Mediatiedote vapaa julkaistavaksi
Asiaa ilman ironiaa
Kirjallisuuden ja ajatusten seminaari Mikkelissä 9. – 10.10. 2010, Artium-sali Paukkulantie 22
Yleisötilaisuuksiin vapaa pääsy
Järjestäjät Mikkelin Kirjoittajat ry ja Mikkelin ammattikorkeakoulun kulttuurituotannon koulutusohjelma
Rahoittajina Etelä-Savon taidetoimikunta, Mikkelin kaupungin kulttuuripalvelut, taiteen keskustoimikunta ja WSOY:n kirjallisuussäätiö
MIKKELIN KIRJALLISUUSSEMINAARI TARJOAA AJATTELEMISEN
ILOA JA HYVIEN KIRJAILIJOIDEN SEURAA
Kirjat, tarinat, käsikirjoittajat ja kirjailijat. Siinä Mikkelin kirjallisuusseminaarin nykyinen ydinajatus, sen ’teema’. Jo 1970-luvun lopulla Väinö Linna –seminaarilla käynnistynyt yleisötilaisuuksien sarja keskittyi aiemmin tiukastikin yhteen teemaan, esimerkiksi sankareihin tai elämän peleihin. Nyttemmin ajattelun ilo ja hyvien kirjailijoiden seura kirjailijoiden ja yleisön ehdoilla on lähtökohta.
Artium-salissa esiintyy joukko uusia, nousevia nimiä: Esikoisromaanillaan Sinun jälkeesi, Max ihastuttanut toisen polven kirjailija Leena Parkkinen voitti viime vuonna Helsingin Sanomien palkinnon parhaasta esikoisteoksesta. Hämeenlinnalainen runoilija Vilja-Tuulia Huotarinen on saanut paljon lukijoita runokokoelmallaan Iloisen lehmän runot. Huotarinen opettaa Viita-akatemian sanataidekoulussa ja on yksi J.H.Erkon tämänvuotisen runokilpailun tuomareista.
Lukijoiden suuri suosikki Virpi Hämeen-Anttila kertoo miksi hän ei voi olla kirjoittamatta. Erkon kilpailun takavuosien voittaja Jani Saxell pohtii romanikysymystä ja maailmankansalaisuutta. Tietokirjailija, valtiotieteen lisensiaatti Ari Turunen on erikoistunut tapahistoriaan. Mikkelissä hän osoittaa mitä ylimielisyys on ja mistä se sikiää: Ettekö te tiedä, kuka minä olen?
Käsikirjoittaja ja elokuvaohjaaja Saara Cantell vastaanotti juuri kuvaajansa kanssa valtionpalkinnon. Hänen loistomenestyksensä on ulkomaillakin palkittu episodielokuva Kohtaamisia, jossa päärooleissa ovat Jenni Banerjee ja Anneli Sauli.
Mikkeliläisten nauruhermoja kolumneissaaan koetellut Reijo Honkonen esittäytyy kuulijoille nyt lavalla. Honkonen on yksi TV2:n lokakuussa alkavan ikuisuussarjan kirjoittajista.
Rauha S. Virtanen on jo monelle lukijapolvelle tuttu. Selja-sarjan ensimmäinen romaani ilmestyi vuonna 1955 ja uusin osa 2009. Grand Old Ladya haastattelee Annina Holmberg. Holmbergin ohella puhetta johtavat toimittaja-kirjailija Taina West sekä seminaarin suunnitelleet kirjailija Anne Leinonen ja fil.lis. Pirkko Heikkinen.
Lisätietoja Anne Leinonen 040 743 0679 ja Pirkko Heikkinen 050 591 4418 (pike.heikkinen@gmail.com)