Tulihan siellä oltua taas, siis Åconissa. Ahvenanmaan matkailun kynnys on perin matala: kamat autoon, auto laivaan, auto pois laivasta ja hotellin pihaan. Luut hotelliin ja sitten ohjelma onkin käden ulottuvilla hotellilla. Sieltä ei tarvitse poistua, jos ei halua. Toki kannattaa käydä Maarianhaminaakin katsomassa.
Åconin matkailussa on muutamia erityispiirteitä, jotka kannattaa mainita. Aamupala on liian aikaisin, joten ohjelmaan kuuluu aamupalalle hortoilu, ruuan suuhun lapioiminen ja takaisin nukkumaan raahautuminen. Kaupoista on etsittävä jotakin kepeää, kuten piraattilippuja (ei liity piraattipuolueeseen) tai ällöpalloja (joilla voi sisustaa vaikka olutmukinsa). Viihteellä ollaan, mutta yhtään joukkotappelua ei saada aikaiseksi. Valvotaan ja sitten valvotaan vähän lisää. Huonebileet jonkun toisen huoneessa! Kameralla kuvataan erityisesti toisia kuvaajia. Joku onneton maalataan kivan väriseksi.
Kiva taantua kerran vuodessa hilpeälle asteelle!
Viikonloppu oli muutoinkin työteliäs. Raaditimme Ipan kanssa Tähtivaeltaja-novelleja (jatkolista aivan piakkoin valmis), kokoustimme pariinkin otteeseen (Finnconit on laitettu johonkin järjestykseen) ja ohjelmaakin siellä oli, tosin sen seuraaminen jäi ohueksi. Ohjelma olisi voinut olla ehkä paremmin formuloitua, mutta toisaalta sitä ei ainakaan ollut liikaa, ja Juniorin kanssa sitä oli jodlaamisesta johtuen hankala seurata (tilan akustiikka on ahterista). Ihmisiähän sinne oli menty tapaamaan, ja niitä siellä oli. Roompartytkin asiallisesti lähes vastapäisessä huoneessa.
Me likes!
P.S. Myös Usvan raaditus on loppusuoralla.
Se oli säädyttömän kivaa
Hauska kuulla, vaikka kateuduinkin välittömästi! Tuleeko reissusta raporttia Usvaan tai toisaalle? Ja kuva ois kiva:)
“Myös Usvan raaditus on loppusuoralla.”
Kuinka loppusuoralla?
Yhtään ei kyllä kiinnosta.
Niin loppusuoralla, että tiedän jo kahden voittajan nimet, mutta kukaan muu (tuomariston ulkopuolella) ei vielä tiedä mitään, eivät kirjoittajatkaan. Mutta koska odotan vielä muutamaa nimeä, niin en pukahda tässä vaiheessa mitään. Odotan kuitenkin saavani maanantaina viimeistään tulokset voittajille, ja sitten julki. Että niin hilkulla!
Hienoa, että Usvan kisa lähestyy loppuaan, mutta mitenkähän on Tähtivaeltajan laita? Onko siinä kisassa jatkosta tippuneilla mahdollisuus saada palautetta tekstistään?
Ymmärrän, ettei aikaa repeä kaikkeen, mutta se on vaan tämä palautteen nälkä, joka aina riivaa…:)
Aina voi kysyä, mutta minulla on lähinnä vain lauseen mittaisia luonnehdintoja ja plussia semmoisten kohdalla, joista olen pitänyt. Kävimme tekstit läpi kasvotusten, ja en siinä tilanteessa katsonut aiheelliseksi kirjata mitään laajoja merkintöjä teksteistä.