kolmea romaanihankettani sekä yhtä yhteistyöproduktiota limittäin. Kaksi projektia saavutti harjakorkeuden ja lähti kustantamokierrokselle, toinen sai sopparin, toinen hakee vielä paikkaansa.

Kirjoitin kaksi novellia, jotka ilmestyvät vuoden 2023 aikana. Toinen on tulevaisuuteen sijoittuva, toinen realistinen kauhunovelli ja selkoa. Tein Tähtivaeltajaan Anna-Maija Aallon haastattelun. Kirjoitin tuonnempana ilmestyvän lukemisaiheisen kolumnin.

Mervi Heikkilän kanssa teimme kolmatta kirjoitusopasta, jonka teemana on, yllätys yllätys, scifi. Lentävä leivänpaahdin ilmestyy keväällä 2023.

Myös oma kirjoitusopaskäsikirjoitus eteni samalla kun pidin kirjoituskursseja romaanin rakenteesta.

Vuoden yllättäjä oli salarakkaana kuvioihin pujahtanut romaanihanke, joka vaati itselleen huomiota. Se saattaa kinuta yhtä lailla huomiota myös vuonna 2023. Salarakas sijoittuu ”Pienen rasian jumalan” maailmaan, ja olen siitä perin innoissani. Pääsen taas kirjoittamaan horisontissa käyskentelevistä jumalista!

Muu aktiivisuus & esiintymiset

Keväällä oli Korpin keskiaikahahmokurssi, jossa kokeilimme monimuotoista hahmonsuunnittelua tarinasta vaatteisiin. Kurssi oli osa Mikkelin kulttuurin unelmavuoden kulttuuritupsahduksia, kuten Haidong Gumdo -miekkatanssikurssikin.

Kesällä järjestettiin koronatauon jälkeen Espoon/pääkaupunkiseudun Finncon, jossa pidimme Proosakuiskaajan myyntipöytää ja tapasimme tuttuja pitkästä aikaa. Puhuin myös äänikirjoista sekä pidin esitelmän aiheesta ”Jumalaksi jumalan paikalle.” Hyödynsin kevään tolkutonta Supernatural-katselumaratoniani esitelmässä. Kuvassa olen pitämässä avajaisissa Boris Hurtan muistopuhetta (kuva: Henry Söderlund).

Finnconin avajaisissa (Kuva: Henry Söderlund)

Kesällä Ristiinassa oli kivoja kirjoittajakohtaamisia. On aina ihana nähdä vanhoja tuttuja, mutta myös löytää uusia tuttavuuksia. Naistenviikolle laskeutuva leiri on ehdottomasti kesän suola.

Syksyllä kävin Turun ja Helsingin kirjamessuilla, molemmilla oli esiintymisiä. Koskettavin kohtaaminen oli teini-ikäisen lukijan kanssa. Elokuussa -romaanin Kuuran sukupuolettomuus on ollut monelle lukijalle merkittävä asia.

Helsingin Kirjamessuilla (Kuva: Saara Henriksson)

Messuesiintymisistä ei ole videoita, mutta löysinpä netistä vuoden 2019 Hesan messuesiintymisen (kuvaaja Satu Ylävaara). Opiksi: Leinoselle ei kannata antaa pyörivää tuolia. https://www.youtube.com/watch?v=GvN04DmpgPQ

Ah, vuoden kohokohta, jos semmoinen täytyy nostaa, on käynti Varanginvuonolla. Pohjoisen matkailu on minulle peri uusi asia, vuonna 2018 olin vielä Lapin suhteen nööpiö. Mutta onneksi kollegani Helena nappasi mukaansa ja sillä tiellä ollaan.

Vuoreiassa.

Drakkar–Leviathan Vuoreiassa.

Etelä-Savon taidepalkinto

Vuosi huipentui, jos näin voi sanoa, Etelä-Savon taidepalkinnon saamiseen. Uutinen ja perustelut ovat täällä.

Iso, iso kiitos. Palkinnonjaon yhteydessä pidin puheen, jota pyydettiin jälkikäteen näyttämään, mutta koska puhe oli spontaani ei sitä ihan täsmälleen pystykään toistamaan.

Joka tapauksessa puheesta muutama poiminta.

