Kirjoita kirjoittamisesta
Tulokset
Kosmoskynä-lehden ja Usva-lehden vuonna 2009 järjestetty kirjoituskilpailu “Kirjoita kirjoittamisesta” on ratkennut.
Novellisarjan voittajiksi valittiin Mira Karppelinin (Nokia) Kirjoituskilpailu , Jaana Lehtiön (Porvoo) Todellinen kirjoittaminen, Klaus Ollikaisen (Joensuu) Luuranko ja Niko Peltosen (Helsinki) Niin oli kirjoitettu.
Voittajat saivat kukin 50 euroa.
Lisäksi kunniamaininnoilla palkittiin seuraavat novellit:
Akseli Heikkilä (Helsinki): Minulla on rock-juttu kirjoitettavana
Jenni Hirvonen (Helsinki): Mykkä
Tomi Jänkälä (Jyväskylä): Alaston salissa
Jussi Katajala (Espoo): Murha se on joka kannattaa
Timo Männikkö (Jyväskylä): Oh my darling
Liisa Nurro (Kemi): Fengshui ei asu täällä enää
Niko Peltonen (Helsinki): Veitsenterä
Juha Salmi (Pornainen): Omantunnontuska
Terhi Tarkiainen (Helsinki): Kerrospaha
Kolumnisarjassa voittajaksi valittiin Vesa A. Korhosen (Toivakka). Kolumnin kirjoittamisen sietämätön keveys Voittaja sai 50 euroa.
Lisäksi kunniamaininnoilla palkittiin seuraavat kolumnit:
Jukka Ahola (Oulu): Kun äly ei riitä
Tuomo Jäntti (Turku): Kipupisteitä
Vesa A. Korhonen (Toivakka): Karkasi
Riitta Myöhänen (Kuopio): Kolumnista kolumni
Noora Niemelä (Kempele): Sanoja piipunsuusta
Kati Nuora (Helsinki): Kirjoita kirjoittamisesta
Titta Nurmi (Hollola): Amatöörikirjoittajan elämää ja ajatuksia
Molempien sarjojen kunniamainituille jaettiin kirjapalkintoja.
Lisäksi kaikkien osallistuneiden kesken arvottiin Kirjoita kosmos -kirjoittajaoppaita sekä Kosmoskynän tilauksia vuodelle 2010.
Kilpailun tuomareina olivat Kosmoskynän päätoimittaja Pasi Karppanen ja Usvan päätoimittaja Anne Leinonen. Novelleja ja kolumneja julkaistaan Kosmoskynän ja Usvan erikoisnumeroissa sopimuksen mukaan.
Lehtien kotisivut:
http://www.kosmoskyna.net
http://www.usvazine.net
Kosmoskynää julkaisevan Suomen Tieteiskirjoittajat ry:n kotisivut http://tieteiskirjoittajat.utu.fi
Voittajien luonnehdinnat:
Mira Karppelinin Kirjoituskilpailu on idearikas ja humoristinen kuvaus kahdesta naapuruksesta, jotka haastavat toisensa kirjoituskilpailuun. Novelli punoo taitavasti yhteen kahden erilaisen kirjoittajaluonteen ominaispiirteet.
Jaana Lehtiön Todellinen kirjoittaminen on futuristinen sukellus aikaan ja paikkaan, jossa kirjoittaja ja kirjoituskone ovat yhtä. Novellin kertoja on menestyvä kirjoittaja, jolle kuitenkin tulee ongelmia luomistyönsä ja identiteettinsä kanssa.
Niko Peltosen Niin oli kirjoitettu on tunnelmaltaan tiivis novelli nuorukaisesta, joka tekee esitelmää tunnetusta, eristäytyneestä kirjailijasta. Nuorukainen itsekin ryhtyy tekemään runoja, sillä kirjoittaminen on keino saada respektiä vastakkaiselta sukupuolelta. Spekulatiivisia elementtejä hienovireisesti yhdistelevä tarina on rakennettu taitavasti. Kirjoittajalla on tyyli hallussa, toteutus on ilmava ja kaunokirjallisesti vahva.
