Kirjoita kirjoittamisesta 3/2009
Yhteisnumero Kosmoskynän kanssa. Odottelemme kirjoituskilpailun satoa.
Teematon numero 4/2009
Numero on taittovaiheessa.
Tulevaisuuden rikos 1/2010
Numeron teemana on Tulevaisuuden rikos. Tämä Usvan erikoisnumero etsii scifistisiä rikosnovelleja, joiden rikos ei välttämättä ole rikos lainkaan tämän päivän maailmassa tai tämän päivän lainsäädännön silmissä, rikoksia joita ei tämän päivän maailmassa edes olisi mahdollista tehdä, mutta jotka teknologisen/biologisen kehityksen (kloonaus/nanoteknologia/aikamatkustus/avaruuden valloitus) ja/tai eetoksen muuttumisen tai vaikkapa vieraan älyn kohtaamisen myötä voivat tulevaisuudessa olla täyttä todellisuutta. Toisena toimittajana numerossa on hyönteisnumeron toimittanut Petri Salin. Tekstejä otetaan vastaan 31.12.2009 saakka.
Usva International 2010
Numeroa kasataan parhaillaan.
2/2010
Yhteistyössä Paperiarkin kanssa tehtävä musiikki-aiheinen teemanumero. Kirjoittajat työstävät novellia jonkun biisin inspiroimana. Projekti on käynnistetty lokakuussa 2009.
3/2010
Kirjoituskilpailun satoa julkaiseva numero, arvioitu ilmestymisaika syys-lokakuu.
4/2010
Teemaviritelmiä on jo olemassa, asiaan palataan.
kovinpa hitaasti numerot kasataan. kolmosta on saanut odotella jo monet viikot. Monet.
Yhteistyöhankkeissa on odoteltava yhteistyötahojen reagointia asiaan. Nyt kirjoituskilpailun tulokset ovat vihdoin selvinneet, tiedote lähtee lähipäivinä matkaan. Mutta siitä on vielä pitkä tovi itse lehden valmistumiseen. Näillä näkymin nelosnumero tulee ulos aikaisemmin, koska se on jo taittovaiheessa ja lähtee pian kirjoittajille tarkistettavaksi.
Hienoa, että lehtiä odotellaan!