Metodimietelmiä

Eilen oli välipäivä ja autossa tuntikaupalla istuessani ehdin miettiä nanoilun vaikutuksia kirjoittamiseen. Selvästikin minun on tänä vuonna helppo pysyä päivätavoitteessa 1667 sanaa (noin 7 liuskaa tekstiä) ja aikaa siihen vaaditaan noin pari tuntia. Vaikea sanoa paljon käytän aikaa konkreetisti, koska kirjoitan lähinnä kymmenen minuutin satseissa silloin tällöin päivän aikana, ja aika yöpainotteisesti. Näin rikkonainen kirjoittaminen ei onnistuisi, jos ei olisi valmiiksi mietittyä runkoja ja henkilöhahmoja. Valitsen kohtauksen ja täytän sen melko vapaasti assisioiden tekstillä. Toissapäivänä syntyi kokonainen luku tuonelasta, kun henkilöhahmot olivat valmiiksi tuttuja ja pystyin viittaamaan detaljeihin, joista olen aiemmin novelleissani kirjoittanut.

Yritin vuonna 2003 nanoilla, mutta silloin yritin kirjoittaa ilman etukäteissuunnitelmaa, ja siitä ei tullut mitään. Tekstiä ei synny, jos sen kaikki osa-alueet keksiä täysin tyhjästä tietokoneen ääressä. Tarvitsen idean, joka piiskaa eteenpäin, tai jonkun johtoajatuksen joka kuin itsestään kerii sujuvan juonen esille.

Pikakirjoittaessa omat tyylivirheet ja kirjoittamisen ongelmakohdat korostuvat. Ympäristökuvaus ja perusdialogi syntyy minulta nopeasti, mutta ihmisten toiminnan kuvaus esim. keskustelun aikana on itseään toistavaa ja tönkköä. Tiedän siis mitä editointikierroksella on erityisesti parannettava. Muutama perin hömmelöitäkin juttuja tällä tahdilla on syntynyt: paimen mmvetoaa useammassa kohdassa siihen, ettei hän esim. tiedä naisista/kaupungista/tavoista juuri mitään, kun on asunut vuorilla lampaiden kanssa…

Miesväki kissaa lukuun ottamatta häipyi (kissa kyttää hellalla olevaa paistia). Siis kirjoittamaan!

Huominen hoidettu: 8367

Kirjoitin varastoon, koska huomenna en ehkä ennätä kirjoittaa ollenkaan. Nyt on siis kasassa 8367 sanaa.

Tarinarunko on ollut hyväksi, kun tulee tyhjiä hetkiä. Toisaalta on täytynyt täyttää rungon hyvin yleisluonteiset kommentit kohtauksilla. Kun rungossa esim. luki “Lopulta yksi kyläläisistä, joka tuntee paimenen, neuvoo seuraamaan itseään joelle”  niin tämä korvaantui useammalla kohtauksella. Paimen ja Ulpukka tulevat järven rannassa, käyvät uimassa – Ulpukka jää upoksiin ja paimen pelastaa hänet, sitten käyskennellään sillalla ja pohdiskellaan miten tulisi edetä, löydetään mökki ja otetaan sieltä ruuhi. Ulpukka kaiken lisäksi meni varastamaan paimenelta suudelman, jota en ollut suunnitellut – muutenkin nainen on alkanut toimia turhan omaperäisesti, sillä se meni tekemään suojaloitsun, josta tulee vielä harmia.

Mummolassa oleminen ei hyödyttänyt hommaa sinällään, sillä hoitelin monia muita juuri tähän viikkoon lankeavia töitä. Mulla olisi jo 30 000 sanaa kasassa, jos pitäisi kaikki sähköpostit laskea (no ei nyt ehkä ihan, mutta melkein kumminkin)

Varastoon täytyy silti kirjoittaa, tahti on juuri sopiva päivittäin kirjoittamiseen, mutta jos yksikin päivä jää väliin, niin tavoitteesta lipsahtaa heti.  Toisaalta romaanini tuskin ekalla kierroksella tarvitsee sitä 50 000 sanaa…

 

Tänään 5476 plakkarissa

 

Tämän päivän saldo on kirjoitettu eilisen puolella: koko tämän päivän olen juossut kasaan Kirjoita kirjoittamisesta -tuloksia yhdessä Kosmoskynän päätoimittajan kanssa, ja ollut myös mukana Nova2009 -jälkihoidossa. Yhdistysjuttuja siis. (Kirjoita kirjoittamisesta -voittajat eivät ole vielä saaneet postia, mutta lähipäivinä tulee).

Eilinen nanoilu eteni kahden kirjoittamani luvun parissa. Pääsin parin kohtauksen aikana kunnolla vauhtiin ja toimintaakin tuli kirjoitetuksi. Päähenkilöt etsivät parhaillaan Tuonen jokea ja törmäävät vainajiin. Inspismusana kuuntelin Korpiklaania.

Laadultaan teksti on paikoin sujuvaa, paikoin aika köpsää kamaa. Jätän myös aukkoja kohtauksiin, joita en heti saa rullaamaan. Tarkoituksena on nyt vain tuottaa massaa (kakkaa!), massaa (kakkaa!), massaa… Pakenen vuorokaudeksi mummolaan, jossa lastenhoitoapu ja lihapullat takaavat paremman naputteluvauhdin.

NaNoWriMo: 3070 sanaa

Eilen oli rikkonainen kirjoituspäivä. Yritin jatkaa siitä mihin jäin, ja kun torppa oli täynnä vieraita (ns. omia vieraita eli veljen perhe, joka on hyvin omatoiminen), ei se oikein onnistunut.

Puolen yön jälkeen, kun Junior oli nukkumassa, pääsin taas vireeseen. Kirjoittaminen ei tosin toimi niin, että voisin ihan suoraan jatkaa siitä mihin jäin ja tehdä yhtenäistä tekstiä. Kohtauksessa pitää olla jokin motivaattori, tunnesidos, imutekijä. Hetken hapuiltuani päätin kirjoittaa luvusta 5 tilanteen, jossa yksi vainajista yrittää päästä lammaspaimenen kehon sisälle ja onnistuukin ottamaan tämän hetkeksi haltuunsa. Se oli helppo kirjoittaa, ja muutama liuskallinen tavaraa syntyi helposti. Onneksi myös on se sisältörunko, josta mielenkiintoisia kohtauksia voi poimia. Jatkan alkupuolen tilkkutäkkimäistä kasaamista, eli työstän nyt kahta lukua samanaikaisesti eheän tekstimassan saavuttaakseni.

Tekstin tuottaminen on ollut toistaiseksi helppoa, sanamäärätavoite mukava motivaattori. Vaikka ihan heti ei olisikaan täydessä vireessä, on päivätavoitteen täyttymisen jälkeen tyytyväinen olo, ja jatkaa mielellään vähän ylikin. Aamuyöstä kirjoittamisen hyvä puoli on se, että kaikki päivällä kirjoitettu on tavoitteen päälle plussaa.

NaNo alkoi: 1810 sanaa

Tulin puoliltaöin pippaloista kotiin (60-luvun musiikkia, jota yli 60-vuotiaat miehet soittivat) ja aloitin naputtelun. Työn alla on siis lumihiutalemenetelmällä rakentamani “lammaspaimenromaani”, jota kesällä ideoin ja josta minulla on olemassa hahmoluonnehdinnat ja juonirakenne luku luvulta kirjoitettuna. Olin kirjoittanut jo aiemmin tarinalle alun ja joitakin taustatarinoita noin 7000 sanan verran, ja näitä en voi ottaa mukaan NaNoWriMo -urakkaani.  Siksi aloitin sisältörakenteeseen merkatusta luvusta 3 ja ryhdyin vain takomaan sanoja ranskalaisin viivoin merkittyjen muutamien merkintöjen perusteella.

Sain aikaan ennen nukkumaanmenoa 1810 sanaa, eli ensimmäisen päivän tavoite on saavutettu, ja ekaa päiväähän on vielä jäljellä, siis illallakin ehtii tehdä töitä. Aion kyllä Juniorin päiviunien aikaan hakata lisää, sillä luvassa on päiviä, jolloin en pysty tekemään mitään.

Kun aloittaa kirjoittamisen kylmiltään periaatteenaan vain tuottaa tekstiä, on otettava jostakin tuntuma tarinaan. Juoni ei riitä siihen ainakaan minulla. Mietin sitten, että kolmosluvussa tarinan kertojaminä paimen ja hänen pelastamansa Ulpukka ovat vasta tutustuneet, ja voin keskittyä Ulpukan havainnointiin ja tekemisien seuraamiseen. Se on luontevaakin, koska Ulpukkahan on outolintu, ja näiden kahden keskeisen henkilön välille  on tarinan sisältämän rakkauskuvion takia hyvä saada kitkaa. Siitä se sitten lähti lavenemaan, sillä ylös kirjaamani tapahtumat ovat niin yleisluontoisia, että jokaiseen kohtaukseen on keksittävä lisää tavaraa.

Luku jäi kesken, eli siitä on hyvä jatkaa tänään.

Tulossa kilpailuja

Usva järjestää ensi vuonna kaksikin kirjoituskilpailua, raapalekisan ja lyhytnovellikisan, mutta niiden julkistamista panttaan vielä hetken. Odotan, jos pääsisin jossakin vaiheessa julkistamaan edellisen kisan eli Kirjoita kirjoittamisesta -kisan voittajat. Mutta uutta kisaa on siis tulossa, ja tällä kertaa teemaa ei ole, ainoastaan vaatimus tekstin spekulatiivisuudesta. Voi siis aloittaa valmistautumisen jo nyt.

Usva 4/2009:n materiaalit ovat kasassa ja niitä itse asiassa parhaillaan työstän. 3/2009 odottaa vielä, näyttääkin siltä, että numerot vaihtavat paikkaa keskenään.

NaNoWriMo alkaa ylihuomenna. Todennäköisesti en aloita heti yöllä naputtelua, koska olen illanvietossa – ehkä sitten myöhään sunnuntaina. Grafomaniastakin on mukana osallistujia!

Nova 2010 käynnistyy

Nyt se taas alkaa, ei muuta kuin vääntämään novelleja! Vuoden 2009 kaikille finalisteille ei ole valitettavasti vieläkään mennyt palaute novelleista. Asiaa korjataan. Nova-tiimi pahoittelee, onhan tämä aivan liian pitkä aika odotettavaksi. Vuonna 2010 asialle on tehtävä jotakin.

*

Turun Science Fiction Seura ry:n ja Suomen Tieteiskirjoittajat ry:n järjestämä palautteellinen science fiction- ja fantasianovellikilpailu Nova on julistettu avatuksi. Kisa järjestetään jo yhdennentoista kerran, ja se on avoin kaikille jotka eivät ole julkaisseet kaunokirjallista teosta (omakustanteet ja julkaisut antologioissa eivät ole este osallistumiselle). Aihe on vapaa, kunhan se liittyy scifiin tai fantasiaan. Kisan deadlinea on aikaistettu noin kuukaudella, eli novellien tulee olla perillä kolmena kappaleena 1.3.2010 (kyseisen päivän postileima riittää). Novellien maksimipituus on 20 liuskaa. Tulokset julistetaan 16.-18.7.2010 järjestettävässä Finncon 2010 -tapahtumassa Jyväskylässä. Tervetuloa osallistumaan! Lisätietoja ja mm. tarkemmat säännöt löytyvät osoitteessa http://www.tsfs.fi/nova

Kisakutsu pdf-muodossa: http://www.tsfs.fi/nova/nova2010.pdf

Myös sähköpostitse voi ottaa yhteyttä Nova-sihteeri Leila Paanaseen osoitteessa nova2010 (ät) tsfs (piste) fi

Kritiikkiuutisia

Samaan aikaan kun Nuori voima alkaa julkaista uutta kritiikkiin keskittyvää liitettä, kirjoittaa kirjailija-kriitikko Heikki Saure Journalisti-lehdessä, kuinka kritiikki murskataan. Kirjailijankin kannalta on aika tylyä, jos yksi ja sama kritiikki ilmestyy lähes kaikissa maakuntalehdissä.

Taitaa olla niin, että kritiikkejä löytää nykyään parhaiten verkosta ammattilaisten, vannoutuneiden harrastajien ja tavallisten lukutoukkien blogeista.

Kritiikkiä esitetään myös kustantajaa kohtaan ja kriitikkoa kohtaan (ks. ensimmäinen vastaus artikkeliin).

Näin kriittisenä päivänä onkin kiva haastaa kaikki blogin lukijat esittämään ylisanoja pursuavan, yltiöpositiivisen arvionsa mistä tahansa kirjasta tai käsikirjoituksessa haluamallaan tavalla: blogissa, suusanallisesti tai pantomiimina.

Säröstä särähtää ja henkilökohtaistakin

Särö-lehden blogi muuttuu kollektiiviseksi ja olen mukana omalla panoksellani. Luvassa on puheenvuoroja kirjoittamisesta, kirjallisuudesta, taiteilijuudesta ja ties mistä mielenkiintoisesta. Blogia voi lukea täällä: http://sarolehti.wordpress.com/

Säröllä on muuten menossa sarjakuvakilpailu, jossa on jatkettu osallistumisaikaa 16.11.2009 saakka. Kurkkaa säännöt täältä.

