Usvan joulunumero 2010 on ilmestynyt, lataa ilmaiseksi täältä: http://usvazine.net/usvazinejoulu10.pdf
Joulunumero 2010 ei sisällä yhtään joulutarinaa. Sen sijaan sen sivuilla on tarinoita sekä tulevaisuuden sodasta että kansalaissodan jälkeensä jättämistä arvista, luokkayhteiskunnan ja sosiaalisen epätasa-arvon repimästä kaupungista.
Aikansa kutakin sanoi pässi kun päätä leikattiin. Petri Salinin novelli on hulvaton tarina Tampereella ja lähipaikkakunnilla käytävästä kaupungin tyhjentämisoperaatiosta, jota pelataan ihan omilla säännöillä. Ammukset lentävät, ohjeita totellaan ja esimiesten sekopäisiä käskyjä noudatetaan, jos noudatetaan.
Niko Peltosen Tähdelento on melankolinen rakkaustarina, kertomus hetkistä, jotka lähentävät ihmisiä, mutta silti vievät erilleen. Novellin miljöönä on eriarvoistumisen kahtiajakama kaupunki.
Tuomas Salorannan novelli Merestä nousi pää on itsenäinen jatko-osa novellille Lihan lapset (Usva 1/2007). Kapteenin johtaman laivan arki rikkoutuu, kun shamaani ottaa hoiviinsa merestä löytyneen irtopään.
Markus Koskimiehen Vilukissa sopii oivallisesti hyiseen, talviseen ilmaan: pienimuotoisessa novellissa kaksi ystävätärtä tapaa, mutta kuten kohtaamiset yleensä, ei kaikki ole niin yksiselitteistä.
Mari Saarion Punaorvokkien laulu tuo vuoden 1918 tapahtumat nykypäivään, ammattikoulua käyvien poikien elämään. Luvassa on kummituksia, menneisyyden salaisuuksia ja ajankohtaista nuoren ihmisen hätää.
Usvan joulunumeron viimeistelee sattuvasti Petri Laineen Viimeinen, novelli, joka sijoittuu kaukaiseen tulevaisuuteen. Se onkin oivallinen päätös Usvan vuodelle 2010.
Mulla on näemmä ns. yllätysnovelli, koska sitä ei mainita noissa sisällön kuvauksissa mutta lehdestä se kumminkin löytyy. ;D
Pyydän anteeksi, pää ei toimi. Korjattu.
Juu, ei se haittaa, huomasinkin että olet kipeäksi tulossa. Toivottavasti se nyt ei kovin pahaksi äidy ja menee äkkiä ohi, ettei mene koko joulu ihan pipariksi.
Sitä paitsi olisi oikeastaan ollut ihan hauskaa, jos se stoori olisi vaaninut siellä muiden joukossa ja yhtäkkiä hypännyt silmille. Yllätykset kuuluvat jouluun.