Klaus Ollikaisen Luuranko on Edgar Allan Poen hengessä kirjoitettu tyylikäs pastissi kirjoittajasta. Morbidi novelli seuraa esikuviaan niin juonen, kuvaston kuin kielenkin tasolla. Pitkät lauseet ja lavea kerrontatyyli luovat menneen ajan tunnelmaa.
Vesa A Korhosen Kolumnin kirjoittamisen sietämätön keveys on humoristinen ja tiivis paketti, joka jää lämpimästi hykerryttämään lukijan mielessä. Nimensä mukaisesti se pohtii, kuinka kirjoittaa hyvä kolumni.
Kilpailun järjestäjät kiittävät kaikkia osallistuneita ja kisassa menestyneitä!
Kilpailun luonnehdinta
Kosmoskynän ja Usvan järjestämässä kilpailussa oli kaksi sarjaa, novellisarja ja kolumnisarja. Novellisarjaan osallistui määräaikaan mennessä 80 novellia, kolumnisarjaan 56 kolumnia.
Kisan keräämää satoa voidaan pitää erittäin hyvänä. Merkille pantavaa on, että suurin osa osallistujista näytti tulevan spefifandomin ulkopuolelta. Kisa näyttääkin tavoittaneen hyvin Suomen kirjoittavat piirit ja houkutelleen kaikkia kirjoittamisesta kiinnostuneita. Vaatimusta tekstien spekulatiivisuudesta kisassa ei ollut.
Kolumnisarjassa pohdittiin novelleja enemmän kirjoittamisen tekniikkaa, sanojen syntymisprosessia ja luovuutta itsessään. Kolumneissa kysyttiin, kuinka välittää ympäristöstä havaittu asia terävänä tekstinä lukijalle, tai kuinka löytää menestysresepti kirjoittamiseen. Kirjoittaminen näyttäytyi monen tekstissä arkipäivää kiusaavana riesana tai jopa hulluutena, joka leimaa kantajansa ja josta pääsee eroon vain kirjoittamalla. Usein kolumnin kertojana oli kirjoittaja, joka suhteutti kirjoittamisen elinehtona olemassaololleen. Kolumnit käsittelivät pääosin arkisia asioita tarkkojen yksityiskohtien ja havainnollistavien tapahtumien kautta. Parhaimmillaan kolumneissa oli vinoa huumoria ja herkullisia arkisia yksityiskohtia, joka sai lukijan hykertelemään ihastuksesta.
Kolumnisarjan kärki oli selvästi novellisarjaa kapeampi. Tekstit olivat kielellisesti huoliteltuja ja sujuvasti eteneviä, mutta kirjoittajille se, mikä kolumni oikeastaan on, näytti olevan epäselvä. Huolimatta siitä, että lehdessä julkaistu kolumni saattaa vaikuttaa yhdellä istumalta kirjoitetulta, hajanaiselta ja sekavaltakin pohdiskelulta, se ei useinkaan ole sitä. Kolumnissa tulisi olla samanlainen tarinallinen kaari kuin novellissakin, päätepiste jota kohti tekstin elementit vievät.
Monissa mukana olleissa kolumneissa olikin selvää horjuntaa pituuden ja muodon kanssa. Tekstillä saattoi olla vaikeuksia pysyä aiheessaan tai sen läpi kulkeva punainen lanka puuttui. Moni kolumni ei ollut napakka, asiaan tiiviisti pureutuva teksti, vaan poimi ideoita ja ajatuksia sieltä täältä. Niissäkin teksteissä, jotka malttoivat pysyä johtoajatuksessaan, saattoi kokonaisuus kantaa loppuun asti, mutta harmittavan usein langat oli jätetty sitomatta lopussa yhteen ja viimeinen, kaiken sinetöivä loppuoivallus jäi uupumaan.