Kiitin perhettäni, niin vanhempiani kuin nykyistä asuinpopulaatiotani kärsivällisyydestä. Vanhempani veivät minut urheiluseuran talkoisiin pienestä pitäen, joten olen nähnyt yhteisöllisyyden voiman jo ihan pilttinä. Perheeni taasen on ottanut kanssani vastaan kaikki leirivieraat ja jakanut ahtaat nukkumatilat heidän kanssaan. (Lapset ovat kyllä varmasti olleet saamapuolella ja nähneet näin melkoisen kirjon erilaisuutta, mikä on täällä maalla metsän keskellä rikkaus.)

Yhteisöllisyydestä sanoin, että minulle toisten auttaminen kollegiaalisesti on aina ollut ”rapsutan toisen selkää ja joku kolmas rapsuttaa myöhemmin minun selkääni” -mentaliteettia, tämän toimivuuden ovat minulle scifi-fandom ja monet matkan varrelle ilmaantuneet ystävälliset ihmiset osoittaneet. Usvan leirit perustin 2007, ja leireillä on käynyt satoja ihmisiä vuosien aikana. Osa konkareita, osa vasta aloittelevia kirjoittajia. Ei siinä mietitä, saako takaisin samanlaisen vastapalveluksen samalta ihmiseltä. Yleensä vastapalvelus tulee tosiaan jostakin ihan muusta suunnasta. Ja näissähän on kyse vertaistuesta ja vapaaehtoisesta jakamisesta. Uudet alalle tulijat saavat kullanarvoisia vinkkejä ja kenties uupuneet konkarit inspiraatiota ja tuulahduksen energiaa.

Mitä sitten toisten auttamisesta saa? Oleellisinta lienee se tunne, että on taustavoimissa ollut vaikuttamassa asioihin. On hipaissut toista ja vaikuttanut toisen matkaan. Eivät nuo kohtaamiset aina jätä näkyvää jälkeä, ei ole pointti, että ne kuulutetaan maailmalle – ne ovat ja ne ovat tapahtuneet, me tiedämme kammioidemme hämärissä. Hipaisut ovat tärkeitä, sillä maailmanaika on ahdistava, uutiset karmivia, eikä meillä oikeastaan ole muuta kuin toisemme. Kollegiaalinen ystävällisyys – se että autamme toisiamme – auttaa jaksamaan. Tiedämme, miten vaikeaa taiteilijoilla on niin taloudellisesti, tekijänoikeudellisesti kuin henkisesti. Kaikki tuki tarvitaan. Voimme olla toisillemme se tuki. Palkintona tuleva hyvä mieli auttaa itseäkin jaksamaan.

Lopuksi

Vuosi 2022 näyttäytyy kyllä tuotteliaana, mutta siihen sisältyy myös paljon tuskaa ja negatiivisia juttuja, jotka eivät kuulu tähän raporttiin. Ei mikään helppo vuosi, vaikka pinossa näyttää olevan monenmoista aikaansaannosta.

Kirjoitusvuosi 2022

Haluan tältä vuodelta mainetta, kunniaa, menestystä ja hyviä kustannussopimuksia.

Tosin ensin täytyy kirjoittaa ne käsikirjoitukset. Mutta tavoitteita ja toimia on hyvä määrittää, siksipä tämä listaus tulevasta vuodesta.

Oma kaunokirjallinen tuotanto

Hanketyö on loppunut, joten palaan takaisin kirjoitustöitten ääreen. Päätyötäni kutsun koodinimellä ”Kalevala”. Sen lisäksi työpöydällä pyörii kaunokirjallisia salarakkaita useitakin, ongelmana on oikeastaan niiden työjärjestyksen määrittely. Kaksi aloitettua maagisrealistista romaania sekä kaksi nuortenkirjaideaa tappelevat huomiosta, mutta kaikkia ei voi työstää samanaikaisesti. Niiden kanssa pitäisi nyt malttaa ja tarttua johonkin vasta kun ”Kalevalan” kanssa tulee jumahdus (sellainen tulee väistämättä, hyödynnän ”Kalevalassa” sipulitekniikkametodia, en siis suunnittele kovin tarkkaan juonenkuljetusta ennakkoon, vaan tutustun tarinaan kirjoittamalla).

