Etelä-Savon taidetoimikunta julkistaa Lasten/ nuortenkirjan kirjoituskilpailun: Mun eka kirja

Se on avoin kilpailu kirjoittajille, jotka eivät vielä ole julkaisseet omaa esikoisteostaan. Kilpailuun voivat osallistua eteläsavolaiset tai täällä syntyneet kirjoittajat sekä jos kirjan teksti liittyy Etelä-Savoon. Käsikirjoitus voi olla fiktiota tai tietokirja, joka käsittää tekstin ja kuvat tai hahmotelman kuvituksesta.

Kilpailun palkinnot ovat 1. palkinto 1500 euroa, 2. palkinto 1000 euroa, 3. palkinto 500 euroa. Etelä-Savon taidetoimikunta sitoutuu julkaisemaan parhaan kirjan ja lisäksi palkituista valitaan nukketeatteriesitykseksi sopivin.

Kilpailun jyry: Puheenjohtaja Pirkko Heikkinen, jäsenet Anne Leinonen ja Päivi Lehmusvuori. Aikataulu: Käsikirjoitukset on toimitettava Etelä-Savon taidetoimikuntaan vuoden 2011 loppuun mennessä; huom. uusi osoite 1.9.2011 alk.: Paukkulantie 22, 50170 Mikkeli.

Tuloksen julkaisu tapahtuu Kirjan ja Ruusun päivänä 2012. Työt suljetaan isoon kuoreen ja samaan kuoreen laitetaan pienempi kuori, jonka sisällä ovat kirjoittajan nimi, syntymävuosi ja yhteystiedot. Käsikirjoituksia ei palauteta. Palkinnot jaetaan Kirjan ja Ruusun päivänä 2012. Voittajiin otetaan yhteys henkilökohtaisesti.

Lisätietoja antavat: Pirkko Heikkinen, sposti: pike.heikkinen@gmail.com, +358 50 591 4418 ja Riitta Moisander, sposti: riitta.moisander@minedu.fi, +358 40 726 3102 sekä Seuraa myös Etelä-Savon taidetoimikunnan sivuja osoitteessa: www.taideverkossa.net