Nyt alkaa olla Usvan kirjoituskilpailun esiraaditustyö loppusuoralla. Viiden hengen esiraati Kauko Aalto, Anne Huotarinen, Raija Komppa-Rannaste, Ulla-Maija Vänttinen ja Aila Åkerman on lukenut kanssani novelleja ja antanut tuomionsa. Esiraati on ollut tiukka. Tiukempi kuin mitä minä olen. Noottia on tullut niin kliseisistä kielikuvista kuin päämäärättömästä haahuilustakin, mutta selkeitä jatkopaikan ansainneitakin on löytynyt. Vielä menee pari päivää, ennen kuin olen käynyt läpi ehkä jatkoon -pinossa olevat novellit ja miettinyt tarkoin niiden kohtalon.Tässä vaiheessa teeman käsittelyä katsotaan erityisen tarkasti. Joukossa on tekstejä, joiden kohdalla elementtien osuutta joutuu tuumimaan (onko se olennainen osa tarinaa vai päälleliimattu höyste kisakelpoisuuden saavuttamiseksi).
(Mainittakoon, että yksi tuomareista lukee lähes kaikki novellit, joten esiraadituksessa pudonneetkin saavat vielä yhden mahdollisuuden).
Jostakin kumman syystä joutsenet ovat ehdottomasti suosituin tekstissä käytetty eläin. Joutsenet eivät tietenkään itsessään huononna tekstiä, mutta olemme ihmetelleet niiden runsasta läsnäoloa. Pohdimme jo sitäkin, miksi joutsenet yleensä kuvataan jonkinlaisena puhtauden ja vapauden symbolina, johtuuko se Andersenin sadusta, jossa Ruma ankanpoikanen muuttuukin ylvääksi joutseneksi. Minulla joutsen assosioituu mustaan joutseneen ja Tuonelaan, ja kun on luonnossa nähnyt tappajajoutsenen vauhdissa, niin eipä lintu niin kovin ylevältä näytä. Mutta proosassa toki joutsen on juuri sen joutsen, joksi kirjoittaja sen sijoittaa.
Voihan. Niin sitä luulee olevansa jotenkin erilainen, ja huomaakin olevansa vain yksi joutsen muiden joukossa. Miksi joutsenet sitten rynnistivät juuri nyt kirjoituksiin? Hankala kysymys. Itse kirjoitin ensimmäistä kertaa joutsenista, enkä edes ajatellut osuvani mihinkään ns. yleiseen teemaan. Mutta ehkä olemme joutsenia kaikki tyynni, tai ainakin toivoisimme niin.
Osalla kirjoittajista joutsenet ovat oleellinen osa tarinaa, toisilla taas joutsenet tyytyvät lentämään tai huutamaan taustalla, kun tarinassa tapahtuu jotakin muuta. Joutsenia tulee myös liihoittamaan jatkoon, ei ole joutsenta höyheniin katsominen!
tietää, keitä esiraadin jäsenet ovat ja miten he ovat tehtävään valikoituneet.
Tällaisissa asioissa luottaa mielellään ihmisiin, jotka kokemuksesta tietää asiantunteviksi ja joustaviksi (ja talkoohenkisiksi nakittautumaan tällaiseen lukuhommaan). Koska toisena järjestävänä tahona on Mikkelin Kirjoittajat, lähdin etsimään esiraatia lähiseudulta. Se kun helpotti tulostettujen novellien perille viemistä sekä tekstien ääreen istumista kuulemaan niistä palautetta.
Kolme tuomareista on Mikkelin Kirjoittajien aktiiveja, joiden kanssa olen toiminut aiemminkin joko kilpailun tuomaristossa tai esiraadissa. Kaksi kirjoittaa itse ja on toiminut arvostelupalvelussa/vetänyt kursseja, kolmas on aktiivinen, kaikkiruokainen lukija. Kaksi muuta taas kuuluu Usvan hallintoneuvostoon ja olen rekrytoinut heidän työpaikaltani kustantamosta. Molemmat lukevat julkaistuja Usvia aktiivisesti ja antavat minulle lehden novelleista palautetta.
Minä olen selkeästi ollut hempeämpi kuin muu esiraati, koska kelpuutin alkuvaiheessa jatkoon myös semmoisia tekstejä, joissa oli potentiaalia ja julkaisukelpoisuus reilun uudelleenkirjoituksen jälkeen. Muu raati taas keskittyi siihen nykyiseen kaunokirjalliseen antiin, heillä ei ollut tehtävänantona etsiä potentiaalisia julkaistavia vaan potentiaalisia voittajia.
Esiraatilaisten tausta kirjoittajina/toimittajina/opettajina taas selittää sen, miksi kielen sujuvuus ja tuoreus nousi niin selkeästi esille keskusteluissamme.
jatkaa tiedustelemalla, miten käynee niiden kehityskelpoisten, jotka karsiutuivat jatkosta?
Voisitko kenties harkita joitain niistä Usvaan tuon em. reilun uudelleenkirjoituksen jälkeen?
Entä saavatko ko. tekijät palautetta potentiaalistaan, vai voivatko kaikki pienet kirjailijanalut kuvitella kuuluvansa näihin potentteihin ja tarjota tekstejään esim. Usvaan yhtenä potentiaalisena rynnäkkönä?
Julkaiseminen Usvassa on mahdollista, jos editointi onnistuu. Se on yleensä pitkä prosessi (3-5 käsikirjoitusversiota ja osasta kommentointi sanatasolla), eli vaatii aikaa ja pitkäjänteisyyttä – eikä lopputulos ole aina julkaisijaa/kirjoittajaa tyydyttävä. Homman työllistävyydestä johtuen en voi sanoa kaikille noin 15:lle potentiaalille oma-aloitteisesti, että tänne vaan tekstiä tulemaan… mieluummin niin päin että jos palaute ja työ tekstin eteen kiinnostaa, niin kirjoittaja olkoon yhteydessä itse. (ja vaikka tämä ehkä yllättävältä kuulostaakin, niin osa kirjoittajista karsiutuu pois siinä vaiheessa, kun pitäisi oikeasti tehdä tekstille jotakin).
Oma lukunsa on myös se, että mihin numeroon itse kukin novelli sitten sisältönsä puolesta mahtuu. En halua ottaa vuosiksi jonoon ihmisiä teksteineen, joten karsintaa joutuu tekemään myös lähes valmiiden kohdalla siksi, ettei teksti istu tulevien numeroiden profiiliin. Mutta on muita kanavia, joihin kirjoittaja voi tekstejä tarjota.