Tämä avautuminen on mielenkiintoista ja luo kirjoittamiseen erilaisen suhteen: mitä kertoisin ja raportoisin seuraavaksi? Minä, kuten moni muu kirjailija, olen tottunut pitämään hankkeet salassa mahdollisimman loppuun saakka. Syynä ei mielestäni ole kriitiikinpelko vaan häpeänpelko: kirjailijahan ei koskaan tiedä, valmistuuko teksti, tuleeko siitä niin upea kuin piti, ja mikä merkittävintä: julkaistaanko sitä koskaan. Suomalaiset ovat vaatimattomia ja epävarmasta hankkeesta huutelu on pelottavaa. On mahdollista, että kirjaa ei koskaan tule, vaikka kässäri olisi olemassa.

Toisena syynä voi olla se pelko, että joku nappaa idean ja tekee siitä jotakin hienompaa, ainakin ajankohtaisten tai hyvin originaalien ideoiden kanssa se voi olla mahdollistakin (ideathan eivät ole suojattuja, joten semmoisesta teosta aiheutuvat ongelmat ovat lähinnä luottamus/kateus/harmistusosastoa kirjoittajien välillä).

Tämän lammaspaimenjutun suhteen päätin ottaa avoimen linjan: en odota mitään erityistä, teen kässärin ja katsotaan sitten, josko siitä tulee julkaistu teos. Koska kaksi tähän maailmaan sijoittuvaa novellia on jo julkaistu, en ole huolissani siitäkään, että joku kopsaisi idean: eikähän maalma ole pullollaan erilaisia lautturia ja tuonelaa kierrättäviä tarinoita, joten jos joku inspaantuu tästä tekemään jotakin vastaavaa, niin siitä vaan!

Moni kirjailija ei ymmärtääkseni mielellään avaa työskentelyään muille, saati näytä keskeneräistä tekstiä. Ehkä syynä on kritiikin pelko tai jonkinlainen kirjailijan työn mystifiointi intuitiiviseksi jäsentämättömäksi luomisprosessiksi. Kuitenkin, kyseessä on työ siinä missä kuopan kaivaminenkin, monimutkaisempi ja vaativampi ehkä, mutta työ kuitenkin. Useimpien, ellei kaikkien, töiden tekeminen helpottuu hyvillä työkaluilla.

Lumihiutale on tietenkin vain yksi tarjolla olevista menetelmistä eikä välttämättä parempi tai huonompi kuin muut. On kuitenkin mielenkiintoista nähdä miten menetelmä toimii kokeneen kirjoittajan ennakkoluulottomissa käsissä.

Odotan kiinnostuneena jatkoa.