Kesällä ratkesi kaksikin kirjoituskilpailua, Usvan lyhytnovellikisan ja Novan tulokset, ja näissä molemmissa olen ollut tavalla tai toisella mukana. Usvassa esiraadittamassa, jolloin novelleja ei tarvinnut itse laittaa paremmuusjärjestykseen. Novassa olin lukemassa ennakkoon seulottua 25:n kärkeä.
Usvan kisahan on luonteeltaan sellainen, että jokainen tuomari valitsee itsenäisesti voittajansa. Tänäkin vuonna valinta osui kahdella samaan novelliin, mikä on aika hienoa ottaen huomioon sen, että tuomaritkin lukivat 40 novellia (osa enemmän).
Novassa oli havaittavissa oikeastaan se sama kuin Usvassa, eli että kärkeen seuloutuu noin kymmenkunta tekstä, joiden kesken sitten tuomariston mielipiteet saattavat suurestikin heittelehtiä. Nähdäkseni kärjessä, hyvien novellien keskuudessa, tuomareiden henkilökohtaisilla mieltymyksillä, lukuhistorialla ja tavalla lukea on merkitystä. Henkilökohtaiseksi mieltymykseksi lasken sen, että toiset lukijoista haluavat että novelli on kohtuullisen suoraviivainen ja yksinkertainen. Kisanovelleja lukiessa selkeästi kirjoitetut novellit erottuvat massasta.
Toiset lukijat taas pitävät novelleista, jotka aukenevat vähitellen, ehkä vasta kolmannella kerralla lukija ymmärtää kaiken lukemansa, tai luulee ymmärtäneensä.
Tässä ei ole kyseessä novellien keskinäinen hyvyys/huonousvertailu – molemmalla tavalla tehdyt novellit voivat olla yhtä hyviä ja jotta niiden sijoittumisesta voi edes keskustella, on perusasioiden oltava kohdallaan. Tietenkin voi ajatella, että selkeälukuinen kääntyy nopeammin viihteellisen puolelle, ja vaikeatulkintainen taideproosan puolelle, mutta yleistys tämäkin.
Osa tuomareista pitää kielelisistä kokeiluista, omintakeisesta tavasta rakentaa lauseita ja sanoja, kielikuvista ja rönsyilystä. Osa taas arvostaa pelkistettyä, niukkaa ja tehokasta (taloudellista) kielenkäyttöä.
Itse koin tänä vuonna Novassa vaikeaksi novellien keskinäiseen järjestykseen laittamisen. Omaa listaa tehdessä annoin toisten tuomareiden kommenttien vaikuttaa omaan listaukseeni jonkin verran, kun kerran tuli perusteluita, joissa oli tiettyä klangia. Silti huomasin aina törmääväni dilemmaan: helppolukuinen vai vaikealukuinen? Suoraviivainen vai monimutkainen? Jos voisikin nostaa kolme tekstiä samalle viivalle!
Myönnän ihan suoraan, että paremmuusjärjestykseen laittaminen on subjektiivista (objektiivisuuteen pyrkimisestä huolimatta), ja valinnat voisivat helposti mennä toisinkin.
Aiemmin Usvan tuomaristossa olleena koin täsmälleen samat asiat ongelmallisiksi. Ainakin omalla kohdallani “vaikeiden” tekstien kohdalla kummitteli pelko siitä, etten jostakin syystä (lukutaakan raskaudesta tai juuri tuosta omasta lukuhistoriasta johtuen) kykene näkemään tuollaisen tekstin nerokkuutta. Luulisin kumminkin, että tuo pelko on yleensä turha, varsinkin jos se noin kymmenen parhaan joukko löytyy suurinpiirtein kaikilta tuomareilta.
Mutta se vaivaa, että noissa omaan vaikeuteensa kompastuvissa tarinoissa on usein tekijänä selvästi lahjakas kirjoittaja, jolta puuttuu vain vielä oma näkemys. Eli lentotaito kunnossa, suunta toistaiseksi haussa.
Eikö tuossa piile se vaara, että kaikki pistävät käsittämättömät tarinat parhaiden joukkoon, varmuuden vuoksi, vaikkei niillä varsinaisesti olekaan mitään ansioita.
“Enhän minä voi arvioida tätä huonoksi: Jospa vain minä en ymmärtänyt tätä ja muut ymmärtävät.”
Eikö oikea tapa tuomaroida olisi nimimerkin “ps” tapa: Ne ovat hyviä, jotka tuntuvat hyviltä. Eikö ole jonkinlaista masokismia väittää hyviksi niitä tarinoita, joita ei ymmärrä. Vai onko se todellakin mukava lukea tekstejä joita ei ymmärrä?
Mun kokemani mukaan näin ei yleensä käy, sillä liian vaikea on vain liian vaikea, eikä vaikeus ole ansio sinänsä. Päin vastoin se haiskahtaa siltä, ettei kirjoittaja itsekään ole saanut palettia kestämään kasassa. On taito kirjoittaa helppolukuista ja sujuvaa. Mitä isompia massoja lukee kerralla, sitä herkemmin palkitsee selkeyden.
Mä yksinkertaisena ihmisenä en kokenut tuomarointia millään tavalla ongelmana:luin tekstit, valitsin sen josta eniten pidin.
PS, onneksi Usvan kisassa tapasi toimia on oikea tapa toimia! Novassa, kun päättäviä elimiä on viisi, on syytä välttää tilannetta, jossa jokainen pitää kiinni kirveen kanssa omista suosikeistaan. Usvassa myös oli rajaava tekijä (lyhytnovelli), Novassa sitä ei ollut, vaan päätöksenteon tukena olevia rajoittajia oli vähemmän.