Särö-lehden blogi muuttuu kollektiiviseksi ja olen mukana omalla panoksellani. Luvassa on puheenvuoroja kirjoittamisesta, kirjallisuudesta, taiteilijuudesta ja ties mistä mielenkiintoisesta. Blogia voi lukea täällä: http://sarolehti.wordpress.com/
Säröllä on muuten menossa sarjakuvakilpailu, jossa on jatkettu osallistumisaikaa 16.11.2009 saakka. Kurkkaa säännöt täältä.
*
Omat tekstit ovat hyvässä vaiheessa. Yhteisromaanin kanssa on menossa hedelmällinen ateljeekritiikkivaihe. Tärkeitä huomioita on tullut ja niitä innolla siirretään tekstiin. Ihan pienetkin jutut kohentavat kokonaisuutta kummasti, kuten ei-linjassa olevien paikannimien muuttaminen tai jonkun tietyn yksityiskohdan aukikirjoittaminen. Tämä on vielä siitä ihana vaihe, että vaikka juonirakenne on jo lyöty suht lukkoon, voi tehdä melko luovia ratkaisuja ja syventää henkilöitä.
Ensi lauantaina on Helsingin kirjamessut ja olen siellä esiintymässä parissa ohjelmanumerossa. Louhi-lavalla klo 13 Valehtelijoiden klubissa ja klo 15 haastattelemassa Risto Isomäkeä, J. Pekka Mäkelää ja Viivi Hyvöstä fantastisen kirjoittamisesta. Harmikseni en ole vielä ehtinyt lukea J.Pekan hyllyssä odottavaa Karstaa, joka ennakkotietojen perustellaa on jotakin semmoista, jota juuri tähän syksyn harmaaseen tahmeuteen kaipaan (lumikin jo suli pois). Messulauantain iltana klo 18 on Juttutuvassa (Hakaniemessä Paasitornin korttelissa) Suomen Tieteiskirjoittajien syyskokous, jossa on tarkoitus suunnitella yhdistyksen tulevaa toimintaa ja tehdä henkilövalintoja ensi vuodelle. Vaikka monet yhdistykset kärsivät resurssipulasta ja niin tavallaan Tieteiskirjoittajatkin, niin silti yhdistys toimii ja tekee yllättävän paljon pieneksi yhdistykseksi. Mukaan vain kokoukseen, eikä pelkoa hallitusnakista: uuteen hallitukseen on tyrkyllä reilusti porukkaa, eli satunnaista kokoukseen tulijaa ei kiusata hallitusnakilla…
Mikkelin Kirjoittajien ensi vuoden antologia etenee mukavasti, mukaan on lähdössä ainakin 29 kirjoittajaa ja nyt alkavat rapsakat tekstien editointikierrokset. Neljän hengen toimituskunta mahdollistaa työn jakamisen ja palautteen antamisen niin, että kukin kirjoittaja kuulee useamman ihmisen mielipiteen.
Ainoana kiusana on nuha, joka tietenkin näin syksyllä tuli yöunien kiusaksi. Karskutamme Juniorin kanssa kimpassa neniämme.
Särö-blogin linkeissä Usvazine-blogi osoittaa edelleen Vuodatukseen. Pääseehän sitäkin kautta oikeaan osoitteeseen, mutta tulipahan nyt ilimoitettua ;-P
Kiitos, täytyy kertoa eteenpäin notta korjaavat.