Olin eilen (tai itse asiassa toissapäivänä) Jyväskylän scifiseura 42:n mafiavieraana keskustelemassa kotimaisesta scifistä ja fantasiasta. Aika usein voi käydä niin, että kun löytää ulkomaalaisen scifin/fantasian ja alkaa lukea kirjoja englanniksi, ei kotimainen kirjallisuus tartukaan kirjastosta tai kirjakaupoista hyppysiin. Suomessa kuitenkin julkaistaan korkeatasoista spekulatiivista kirjallisuutta, palkittua ja arvostettua.
Minulle 2000-luvun kirjailijat ja heidän tuotantonsa ovat kaikista tutumpia, osin siksi että omat aikalaiset ovat henkilökohtaisesti tuttuja erilaisista tapahtumista. Toisaalta juuri 2000-luvulla kotimainen scifi ja fantasia ovat aloittaneet uuden nousun, sillä moni luettelon kirjailijoista on kirjailijoina debytoinut aivan äskettäin. Scifi ja fantasia valuvat hyvää vauhtia marginaaligenrestä valtavirran työkalupakkiin, ilmestyy hankalasti luokiteltavia ja määriteltäviä teoksia. Silti löytyy oma paikkansa myös teoksille, joilla on selkeä lokeronsa.
Tässä kirjalista mafiassa esitellyistä teoksista. Lista ei ole tyhjentävä ja taatusti kaikkea oleellista puuttuu, mutta sitä voi käyttää aloituspakettina, jos haluaa nähdä millaista scifiä, fantasiaa ja siihen liittyvää Suomessa kirjoitetaan juuri nyt. Kirja on suunnattu aikuislukijaa silmällä pitäen, joten olen jättänyt melkoisen joukon kotimaisia nuortenkirjoja huomioimatta.
Kirjat eivät ole missään erityisessä järjestyksessä.
Johanna Sinisalo: Ennen päivänlaskua ei voi (Finlandia-voittaja, ehdottomasti lukulistalle)
Johanna Sinisalo: Kädettömät kuninkaat ja muita häiritseviä tarinoita (kauhua, scifiä, rajapintanovelleja, )
Risto Isomäki: Sarasvatin hiekkaa (ekologista scifiä, ilmastonmuutos)
Petri Laine: Taivaan kaikki värit (scifinovelleja: tulevaisuuskuvia, ihminen vieraan edessä)
Tero Niemi ja Anne Salminen: Nimbus ja tähdet (klassisessa scifi-hengessä kirjoitettuja tarinoita avaruudessa matkustavasta Nimbuksesta)
Viivi Hyvönen: Apina ja Uusikuu (film noiria, dekkaria, scifiä, fantasiaa, kauhua samassa paketissa, runsas!)
Pasi Jääskeläinen: Taivaalta pudonnut eläintarha (novelleja, muutama aivan uusi, osin samoja kuin Missä junat kääntyvät –kokoelmassa, mutta uudelleenkirjoitettuja. Nyrjäyttävät todellisuutta)
Pasi Jääskeläinen: Lumikko ja yhdeksän muuta (vaikeasti määriteltävä teos, reaalifantasiaa, mysteeritarina)
Tiina Raevaara: Eräänä päivänä tyhjä taivas (dystopia, allegoria)
Maarit Verronen: Poikkeustila (Tiukkaa Suomi-tulevaisuuskuvaa)
Anu Holopainen: Molemmin jaloin (nuortenscifiä, tulevaisuuden vanhemmuus on hieman toisenlaista…)
J. Pekka Mäkelä: 391 (aikamatkustustarina)
J. Pekka Mäkelä: Alshain (avaruusscifiä)
J. Pekka Mäkelä: Nedut (neandertalit palaavat takaisin Maahan…)
Juha-Pekka Koskinen: Kirjailija joka ei koskaan julkaissut mitään (novelleja)
Fantasiaa aikuiseen makuun:
Helena Waris: Uniin piirretty polku (ilmestyy keväällä 2009) Suomi noin vuonna 1000.
Pekka Halonen: Peuraheimo (ihmiskunnan aamunkoitto, aika ennen ajanlaskun alkua, kolmen noidan tarina) Päivi Honkapää: Viides tuuli (palkittu fantasiateos)
Sari Peltoniemi: Ainakin tuhat laivaa (novelleja, osa fantastisia, osa reaalimaailmasta ponnistavia)
Boris Hurttaa kannattaa myös aina lukea, kun käsiinsä saa. Ei siis kuitenkaan itse Hurttaa vaan Hurtan kirjoja. Hurtan kaltaista vanhan ajan tunnelmien luojaa ei taida toista löytyä.
ja vielä:
Anne Leinonen: Valkeita lankoja. Tarinoita toisista todellisuuksista (no mainostetaan nyt omaakin!)
