Sain tarmonpuuskan ja laitoin vähän Usvan ilmestymisaikataulua uuteen uskoon. Kirjoita kirjoittamisesta -numero on jumissa, osin Kosmoskynän tilanteen vuoksi, osaksi koska numeroon on tulossa muutakin materiaalia, ja sen tekeminen on venynyt. Toisaalta pöydälle ilmaantui hyviä novelleja, jotka napsahtivat joko reilusti fantasian tai reilusti scifin kategoriaan – siksipä päädyin tekemään ylimääräisen numeron, joka saa numerokseen 4/2009 ja valmistunee niin, että on lukijoilla tammi-helmikuun vaihteessa. Kirjoita kirjoittamisesta -numero saa hieman lisäaikaa, mutta ehtii lukijoille ennen teemannumeroa Tulevaisuuden rikos. Ugh!
Scifi/fantasia-Usva
16 keskiviikko Jou 2009
Posted in Novellit, Sorvin ääressä, Usva
Jos joltakulta jäi Portin kisassa bu-listalle jotakin perin scifististä tai fantastista, niin lehteen vielä mahtuu 1-2 tekstiä.
Reipas veto tehdäkin tähän saumaan ylimääräinen numero. Mutta että oikein scifiä ja fantasiaa? Aika outoa. Eikös tämän alan tavaraa julkaista lähinnä joissakin ufoalan lehdissä?
Ajattelin ryhtyä kilpailemaan ufoalan kanssa.
(Teemoitetuista numeroista on muuten pidetty, se helpottaa ilmeisesti lukijoiden valintoja. Usvassa on viime aikoina ollut paljonkin hyvin mainstreamahtavia novelleja, joten annetaan nyt reilusti tilaa toisille todellisuuksille)
Rikosnumerostakin on tulossa aika huikea!
Teemat ovat kyllä kieltämättä kivoja. En osaa selittää asian psykologista puolta, mutta teemanumeroon kyllä tarttuu kiinnostuneemmin kuin sellaiseen, jossa on “vain” valikoima erilaisia novelleja.
Auttaisiko Sekalainen novellivalikoima -teema? Mutta olet kyllä oikeassa, teemalliseen numeroon on helpompi tarttua. Ehkä teemattomien novellikokoelmien ja -lehtien vaikeus on siinä, että tekstin loppumisen myötä aivot joutuu aina resetoimaan ennen kuin seuraavaan voi tarttua. Teemanumerossa edes teema säilyy.
Kapulaa.
Numero onkin nyt täynnä. Ei muuta kuin taittamaan!
Hitsi sä olet nopea.
Se onnistuu kun on hyviä tekstin toimittajia, vain oikolukua ja sain jo tehdä raakataiton ja miettiä kuvat valmiiksi. Samoin tulevaisuuden rikokset näyttävät oikein hyvältä, vieraileva toimittaja on saanut kasatuksi hienon kirjoittajakaartin. Ainoa jumi on materiaali, mitä mun itseni on kirjoitettava… Mut ensin siis tämä nelonen mahdollisimman valmiiksi, sitten kirjoita kirjoittamisesta niin pitkälle kuin saa ja sitten rikoksia taittamaan…