Routa3 on kustantajalla luettavana (taukoa luvassa noin kuukausi), ja pieniä kurkistuksia olen tehnyt kokonaan uuden käsikirjoituksen maailmaan. Vai onko se pakoa? Ajatusten siirtäminen johonkin toiseen asiaan väljentää tiukkaa ruuvia, ja antaa etäisyyttä kirjoitettuun. Uuden tekstin minä/hän-dilemma näyttää asettuneen, ainakin ekat liuskat on nyt kirjoitettu hän-muodossa. Se tuntuu edelleenkin oikealta ratkaisulta.
Kävin ystäväkirjailijan mökkimaisemissa ottamassa vauhtia, miljöönvaihto auttoi, ja myös saunamökissä vietetty parituntinen ilman häiriöitä. Sanoja alkoi tihkua paperille. Nyt pitäisi päästä uuden tekstin sykkeeseen, rytmiin, tunnelmaan. Se ei tapahdu ihan hetkessä, ja voi olla, että ensimmäiset liuskat lentävät vielä jossakin vaiheessa roskiin. Ajatuksia on silti hyvä kirjata ylös, jotakin ehkä säästyy tulevaan.
Edessä voi olla vuoden, kahden sukellus tarinaan. Ehkä pidempikin. Ei tiedä vielä, miten paljon tarina vaatii aikaa. Uusi on raikasta, koska tuntuu, että olen jumittanut vanhoissa jutuissa vuosikaudet. (illuusio, olen kirjoittanut kyllä välillä ihan uuttakin, esim. Miinan kanssa).
Minun tekee taas mieli lukea muiden kirjoittamia kirjoja, ja musiikkia olen kuunnellut jo useamman viikon ajan. Kutittaa myös ajatus maalaamisesta: nuorempana maalasin öljyväreillä paljon, mutta tulin materiaaleille allergiseksi, ja sitten kirjoittaminenkin vei mennessään. Ehkä kuitenkin voisin tarttua akryylimaaleihin. Ehkä uusi teksti vaatii sitä, että maalaan mielestäni tiettyjä maisemia ulos. Ainakin maalaan niitä päässäni jo nyt.
Aika mukavaa tämä tarinan morula-aste.