Hannu Rajaniemen nimi kannattaa laittaa muistiin vastaisuuden varalle.
Listaa saa täydentää teoksilla, joita suosittelisitte kotimaiseen scifiin ja fantasiaan tutustuvalle lukijalle.
Kaikki Kuvastaja-voittajat: http://www.kirjavinkit.net/kirjallisuuspalkinnot/kuvastaja/
Leena Krohn puuttuu listalta, samoin esim. Jyrki Vainonen ja Jani Saxell, jotka nyt ensimmäisenä tulivat mieleen. Mutta aika hyvä lista nimen omaan nykynimistä, vaikka ehkä melko fandompainotteinen.
Fandomin ulkopuolisten lukijoiden olen ollut huomaavinani tykkäävän Mikael Niemestä sf-harrastajia enemmän.
M.G Soikkelin Marsin ikävä puuttuu myös.
Krohnin ja Vainosen kirjat totta kai listalle mukaan! Mikael Niemen Nahkakolo on aivan hulvaton kirja, ehkä ei niin kovin hyvin huomattu teos aikoinaan?
Minulle oli muuten ihan täysi yllätys aikoinaan, että Nahkakolokin oli joku scifi-juttu.
Pitäisi olla erilaisia listoja, juuri esim tällainen “aloittelevien” peruspaketti, mutta sitten myös jatkokurssi sellaisille, jotka tuntevat jo perusteokset, mutta joilta jää usein huomaamatta kotimaisen “spefikaanonin” ulkopuoliset teokset.
Mm. Vainosen, Hannele Mikaela Taivassalon, Reidar Palmgrenin, Maria Peuran, Hanna Haurun, Lasse Levolan ja ties vaikka kenen teokset ovat selkeästi spefiä, mutta harvoin nostetaan fandomin puolelta näkyviin. Tähtivaeltajan kritiikkipalsta tekee tässä tosin arvokasta työtä.
Tarkoitat Karsintavaihe, siis Verroselta. (Eikös Poikkeustila ole Atwood-suomennos?)
Ja ehdottomasti Sari Peltoniemen Suomu.
Lasse Levolalla tarkoitan muuten Lauri Levolaa. L mikä L.
Leena Krohn ehdittiin mainita. Jos nostetaan esiin vain yksi teos, niin minusta ehdottomasti Tainaron. Sopii genrelistalle ihan hyvin.
Liisa kiitos oikaisusta, Karsintavaihe tietenkin! Luen juuri Poikkeustila-nimistä teosta, (Meg Rosoff), menivät sekaisin.
Nämä tulivat heti mieleen, lajittelematta:
Maarit Verronen: Pimeästä maasta
Vuokko Tolonen: Tampereen ilmasto
Lilian Kallio: Ugudibuu
Satu Waltari: Viides harharetki
Satu Waltari: Hämärän matkamiehet
Irmelin Sandman Lilius: Tulavalli-kirjat
Carola Sandbacka: Satu Sarastron tiestä
Erkki Ahonen: Paikka nimeltä Plaston
Lauri Viita: Kukunor
Mika Waltari: Turms Kuolematon
Arto Paasilinnan tuotannossa on kai useitakin genreä liippaavia…
…ja onko Tove Jansson niin itsestäänselvä ettei tarvitse edes mainita?
Vielä muutama:
Kullervo Kukkasjärvi (tms): Aurinkotuuli
Lumikki Tammi: Verovirkailijan sulhanen ja muita ihmeitä
Anu Kaipainen: Kellomorsian
Jovain, kiitokset noista vanhemmista kirjoista! Ehkä pitäisi tehdä erilaisin painotuksin tehtyjä luetteloita, esim. sellaisille, jotka haluavat tutustua lajityyppiin mainstreamin suunnasta liukuen, ja sitten myös kotimainen nuortenkirjapaketti, jonne sitten Aueria, Holopaista, Laajarinnettä jne perinteisiä tekijöitä unohtamatta.
Luin juuri Marko Hautalan Itsevalaisevat. Kauhukirja, mutta spefiä mitä spefiä.