Haamu Kustannukselta ilmestyvä ”Elokuussa minä kuolen” on jo taittoversionsa nähnyt, joten sen kanssa ei ole enää kovin isosta ponnistuksesta kyse. Odotan kirjan ilmestymistä! Iines Partanen teki kirjaan upean kannen,  ja tarina kuolemaan johtavasta kirouksesta ja kirouksen voittamisesta kiehtoo minua edelleen niin, että tämän teoksen jatko-osa on yksi noista mieltä kutkuttelevista uusista projekteista.

https://holvi.com/shop/haamukustannus/product/f9f1578fd7c12300aa6a7d4fc0902d41/

Korpin kirjoituskilpailu, antologia ja keskiaikahahmopaja

Maailmassa ei ole koskaan liikaa antologioita. (Tai voi olla, jos joltakulta muulta kysytään..). Kulttuuriyhdistys Korpilta ja Usvalta ilmestyi vuonna 2018 Metsä, suo ja usva –aiheinen teos, mutta siitähän on jo viisi vuotta aikaa. Nyt Korppi onkin julkistanut lintu-aiheisen kirjoituskilpailun, jossa etsitään spekulatiivisia novelleja. Parhaimmistoa julkaistaan niin Usva-verkkolehdessä kuin vielä nimeämättömässä antologiassa. Kisatuomaristossa ja esiraadissa ovat lisäksesi kirjailijat Satu Piispa-Hakala, Anni Kuu Nupponen, Hanna Morre Matilainen ja Merja Mäki. Kilpailun deadline on 15.3.2021, joten hyvin ehtii kirjoittaa kokonaan uuden lintutarinan!

Kulttuuriyhdistys Korppi on mukana Mikkelin kaupungin unelmavuosien kulttuuritupsahduksissa järjestämällä keskiaikahahmotyöpajan. Jos satut liikkumaan Mikkelin suunnalla, tule mukaan rakentamaan omaa roolihahmoa. Suunnittelusta on apua myös ylipäänsä kirjoittajille/käsikirjoittajille hahmonrakentamisen inspiraatioksi: https://kulttuuriyhdistyskorppi.wordpress.com/2022/01/05/keskiaikahahmotyopaja-ristiinassa/

Korpilla on myös muutakin suunnitteilla, mutta tässä vaiheessa ei vielä voi ääneen kertoa kaikkea!

Proosakuiskaajan kurssit ja kirjoitusopas

Proosakuiskaajalla on useita kursseja tänä keväänä. Erityisen kiinnostavia kannaltani ovat romaaniklinikat. Niiden yhteyteen olen nimittäin työstänyt opetusmateriaalipakettia, josta rakentuu kirjoitusoppaan ”Sinä kirjoitat romaanin” runko.  Teos on sisarpari Saara Henrikssonilta viime vuonna ilmestyneelle oppaalle ”Sinä julkaiset kirjan”. Kirjoitusoppaan sisältö lähtee perusteista, mutta tarjoaa hyödyllistä tietoa kokeneellekin kirjoittajalle niin henkilöhahmoista, juonesta, teemasta, rakenteesta kuin jännitteistä.

Spefitaustastamme johtuen minun ja Saaran kurssipaketissa on erityisesti spekulatiivisen fiktion kirjoittamiseen liittyvää ohjelmaa. Lempeää spefisparrausta syventyy spekulatiivisen fiktion erityispiirteisiin kuten maailmanrakennukseen, pahan olemukseen, alitajunnan ja unien hyödyntämiseen osana kirjoitusprosessia…

Proosakuiskaajan kevään kursseista on lisätietoa täällä:

Usvan kirjoitusleirit

Korona on kurittanut Ristiinassa järjestettyjä kirjoitusleirejä, ja niitä ei ole voitu järjestää entiseen malliin.  Meillähän oli kesäleirien lisäksi kokoontumisia mm. pääsiäisenä tai vappuna, oli kekrinä kauhua ja talvileiriä helmikuussa.  Minulla on edelleen into järjestää niitä (sillä mikä onkaan mahtavampaa kuin istua porukalla alas ja puhua kirjallisuudesta ja kirjoittamisesta vapautuneesti). Toivoisinkin oikeastaan impulsseja kentältä, mitä vaikka kesällä 2022 voisi Ristiinassa järjestää.