Muutamia tiedotteita osastolle missä mennään (kun en jaksa kirjoittaa pitkiä viestejä, vaikka kaikista sellaisen saisikin).
- Usvan kirjoituskilpailussa on esiraaditettu jatkoon 30 novellia. Tuomarit saavat novellit ensi viikon alussa, ja tulokset valmistuvat joskus toukokuussa.
- Usva 1/2009 on kuvitusta vaille valmiina, ja se ilmestyy huhtikuun aikana, todennäköisesti puolenvälin tienoilla, jos mitään ihmeempää ei satu. Uusiin teemanumeroihin alkaa samalla haku.
- Usvan kotisivu-uudistus ei ole aikataulussa ja siirtyy ykkösnumeron yli.
- Tähtivaeltaja-novellikisaan on tullut jo kuoria, osallistumisaikaa oli kuukauden loppuun saakka.
- Nova 2009 umpeutuu ensi viikon maanantaina.
- Mikkelin Kirjoittajat ovat ahkeroineet, ja tänään oli kokouksessa mm. lasten- ja nuorten kirjoituskilpailun raadittamista sekä kevään kirjamatinean suunnittelua.
- Olen parin viime päivän aikana löytänyt ikuisuusprojekti 1:sestä eli nuortenromaanini käsikirjoituksesta 3 eri oikolukuversiota, joiden muutoksia en ollut vienyt tiedostoon. Tein sen nyt ja samalla innostuin palaamaan jumittumakohtaan eli sivulle 124… Liuska päivässä pitää mielen virkeänä ja sormet vetreinä.
- Viikonloppuna on luvassa kirjallinen olo, kun on kirjallista seuraa.
Miten on, kelpuutetaanko Tähtivaeltajan kisaan 30.4. postileimalla saapuneet vai pitääkö tekstin todella olla perillä jo silloin?
Minä olen ainakin tulkinnut niin, että 30.4. postileima riittää, koska kilpailukutsussa seisoo “Kilpailutekstit lähetetään 30.4.2009 mennessä”.
Eli siinä ei puhuta, että niiden pitäisi olla tuohon mennessä perillä, vaan lähetetty. Toivotaan, että näin on.
Postileima on oleellinen. Eli jos aattona 30.4 saa lähetykseen leiman niin on mukana kisassa. Novelliluettelon kasaan lähetyksistä heti alkuviikosta, viimeistään tiistaina pitäisi kaikkien postitettujen olla perillä.
Usvan kisassa jatkoon menijöitä onkin 32, kun vähän vielä säädettiin…
Saavatko nuo 32 koskaan tietää päässeensä jatkoon?
Jatkoon päässeet saavat sähköpostia lähipäivinä. Ilmoitan täällä blogissa, kun viestit ovat jatkoon päässeille lähteneet. Kiireysjärjestyksessä ensimmäisenä on kuitenkin materiaalin toimittaminen tuomareille, joten siinä vaiheessa mennään nyt…