*

Omat tekstit ovat hyvässä vaiheessa. Yhteisromaanin kanssa on menossa hedelmällinen ateljeekritiikkivaihe. Tärkeitä huomioita on tullut ja niitä innolla siirretään  tekstiin. Ihan pienetkin jutut kohentavat kokonaisuutta kummasti, kuten ei-linjassa olevien paikannimien muuttaminen tai jonkun tietyn yksityiskohdan aukikirjoittaminen. Tämä on vielä siitä ihana vaihe, että vaikka juonirakenne on jo lyöty suht lukkoon, voi tehdä melko luovia ratkaisuja ja syventää henkilöitä.

Ensi lauantaina on Helsingin kirjamessut ja olen siellä esiintymässä parissa ohjelmanumerossa. Louhi-lavalla klo 13 Valehtelijoiden klubissa ja klo 15 haastattelemassa Risto Isomäkeä, J. Pekka Mäkelää ja Viivi Hyvöstä fantastisen kirjoittamisesta. Harmikseni en ole vielä ehtinyt lukea J.Pekan hyllyssä odottavaa Karstaa, joka ennakkotietojen perustellaa on jotakin semmoista, jota juuri tähän syksyn harmaaseen tahmeuteen kaipaan (lumikin jo suli pois). Messulauantain iltana klo 18 on Juttutuvassa (Hakaniemessä Paasitornin korttelissa) Suomen Tieteiskirjoittajien syyskokous, jossa on tarkoitus suunnitella yhdistyksen tulevaa toimintaa ja tehdä henkilövalintoja ensi vuodelle. Vaikka monet yhdistykset kärsivät resurssipulasta ja niin tavallaan Tieteiskirjoittajatkin, niin silti yhdistys toimii ja tekee yllättävän paljon pieneksi yhdistykseksi. Mukaan vain kokoukseen, eikä pelkoa hallitusnakista: uuteen hallitukseen on tyrkyllä reilusti porukkaa, eli satunnaista kokoukseen tulijaa ei kiusata hallitusnakilla…

Mikkelin Kirjoittajien ensi vuoden antologia etenee mukavasti, mukaan on lähdössä ainakin 29 kirjoittajaa ja nyt alkavat rapsakat tekstien editointikierrokset. Neljän hengen toimituskunta mahdollistaa työn jakamisen ja palautteen antamisen niin, että kukin kirjoittaja kuulee useamman ihmisen mielipiteen.

Ainoana kiusana on nuha, joka tietenkin näin syksyllä tuli yöunien kiusaksi. Karskutamme Juniorin kanssa kimpassa neniämme.

Porvoo päätökseen

Kaikella on loppunsa, ja niin sitä kävi, että Särö-akatemian puolitoistavuotinen hujahti hetkessä ohi ja koulutus on nyt virallisesti päättynyt. Päättäjäisiä vietimme Porvoossa viikonloppuna hulvattoman keskustelun ja kyseenalaisen nuotion merkeissä. Kotiin palatessani muistelin, että yli kaksi vuotta sitten toukokuussa seisoin Mikkelin rautatieaseman lähellä ja juttelin Akatemian ideoijan Mark Mallonin kanssa koulutuksen linjauksista. Huikeaa, miten nopeasti aika kuluu, ja miten paljon puolentoista vuoden aikana kurssilaiset ovat saaneet aikaiseksi. Kun on motivaatiota ja edessä kummitteleva tavoite, niin voi saada paljon aikaan.

Odotan, että kurssilaiset saavat tekstejään valtakunnallisesti julki ennemmin tai myöhemmin. Pari ryhmässäni ollutta jo kunnostautuikin Novassa, ja uskon että heistä kaikista tullaan vielä kuulemaan. Toivon tietenkin, että ihan oman kaunokirjallisen teoksen muodossa. Sitä ei voi kuitenkaan sanoa, että tapahtuuko se miten äkkiä ja millä käsikirjoituksella. Kustannusmaailmassa täydellinen käsikirjoituskaan (jos sellaista edes olisi) ei takaa mitään, vaan esim. ajoitus ja tuurikin vaikuttavat läpipääsyyn.

Toivottavasti akatemia saa jatkoa, ja vetäjikseen reippaita opettajia! Minun on tässä vaiheessa vetäydyttävä hankkeesta takavasemmalle, vaikka kokemuksena ja duunina pesti miellyttävä olikin.