Yhtenä syynä napakkuuden puuttumiseen ja tekstien tyhjäkäyntiin on saattanut olla se, että kisassa sallittiin myös lehtikolumnia (noin 3500 merkkiä) pidemmät tekstit. Tämä on saattanut houkutella kirjoittajat tekstiensä venyttämiseen tiiviyden kustannuksella.
Novellisarjassa oli vuorostaan tarjolla hyvin erilaisia tekstejä: toisissa oli luotettu vahvaan ideaan ja perinteiseen kerrontaan, kun taas toisissa oli panostettu toteutukseen tai muotoon. Monissa novelleissa olikin lähdetty rohkeasti tekemään jonkun tyylilajin pastissia. Joukosta löytyi esimerkiksi Poe-henkistä kauhua, Volter Kilven ja Jose Saramagon verkkaista tyyliä ja dekkarikliseitä parodioivia kokonaisuuksia. Paperille kirjoitettu teko saattoikin muuttua todeksi, kirjallisuuden hahmo karata todelliseen maailmaan tai kirjailija vaikuttaa itsensä kuoleman toimintaan. Vainajat sanelivat tarinoitaan kirjoittajille ja kirjoittaja saattoi leijailla päähenkilöidensä maailmassa. Suurimmassa osassa teksteistä oltiin kuitenkin puitteiltaan kiinni realistisessa maailmassa, ja vain muutamassa novellissa heittäydyttiin kokonaan vieraaseen paikkaan tai aikaan. Näissä tapauksissa spefielementtien yhdistämisessä kirjoittamiseen oli kiitettävää oivaltavuutta ja tekstit erottuivat joukosta edukseen. Novellit olivat pääosin juonipainotteisia, muutamassa tekstissä hyödynnettiin tajunnanvirtaa esim. taiteellisen angstin ja taiteilijuuden kuvaamiseen.
Kirjailijakliseet seurasivat tarinoissa mukana. Tuomaristo kiinnitti erityisesti huomiota siihen, että monissa teksteissä, niin kolumneissa kuin novelleissa, punaviinillä näytti olevan olennainen rooli, kun haettiin oikeaa kirjalliselle luomistyölle otollisia olosuhteita. Myös konjakki ja viski mainittiin, mutta pääsääntöisesti alkoholin liikakäyttö ei näytellyt teksteissä oleellista roolia eikä mukana käytännössä ollut juoppokirjailija-romantiikkaa, oikeastaan päinvastoin. Kuten protestanttiseen kansanluonteeseen sopii, teksteissä korostui kirjoittamisen rooli ennen kaikkea ankarana työnä.
Kisatekstien valossa kirjoittajan elämä oli yllättävänkin synkkää. Yleisenä teemana molemmissa sarjoissa oli kirjoittamisen oikeutus, kirjoittamisen vaikeus ja harrastajakirjoittajan julkaisupaineet. Kirjoittajan arki näyttäytyi monissa teksteissä ahdistavana ja oman äänen kuuluville saaminen äärimmäisen vaikeana. Myös ulkokirjallisiin arvoihin keskittyvää mediatodellisuutta ja -julkisuutta kritisoitiin.
Ääripäinä kirjoittajan uralla näyttäytyivät harrastukseksi raapusteleva pöytälaatikkokirjoittaja ja julkaissut, menestynyt “oikea” kirjailija, eikä välimuotoja monissa teksteissä nähty. Moni kirjoittaja pohti oikeutusta käyttää aikaansa kirjoittamisen kaltaiseen “turhanpäiväisyyteen”. Huumoria oli mukana hyvin vähän, ja useimmiten se oli ironista, kirjoittajana itseensä kohdistuva. Monissa teksteistä huokui sisällön fiktiivisyydestä huolimatta “itsekoetun tuntu”.
Kun kisan järjestäjänä on kaksi spefifandomin lehteä, ei voi olla nostamatta esille kysymystä, ovatko sen piirissä toimivat kirjoittajat etuoikeutetummassa asemassa monine lehtineen, kirjoituskilpailuineen ja vertaisverkostoineen. Kisatekstien perusteella valtavirtakirjoittajilla ei ole samanlaisia mahdollisuuksia saada vertaistukea ja julkaisukanavia. Vai eivätkö kisaan osallistuneet kirjoittajat vain ole löytäneet niitä?
