Kuten jo parina aiempana vuotena, Usvan kesäleiri järjestetään Ristiinassa heinäkuun viimeisenä viikonloppuna eli 29.7 – 1.8.2010.

Luvassa on neljä päivää kirjoittamista omien projektien parissa, seurustelua, hassuttelua, paljon ruokaa ja virvokkeita sekä retkiä lähiympäristöön. Ensimmäisiä ilmoittautumisia on jo tullutkin.

Etelä-Savon Kulttuurirahasto tukee edelleen leiriä matkakustannusten osalta, samoin sapuskaa tulee talon puolesta. Pääsumaksua ei ole – sopii siis pienituloiselle/opiskelijallekin.

Mukaan otetaan max 16 henkeä. Osan on varauduttava majoittumaan teltassa – mutta kun kelit ovat yleensä olleet hyvät, niin telttailijoita on mukavasti löytynytkin.