On pitänyt niin kiirettä, etten ole ehtinyt paljoakaan edistää uusia romaanihankkeita (paitsi että eräs ihan asiaan kuulumaton tarina kummittelee takaraivossa, kirjaan ylös sanoja ja lauseita, mutta muutn poljen sitä permantoon). Routa3:n kirjoittaminen on hyvässä vauhdissa, parhaimmassa työvaiheessa oikeastaan, kun saa poukkoilla aiheesta ja kohtauksesta toiseen ja etsiä materiaalia ja täydentää kohtauksia uusilla detaljeilla.
Muutamaa artikkelia olen hissukseen myös kirjoittanut, laittanut erään novellin toimittajalle ja hoitanut joitain pieniä yhdistysjuttuja. Perheelliselle ihan riittämiin puuhaa siinäkin. Kaiken lisäksi on kesä ja kesällä täytyy olla pihalla, puutarhassa ja pöpelikössä. Paitsi että sinne on singahtanut satatuhatta itikkaa, ja siellä pitää liikkua kokovartalokondomissa, jotta pärjää.
Istuksin koneella, tapan sisälle tulleita itikoita, huushollaan muksuja ja kuuntelen juutuubista ideointimusaa. Vaikkapa tällaista: