New Baltic Drama 2011 on neljän Itämeren rannalla sijaitsevan maan yhteinen näytelmäkirjoituskilpailu.
Kilpailun järjestäjinä toimivat vuoden 2011 kulttuuripääkaupungit Turku ja Tallinna, lisäksi mukana ovat Ruotsi ja Venäjä. Kilpailu on suunnattu niin uusille kirjoittajille kuin jo ammattia harjoittaville näytelmäkirjailijoille.
Kilpailun aiheena on yhdistävä/erottava Itämeri. Aiheen saa käsittää mahdollisimman laajasti, esimerkiksi historiallisesta, maantieteellisestä tai vaikka vertauskuvallisesta näkökulmasta.
Kilpailuun osallistutaan kirjailijan omalla alkuperäisidealla. Kilpailuun lähetetään näytelmäideaa esittelevä
tekstikooste, jossa on mukana 1) lyhyt juoniseloste, 2) kuvaus keskeisistä henkilöistä, 3) kaksi kohtausta tulevasta näytelmästä sekä 4) lyhyt essee näytelmän aiheesta. Maksimissaan materiaalia saa olla 20 liuskaa.
Kilpailun voittaja saa palkinnoksi 5000 euroa, joka toimii samalla tilausmaksuna valmiista näytelmästä.
Voittajateksti tuotetaan esitykseksi jossakin kilpailun neljästä järjestäjämaasta. Kaikkien neljän maan voittajateksteistä tuotetut esitykset vierailevat Turun Kaupunginteatterissa marraskuussa 2011 osana Turun kulttuurikaupunki 2011 -vuoden ohjelmaa.
Kilpailun aikataulu:
Kilpailutekstit on toimitettava viimeistään 31.12.2009 mennessä Turun Kaupunginteatteriin, osoitteeseen Itäinen Rantakatu 14, 20800 Turku. Kuoreen merkintä New Baltic Drama 2011. Tai sähköpostilla minna.jaaskelainen@turku.fi , viestin otsikoksi New Baltic Drama.
Suomen raati valitsee viisi parasta kilpailutekstiä 1.3.2010 mennessä. Nämä tekstikoosteet käännetään englanniksi ja kansainvälinen raati valitsee kilpailun voittajat (yhden tekstin jokaisesta järjestäjämaasta) 30.4.2010 mennessä. Voittajille ilmoitetaan asiasta henkilökohtaisesti.
Voittanut kirjailija sitoutuu kirjoittamaan valmiin näytelmätekstin 30.9.2010 mennessä.
Lisätietoja: Projektikoordinaattori, Maria Sainio, +358 44 9072106,maria.sainio@turku.fi
Dramaturgi Minna Jääskeläinen, minna.jaaskelainen@turku.fi + 358 50 541 7927