Yleistä


J.H Erkon novellikirjoituskilpailun palkinnot jaetaan Mikkelissä perjantaina 25.4. Olin tuomaroimassa kisaa Pirkko Heikkisen ja Petri Tammisen kanssa ja vietin tekstien parissa alkukeväästä pari viikkoa melko tiviissä hengessä. Vihdoinkin pääsee juhlistamaan kilpailun voittajia ja myös lausumaan ääneen kehun jos toisenkin voittajista. Jotka muuten olivat hyviä, ne tekstit. Ei sen puoleen, yli 200:n osallistujan joukkoon (ja minulle esiraadittamisen päätyneeseen 80+ lähetykseen) mahtuu monia hyviä tekstejä, kaikkia ei koskaan voi nostaa esille. Ja koska nimimerkkikuoria ei Erkossa avata muutoin kuin palkittujen osalta, jää monen mieltä vaivaamaan jääneen tekstin kirjoittajan henkilöllisyys salaisuudeksi ehkä ikuisiksi ajoiksi. Tai voi hyvinkin olla mahdollista, että samat kirjoittajat putkahtavat samoilla teksteillä esille jossakin muualla.

Joidenkin tekstien kohdalla olisi niin mukavaa päästä kertomaan kirjoittajalle, miten pienistä asioista palkintosija voi olla kiinni. Ja joidenkin kohdalla voisi vähän antaa huutiakin, kun olisi enemmänkin korjattavaa. Mainstream-kisan antia on mukava verrata spefi-kisojen antiin, ja sen teen täällä blogissa, jahka tulokset ovat julkiset.

Jos joku sattuu olemaan Mikkelissä liikkellä, ja aihe kiinnostaa, niin tilaisuuteen on ollut paikallisessa lehdessä yleinen kutsu ja siis vapaa pääsy halukkaille. Palkintojenjako alkaa klo 14, paikka on Artium-sali, Paukkulantie 22, Mikkeli. Siis käytännössä Graanin ostoskeskuksen vieressä, mutta ohitustien toisella puolella.

Tuomarointikysely on siis vihdoinkin ilmestynyt, ja sen voi lukea joko Usvan pdf:stä tai suoraan html-muodossa.

Kyselyssä on mm. tuomareiden kommentit siihen, millaisiin asioihin he kiinnittävät huomiota teksteissä, mitkä ovat erinomaisen novellin kriteerit, asettaako spekulatiivisuus novellille erikoisvaatimuksia ja tunnistaako tuomari kirjoittajia tekstien perusteella, ja kuinka se vaikuttaa lopputulokseen.

Artikkeli pyrkii summaamaan vastauksissa olleet ajatukset jonkinlaisiksi tiivistymiksi. Hajontaahan vastauksissa tietenkin oli, ja samaan kysymykseen saattoi heilahtaa keskenään hyvin erilaisia vastauksia, mutta kokonaisuutena vastaukset olivat positiivisia ja sen kummempaa narinaa ei ollut havaittavissa. Vaikka kehitettävää löytyi, olivat tuomarit pääasiassa itse tyytyväisiä tuomarointityöskentelyyn ja tietoisia homman vaatimuksista ja subjektiivisesta luonteesta.

Itse koen kyselyn suurimmaksi anniksi sen, että monia tuomareiden ja kirjoittajien tiedossa olevia asioita on nyt kuitenkin kirjattu myös ihan uusien kirjoittajien silmien eteen: esimerkiksi arviointikriteereiden laaja skaala, kisojen keskinäinen erilaisuus ja se, että kisoissa menestyminen tai menestymättömyys ei ole kuitenkaan mikään tuomio, jonka perusteella hyvä harrastus tai intohimo pitäisi lopettaa. Päin vastoin kisojen tulokset voi ottaa kannusteena tai sisun kartuttajana.

Olisi mukava kuulla, millaisia ajatuksia kyselyn tulokset lukijoissa herättävät. Itse koin kiehtovaksi kehitysideat, mm. Mari Saarion ehdotuksen yleisölle avoimesta kirjoituskilpailusta, jossa tuomarityöskentelyä pääsisi katsomaan lasin läpi. Se vaatisi osallistuvilta tuomareilta melkoista kanttia, mutta toisaalta olisi äärimmäisen oivallinen oppimisen paikka kisaan osallistuneille ja sitä seuraaville kirjoittajille. Tällä hetkellähän paras keino kirjoittajalle ottaa kirjoituskilpailuista kaikki hyöty irti on ryhtyä itse esiraatiin tai tuomaristoon ja katsoa, miten siellä alkaa asioita arvottaa. Jos tuon kokemuksen pystyy heijastamaan itseensä, oppii lyhyessä ajassa todella paljon omista teksteistään.

Toimittajan spekulativiinen lokikirja on täten virallisesti siirtynyt tänne WordPressin pohjattomaan nieluun. Vuodatuksen kanssa alkoi mennä hermot, päällimmäisenä yksitellen poistettava spämmi, jota tulee vaan, huono kirjaintunnistussysteemi ja jatkuva epävarmuus siitä, saavatko ihmiset systeemissä kommenttejaan läpi, kun itse en saa muiden blogeihin aina kirjoitetuksi sanomisiani. WordPress tulee olemaan toivon mukaan sekin väliaikainen, sillä joskus syksyllä olisi hieno saada Usvan kotisivut uusituksi ja samalla koko blogi yhdistettyä sivustoon ja uusien numeroiden julkaisemiseen. Siinä tulen toki tarvitsemaan apua, sillä en ole tietokantaihminen vaan näprään mieluummin tekstien parissa. En siis lupaa, että siitä tulee sutta tahi paskaa, mutta yritystä on.

Pyrin kokoamaan tänne entisenkaltaisten Usva/spefi/kirjoituskilpailut -blogimerkintöjen lisäksi tietoa sekä kirjoistani että kaikenlaista yleistä sälää kirjoittamiseen liittyen, kuten nyt esimerkiksi kelvollinen linkkisivusto. Minulla on taipumusta levittää lonkeroita ympäri verkkoa, ja siksi esim. on olemassa ihan omat kirjailijasivut, Usvan omat kotisivut, kirjan omat kotisivut yms. Ehkä voisi hieman tiivistääkin, tai ainakin linkittää asiat selkeästi toisiinsa. Yritystä saada kaaokseen hieman enemmän selkeyttä!