Olen pitänyt Marko Hautalan kirjoitustyylistä siitä lähtien, kun tutustuin häneen Usvan kautta, ja uunituore romaani Käärinliinat oli suorastaan nannaa sielulle. Harvinaisen selkeä, mutta samaan aikaan ihmisten tuntoja hyvin syväluotaava kirja. Mielisairaalamiljöö on osuvasti ja aidosti kuvattu (olen seurannut maailmaa läheltä) ja jännite säilyy koko ajan.
Kirjan aloituksessa on spekulatiivinen elementti, ja sama spekulatiivinen henki kantaa koko tarinan yli. Mutta silti en menisi lätkäisemään romaanin ylle mitään tiettyä genreleimaa. Siinä on ripaus kauhua, ripaus psykologista jännäriä, ripaus historiaa, ihmisuhteita paljonkin ja ripaus spefiä.
Päähenkilö Mikael päätyy “incidentin” vuoksi eri osastolle hoitajaksi ja vanhan lapsentappajan omahoitajaksi (nerokas tapa esitellä lukijalle työympäristö, samoin kuin uusi lääkäri, jolla on syy tutkia Finnen papereita). Vanhan Finnen maailma alkaa vähitellen tunkeutua osaksi Mikaelin omaa ajatusmaailmaa. Mitä ihmettä Finne yrittää viestiä? Miksi hän tappoi puolustuskyvyttömän lapsen niin raa’asti?
Tarina pitää tiukasti otteessaan, ja Mikaelin oman elämän ongelmat piirtyvät seesteisen koskettavasti silmien eteen. Kun sivuja on enää vähän jäljellä, alkaa odottaa, että miten Finnen tarina mahtaakaan toteutua… Ja ainakin tämän lukijan Hautala onnistui yllättämään, vaikka loppujen lopuksi ratkaisu oli hyvin looginen. Taitava tarinankertoja jallittaa!
Erityiskiitos kielestä, joka oli soljuvaa, sujuvaa ja sanavalinnoiltaan taloudellista. Voi jopa tuntea tervehenkistä ammatillista kateutta, ja ottaa kirjan rakenteesta & jujusta opikseen!