Hyvän tarinan edellytykset olivat tärkeitä myös tässä kilpailussa: kokonaisuuden täytyi koskettaa joko tunnetasolla tai älyllisesti, sen piti olla sujuvasti kirjoitettu ja tarjota lukijalleen elämyksiä. Monet kisaan osallistuneista teksteistä paranisivat pienillä korjauksilla, esim. tarinan painotuksia tai jännitteitä muuttamalla. Tuomaristo kannustaa kaikkia kisaan osallistuneita jatkamaan arvokasta kirjoittamistyötään!
Vain kaksi tuomaria, mutta 5 palkittua ja 16 kunniamainintaa? Huh huh. Onneksi sentään onnistuitte ujuttamaan samalle kirjoittajalle parikin palkintoa.
Vielä pari tuomaria lisää ja olisitte voineet palkita kaikki osallistuneet.
Meistä oli järkevää palkita ne novellit, jotka aiomme julkaista lehdissä: kisan tarkoituksenahan oli saada kahteen numeroon materiaalia, ja myös pyrkiä julkaisemaan tekstit. Huom. sarjoja oli myös kaksi kappaletta: palkittuja on siksikin tuplamäärä.
Lisäksi yleisenä linjauksena meillä oli kirjoittajien kannustaminen. Olen istunut niin monessa tuomaristossa, että minusta “absoluuttinen voittaja” ja “absoluuttinen paras” ovat useimmiten tuomariston luomaa illuusiota, samoin kuin “tuomariston yksimielisyys”.
Hienoahan se vain on, että on paljon voittajia. Onnittelut kaikille!
Hyviä tekstejä, palkintonsa ansainneet. Ja viivan alle jäi toki myös hyviä tekstejä, teema ja tuomareiden makumieltymykset painottivat tällä kertaa tällaisia valintoja.
Ai niin, mitä tulee samojen kirjoittajien palkitsemiseen, niin minusta olisi aika sikamaista rangaista kirjoittajaa siitä, että hän kehtaa laittaa kisaan useamman tekstin, ja kehtaa olla vielä hyvä kirjoittaja.
Kiitos tuloksista. Nyt voi taas elää vähän normaalimmin.
Tietenkin hieman mietityttää tuo, että kirjoitukset eivät olleet anonyymeja. Tuomaristo tiesi, kuka on kirjoittanut. En usko, että sillä ei ole ollut vaikutusta. Onhan tuttu ihminen (positiivisesti tuttu) jo askelen lähempänä palkintoa kuin tuntematon.
Totta kai sillä on vaikutusta, kuka on kirjoittanut – ihminen ei voi sulkea alitajuntaansa kokonaan pois, jos tietää/muistaa, kuka tekstin kirjoitti. Mutta itse ainakin tein parhaani unohtaakseni kirjoittajien henkilöllisyyden. En lukenut tekstejä niiden saavuttua, siirsin liittärit viesteistä erikseen, nimesin otsikon mukaisesti ja luin kaikki tekstit lopulta aakkosjärjestyksessä. Joidenkin tuttujen kirjoittajien novellit jäivät mieleen originellin nimen ansiosta, mutta vain harvan.
Nimen tietämisestä voi olla itse asiassa kirjoittajalle sekä haittaa että etua. “Kirjoittaja x kirjoitti näin keskinkertaisen jutun, vaikka se normaalisti kirjoittaa niin hyvin”. Tai “palkitsenpa kirjoittajan y koska se ansaitsee lopultakin saada palkinnon, onhan se jo 20 vuotta yrittänyt.” Tai “En annakaan palkintoa kirjoittajalle z, koska se palkitaan aina.” tai, mikä pahinta: “En pidä henkilöstä f, joten en pidä sen novellista.” Vaikeampaa onkin sitten sanoa, mitä näistä alitajunta on mahdollisesti käyttänyt, jos on käyttänyt. Kuinka moni anonyymikisan tuomarikaan kykenee aidosti sulkemaan asenteensa vaikkapa tiettyä lajityyppiä kohtaan pois?
