LAUTTURIN TARINA
Lautturi (nainen) on elänyt koko pitkän elämänsä joella, kuolleiden virtaa hoivaten ja isältään perimäänsä tehtävää hoitaen. Alun perin häntä kalvoi ikävä siihen kuolevaiseen, johon hän ohimennen vuosia sitten rakastui. Monen mutkan jälkeen hän sai kuolevaisensa elävänä luokseen, ja he elivät hyvin lyhyen onnellisen hetken, kunnes mies riistettiin häneltä.
Aluksi lautturi ei tiennyt, mihin hänen rakkaansa oli kadonnut, ja hän etsi miestään sieltä sun täältä. Lautturi ei tiedä, että mies oli harhautunut lautturin hallitseman alueen ulkopuolella, kun hänen yllään ollut lumous oli haihtunut, ja vaskinainen oli saanut miehen kiinni. Vaskinaisen ei olisi tarvinnut surmata miestä, mutta hän teki sen silti. Siksi vaskinainen on osaltaan syyllinen siihen, että lautturin mieli muuttui synkeäksi ja nurjaksi.
Lautturi seurasi aikansa kuolleiden virtaa, ja lopulta hänen kaunansa oli kasvanut vihaksi. Sen vallassa lautturi päätti rikkoa kuolleiden luonnollisen kierron. Hän mursi lauttansa ja kieltäytyy kuljettamasta vainajia, sen sijaan hän antaa niiden valua virtaan ja joutua kurimukseen, tai huuhtoutua minne huuhtoutuvat. Kun kuoleman ja elämän kierto ei toimi normaalisti, myös vitsaukset ja taudit jäävät maan pinnalle. Kuolema väijyy kaikkialla ja ruokailee sielläkin, missä sen aika ei vielä ole. Taikuuskaan ei toimi normaalisti, sillä
Lautturi ei välitä. Hän näivettyy katkeruuteensa, ja tätä jatkuu vuosia ja vuosia. Ihmiset maan pinnalla eivät pitkään aikaan huomaa, että jotakin on pielessä. He hautaavat kuolleensa normaalisti, eivätkä kiinnitä siihen huomiota, että joskus joku jo kuollut saattaakin jäädä eloon.
Sitten joelta tulee pariskunta, paimen ja noitanainen. Lautturi näkee miehessä rakastettunsa, sillä heissä on kovin samaa näköä ja olemusta, vaikka eri miehen täytyy olla kyseessä. Lautturi ottaa vieraat hyvin vastaan ja tarjoilee heille syötävää ja juotavaa. Mies on jo ottamassa, mutta Ulpukka estelee: noitanaisena hän vaistoaa, että ruokaan sisältyy suurta taikuutta. Lautturi tarjoaa majapaikkaa, mutta senkin Ulpukka kieltää. Lopulta lautturi harhauttaa Ulpukan muualle ja tarjoaa itseään paimenelle, mutta paimenta ei se kiinnosta: vain tieto miten vitsaus saadaan poistettua.
Lautturi suuttuu, lautturin vieraat karkaavat ja lautturi kiroaa heidät. Hän sulkee reitin joen kautta ja sulkeutuu odottamaan maailman tuhoutumista. Sillä maailma tuhoutuu, ainakin hänen näkökulmastaan, ja kuolleet kansoittavat maan.
Aikanaan paimen ja Ulpukka palaavat, nyt airuiden mailta, ja mukanaan heillä on vaskinainen, luomus jonka lautturi tietää ennen hallinneen kuningattarena. Lautturi kertoo tehneensä lakon, ja ehtonsa: hän haluaa saada rakkaansa takaisin, ja vain se saa hänet armahtamaan kuolevaiset maan pinnalla. Paimen tarjoaa nöyrästi itseään lautturille, ja lautturi ottaa hänet mielellään vastaan.
Kesken riitin, joka lumoaisi paimenen ikuisiksi ajoiksi, heittäytyy vaskinainen hänen tilalleen. Lautturi hyväksyy tämän, sillä vaskinainen myös paljastaa osuutensa rakastetun kuolemaan. Lautturin näkökulmasta oikeus on toteutunut, ja hän antaa kuolevaisten lähteä mailtaan jokea myöten pois.
Työt ikuisella virralla jatkuvat, mutta nyt lautturi ei ole enää yksinäinen.
