Verkkolehti Usva alkaa vähitellen valmistautua ensi vuoden julkaisuihin. Siksipä nyt elokuun alusta saakka voi lehteen taas tarjota novelleja julkaistavaksi. Lajityypillä ei väliä, kunhan on tavalla tai toisella spekulatiivinen teksti. On julkaistu science fictionia, fantasiaa, yliluonnollista kauhua, uuskummaa, maagista realismia, skaala on laaja. Toistaiseksi yhtäkään lehteä ei ole teemoitettu, mutta todennäköisesti teemanumeroitakin tulee.
Tavoitteena on pitää myös ensi vuonna queer-aiheinen kirjoituskilpailu, mutta sitä ei julkisteta vielä – ensin täytyy kasata tuomaristo ja miettiä palkinnot. Myös uutta lyhytnovellikisaa on toivottu – katsotaan milloin sen saisi aikaiseksi.