Kirjan tekemisen haastavin vaihe eli oikovedosvaihe on tämän viikon ilonani. Routasisarukset on nyt harjakorkeudessa, ja palaa viimeisen kerran kustantamoon ensi viikolla. Mutta sitä ennen se pitäisi vielä kertaalleen oikolukea.
On tietenkin mahtavaa, että kirja vihdoin ilmestyy, mutta samaan aikaan tekstin lukeminen vielä kertaalleen on äärimmäisen tuskastuttavaa. Syytän siitä osittain tätä viikkoa, sillä olen parhaillaan päivisin aivokapasiteettia kuluttavissa projekteissa mukana.
Mutta kuvio on kyllä tuttu muiden teosten kohdalta. Kässäri on käyty tätä ennen läpi ziljoona kertaa, oikoluettukin. Enää ei saisi tehdä isoja muutoksia. Vaikka tekisi mieli poistaa juttuja. Ja vähän editoida, ja vähän kieltäkin puunata. Tuossa se vedos makaa pöydällä, ja luen sitä muutama sivu kerrallaan eteenpäin. Sitten loppuu puhti ja alan siivota, imoroida, tiskata tai viikata pyykkejä. Oheistoimintaa, tekosyitä!
Kun vielä kerran jaksaa, yhden kerran, niin sitten sitä ei tarvitse enää lukea. Ei koskaan! (vaikka oikeasti, koska se on sarjan eka osa, joudun lukemaan sen viimeistään siinä vaiheessa, kun muiden osien detaljeja tarkistetaan).