Mutta: jos arveluttaa, että listalla on tuttuja nimiä, niin palkinnoilla on taipumusta kertyä samoille kirjoittajille myös anonyymikisoissa – Usvan, Novan, Tähtivaeltajan ja Portin kisoissa pyörii tuttuja nimiä, jotka ovat selvästikin löytäneet terävän kirjoittajaniskunsa. On listalla myös ihan uusia nimiä, ja se on aina positiivista, että kannustus jakautuisi myös tuoreille nimille. (pari palkittua kiittikin, että sijoitus kannustaa yrittämään vielä)
Minulle tämä kisa oli ennen kaikkea avoin haku lehden materiaalin saamiseksi. Osa osallistujista voi toki olla salanimiä – sähköpostiosoitteitahan voi luoda millaisia tahansa. Olisi ollut näppärintä nakittaa kisalle sihteeri, joka olisi hoitanut anonyymiteetin varmistamisen, mutta kun kaikki tutut/aktiivit tuntuvat olevan huvin työllistettyjä, oli luontevampaa hoitaa kisa itse.
Kumpi on sitten parempi, anonyymit kisat vai avoimet? Molemmissa on puolensa, periaatteessa olen anonyymikisojen kannalla. Mutta niin vain valtakunnan rahakkaimmat kisat kuten Finlandia ovat omalla nimellä kulkevia kisoja… joten kaipa nimellä kulkeviin kisoihin on totuttava (ja kuunneltava jokavuotista valitusta siitä, ketä on taas valittu ehdokkaiksi). Kyllä Atoroxissakin henkilöllä on jotakin väliä: vuoden parhaan novellin valinnassa on jokaisen oma asia, millä kriteereillä parasta hakee. Tuskin siinäkään alitajuntaa ja mieltymyksiä suljetaan pois, miksi pitäisikään?
Kilpailuihin kannattaa ottaa tormakka asenne: jos menestyy niin iloita että on tehnyt vaikutuksen, jos ei menesty niin olla ottamatta menestymättömyyttä kritiikkinä itseään kohtaan. Turhan moni masentuu siitä, ettei menestynyt kisassa: sijoittuminen on kiinni hyvin pienistä asioista, kuten vaikka semmoisesta, että hyvä novelli ei napsahdakaan täsmälleen yhtä hyvin teemaan kuin jokin toinen novelli.
Minä tiedän ihan varmasti, että olin paras, pulskin ja kaunein, mutta jäin ilman pääpalkintoa, koska minusta ei tykätä. Onneksi kuitenkin olen selvillä asian todellisesta luonteesta enkä elättele lahjakkuudestani vääränlaisia kuvitelmia.
Vakavasti?
Anonymiteetti on kilpailussa hyvä olemassa ja siitä kannattaa pitää kiinni, jos se ei aiheuta ylimääräistä päänsärkyä. Jos ei muuten niin kilpailijoiden mielenrauhan vuoksi.
Toisaalta, yhtään väheksymättä järjestäjätahoja, kyseessä oli pieni genrekilpailu, jonka ainakin minä koin enemmän kirjoittamaan innostavaksi kerhotoiminnaksi ja kirjoitusprojektiksi kuin vakavahenkiseksi rypistykseksi. Isoja rahojakaan ei liikkunut. Tässä tapauksessa ei anonyymiteetillakaan ollut minusta mitään väliä. Paljon mieluummin otan jatkossakin hiukan rennommin järjestetyn kisan kuin en kisaa ollenkaan.
Itse asiassa Usvan seuraava novellikirjoituskilpailu voisi ottaa vastaan sihteerin apua, ja raapalekisa tulee olemaan perinteinen postita kirjekuoressa -kilpa. Ensi vuodeksikin siis kirjoitettavaa…
harmi, etten päässyt sijoille tässä kisassa…