Onko kukaan koskaan käyttänyt kirjoittamisessaan lumihiutalemenetelmää? Okei, myönnettäköön heti, että se kuulostaa amerikkalaiselta näin-tavoitat-näppärästi-unelmasi-ja-tulet-kuuluisaksi-ja-vain-99! -menetelmältä, mutta ei se tarkemmin tarkasteltuna niin paskalta näytäkään. Yksi prosessikirjoittamisen muoto, näyttäisi siltä.
En yleensä suunnittele tekstejä näin järjestelmällisesti, siis makrotasolta mikrotasolle suurista linjauksista detaljiin kasvattaen, vaan menen rytinällä jo detaljeihin heti kun siihen tulee tilaisuus. Minulle kirjoittaminen on yksityiskohdista nautistelua, ja siihen on pakko solahtaa nopeasti mukaan. Teen toki suunnitelmia, mutta en kovin järjestelmällisesti, siksi jäänkin jumiin sivulle 130 ja jäkitän jonkun tietyn juonenkäänteen kanssa kuukausia. Ei näe metsää puilta eikä kokonaisuutta yksityiskohdilta.
Nyt meinasin ihan piruuttani kokeilla menetelmää (hieman muunnellen) Potilas nelosen suunnittelun apuna. Jos lumihiutalee osoittautuu kamalaksi ja kahlitsevaksi, voin vetää koko menetelmän viemäristä saman tien. (En muutenkaan usko siihen, että vain yhdellä tavalla saa kässäriä kasaan, kaikkea voi kokeilla ja muutoksia voi tehdä työmenetelmiinsä, usein kannattaakin hankkeesta riippuen)
Raportoin kesän aikana miten homma toimii, jos se ylipäänsä toimii.
Hyvin samantapainen menetelmä kuin se, mitä tavallisesti käytetään elokuvakässärien tekoon: idea -> synopsis -> treatment -> kässäri. Ja koko ajan tulee lisää lihaa luiden ympärille. Kokonaisuus hahmottuu varhaisessa vaiheessa, ja suurin osa huonoista tarinoista voidaan heittää menemään jo ennen kuin ne ovat kymmentä sivua pidempiä.
Kerran olin mukana tällaisessa prosessissa (johti tarinan hylkäämiseen hyvissä ajoin), ja kokemus oli hyvin opettavainen: kun seuraavan kerran kirjoitan perinteisen romaanin, aion toimia juuri samalla tavalla.
Tuo tekniikka kuulostaa mielenkiintoiselta, voisi näin kesäloman alkuun ottaa sen soveltamisen haasteeksi. Kiitoksia toki esittelystä.
Pitäsköhän munkin kokeilla tuota seuraavassa, aika kompaktissa kirjoitushommassa? Yleensä kirjoitan kaiken “alusta loppuun” -metodilla, eikä minulla aloittaessa ole kuin summittainen suunta ja pari etappia tiedossa. Sinänsä hassua, sillä olen noin muuten kohtuullisen järjestelmällinen ihminen.
Alusta aloittaminen on jännittävämpää, kun ei tiedä minne päätyy, mutta on siinä kyllä mokaamisenkin riski. Lopputulos ei sitten ehkä olekaan sitä mitä haki – ja joutuu kirjoittamaan uudestaan isoja osia.
Jukka: en ajatellutkaan, että kässäripuolella toimitaan samoin. Johtuu varmaan siitä, että siellä lopputulos on monen tekijän summa ja kässäri on ponnahduslauta toteutukselle. Romaani on sellainen millaiseksi kirjoittaja sen vääntää. Tiukka suunnitelmallisuus ei ole aiemmin tuntunut tarpeelliselta, mutta nyt meinasin kokeilla. Onhan sitä helppo kirjoittaa jos tietää mitä kirjoittaa…
Tuntuu välistä, että kirjoittamisen ongelmista suurin on se että täytyy todella kirjoittaa. Monenlaista vippaskonstia ja helpotusta on tarjolla Kukin tulkoon onnelliseksi omalla tavallaan, joten enpä tyrmää tätäkään metodia.
En pitäisi tätä minään vippaskonstina vaan menetelmänä, joka jollekin voi toimia ja toiselle ei. En usko mihinkään yhteen menetelmään tai tapaan kirjoittaa, enkä edes itseni kohdalla halua tyytyä yhteen ja samaan tahkoamiseen.
Minusta kirjoittaminen on nautiskelua ja siihen liittyy erilaisten nautintoa tuottavien juttujen tekeminen. Vähän kuin joku maistelee viskejä tai eksoottisia ruokia, minä haluan maistella erilaisia tapoja saada näppäimistö laulamaan.
Kirjoittaminen on myös usein oman motivaation ja viitseliäisyyden kanssa tappelemista, ja oikeastaan ennen kaikkea sitä – kirjoittamisesta vierottavia houkutuksia kun on useita. Motivaation saa tuunattua vaikkapa tällaisella kokeilulla. Ja ainahan menetelmän voi vetää vessanpöntöstä, jos homma alkaa maistua tekniseltä suorittamiselta.
Miten käytännössä lähdit liikkeelle? Mitä olet tehnyt tähän mennessä? Kiinnostavaa.
Kirjoitan aiheesta raporttia erillisessä viestissä. Tullee pian.