Tässä on viikon aikana ehtinyt tapahtua hyvin paljon, enkä ole kestänyt ajan tasalla päivittämisien suhteen, mutta merkittävin uutinen on jo facebook-kavereille tuttu. Olin viikonloppuna Turun kirjamessuilla ja siellä minut valittiin Suomen Kirjailijaliiton johtokuntaan vuosille 2010-2011. Kiitän minua äänestäneitä, pyrin olemaan luottamuksen arvoinen!
Minulta ehätettiin jo kysymään, kuinka aion ehtiä tehdä kaikkea sitä, mitä olen aiemmin tehnyt. En aikonut ehtiä: raivaan tilaa tälle luottamustehtävälle (oikeasti laitan itsestäni liikkeelle kolmannen kopion, jahka se valmistuu tehtaassa…) Kenttään aion kyllä pitää tiukasti yhteyttä, kuinka muutenkaan erilaisia hienoja juttuja syntyisi kuin törmäyttämällä henkilöt x ja y yksiin (ja heidät osaa törmäyttää vain jos sattuu tuntemaan tapaukset tai muutoin tietämään, että törmäyksestä voisi syntyä jotakin uutta ja hienoa).
ONNITTELUT!!! (Pakko kirjoittaa kapitaaleilla, kun kuulostaa sen verran isolta.)
Onneksi olkoon spefigenre ja onneksi olkoon Kirjailijaliitto, valinnan isot voittajat. Ja onneksi olkoon Annekin, siinä sivussa.
Kolmas klooni on varmasti hyödyksi, vaikka kaikille ei joka hetki tekemistä riittäisikään. Sehän voi sitten vaikka lepäillä, kun kaksi muuta tekevät hommat. Olet sitten ikään kuin koko ajan lomalla, vaikka samalla kaksi päällekkäistä työtä pukkaisi päivät yövuoroon saakka.
Ihmisten törmäyttäminen kuulostaa hyvältä. Moni törmäilee nykyään itsekseen seiniin. Sopiviin ihmisiin törmäilystä ei tule pää yhtä kipeäksi.
Niin kuin toivottavasti jo aiemminkin olen sanonut, niin tehtävä sopii sinulle erinomaisesti ja Kirjailijaliitto ei ehkä ole vielä edes tajunnut, kuinka ison aarteen se on saanut. Onnea ja voimia tehtävään!
Jeps, lykkyä pyttyyn!
Jouduin lähtemään kokouksesta, ennen kuin äänestystulos selvisi, mutta jälkikäteen oli mukava kuulla, että kaikki meni juuri niin kuin pitikin.
Onnittelut täältäkin! Yhdyn Tiinan lausuntoon, olet siellä totta vie nainen oikeassa paikassa!
Onneksi olkoon Anne! Nyt saivat johtokuntaan toimeliaan ja avarakatseisen jäsenen, joka tuo raikkaita tuulahduksia kentältä. Ihan ruohonjuuritasolta asti.- Nääs multaa ja ruohoja tarvitaan, muuten ei kasva.
Onneksi olkoon
Hei, niin kovin super-Annea – jälleen yksi osoitus mielettömästä draivistasi, typy. Onnexeja siis sulle, ja kiitos siitä että jaksat meidän vähävirtaistempienkin puolesta!
Ja siis kaikkihan luottavat siihen ettei tääkään juttu hidasta julkaisutahtiasi!
Kiitos pazi-i-j aidosta ihq-viestistä! Julkaisutahti tuskin kummemmin harvenee – tässä kun tuli kolmen vuoden luonnollinen tauko muutenkin. Julkaisutahti riippunee nyt kustantajastakin, sillä materiaalia on nyt tarjolla…
Hieno homma
Onnea minunkin puolestani! Olet kyllä tarmokas mimmi, jollaisia on hyvä olla myös kirjailijaliiton johtokunnassa.
Jäänkin odottelemaan, milloin sinusta tulee kirjailijaliiton puheenjohtaja. Olen ihan varma, että sekin päivä vielä nähdään.
Hyvä Anne!
Mä koitan liittyä sun johtokuntakaudellasi jäseneksi, niin pääset johtamaan mua!
Täällä olisi sama suunnitelma kuin Mikellä!
Paljon onnea ja puhtia!
Olisi muuten mukava tietää, keitä muita valittiin. Liiton verkkosivuilla ei ainakaan vielä ole päivitettyä tietoa.
Sivut päivitetään varmaan kun uusi toimikausi vuoden vaihteessa alkaa. Kaikki eivät olleet erovuoroisia. Muuten kokoonpano on sama, mutta Mari Mörö oli ilmoittanut jäävänsä pois, ja siksi yksi paikka uudelle jäsenelle oli tarjolla.