Sunnuntaina Porvoossa Särö-akatemian koulutuksessa oli pyöreän pöydän keskustelu, jossa puhuimme mm. siitä, kuinka pääsee vanhalle tekstille sokeutumisesta yli. Jyrki Kiiskinen muisteli, että Juha Ruusuvuorella olisi kaksikin menetelmää: pöytälaatikossa marinoiminen ja pinosta kirjoittaminen. Pöytälaatikossa hauduttaminen on itse kullekin hyvä menetelmä, ja se onnistuu hyvin jos työstää samaan aikaan useampaa tekstiä. Hyvällä tuurilla teksti unohtuu niin sinne laatikon uumeniin, ettei siihen tarvitse enää koskaan palata…
Pinosta kirjoittaminen on minulle uusi menetelmä ainakin isomman kässärin kohdalla. Siis, otetaan teksti paperitulosteena, ja kirjoitetaan tekstiä sen perusteella uudestaan, samalla editoiden melko raakeastikin. Kuulostaa pelottavalta, työteliäältä, ja varmaankin myös hyödylliseltä. Jonkun pienen tekstin kanssa sitä voisi kokeillakin, sellaisen, joka on valmiiksi niin vanha, että sen kieli ei vastaa nykyistä tekstin tyyliä. Mutta ihan isolle en taida uskaltaa kovin kepein peruistein tehdä. Mutta. Aina voi tietenkin kokeilla…
Minulla on ollut tekstistä vieraannuttamisen kikkana eri fontilla, eri palstaleveydellä ja eri rivinvälillä tulostaminen. Teksti näyttää ihan toisenlaiselta, kun rikkoo oman vakiokässäriformaattinsa, ja ahtaa vaikkapa neljä sivua tekstiä yhdelle liuskalle kuin kirjan aukeamalle. Liian monotoninen dialogi, kappalejaon rytmin puuttuminen ja kappaleiden keskinäisen sidosteisuuden puuttuminen korostuvat paremmin silmään – tarinan heikkoudet paljastuvat.
Tällä hetkellä myös uusi kannettava toimii outouttajana. Se näyttö on huomattavasti kirkkaampi kuin entinen, joten koneella voi jopa kirjoittaa normaalissa päivänvalossa! Lisäksi Vista (ah, minäkin sorruin *) on visuaalisesti ihan ok, ja uuden wordin kaikenmoiset härpäkkeet tekevät tavallisesta kirjoittamisrupeamasta seikkailua.
* Vista on koodariperheessä usein kirosana, mutta koska konetta käytetään lähinnä vain kirjoittamiseen ja netissä surffailuun, ei Vistakaan tuskin pilaa elämääni. Ja ainahan sen käyttiksen voi vaihtaa, jos alkaa jostain syystä nyppiä.
syyskuu 17, 2008 at 8:29 am
Uudelleen kirjoittaminen on paljon hedelmällisempää kuin raakilekässärin paikkailu tilkkutäkkimenetelmällä, vai sanonko väärin täytetyn sanaristikon korjailu. Olenpa kuullut sellaisistakin kirjailijoista, jotka eivät paljon ensimmäistä versiotaan edes vilkaise vaan jättävät sen alitajuntaan tietopankiksi. Kun yrittää hyvää tehdä, ei pidä liikaa vaivojansa säästää.
syyskuu 17, 2008 at 1:41 pm
Minäkin olen kokeillut fontin ja fonttikoon muuttamista ja hämmästynyt – ei uskoisi kuinka noin pieni temppu saa tekstin tuntumaan täysin vieraalta ja oudolta, ja virheet näkee paljon paljon selvemmin.
syyskuu 17, 2008 at 7:47 pm
Juuri tuollainen outouttaminen on syy, miksi teen kässäreille vähintäänkin kohtuullisen pikataiton kirjan näköisille sivuille jo hyvän aikaa ennen kuin teksti lähtee kenellekään luettavaksi. Vaikka fontti pysyykin samana (olen toivoton Garamond-addikti sekä tekstinkäsittely- että taitto-ohjelmassa), tekstin ulkonäkö muuttuu silti aivan toisenlaiseksi.
Jotkut suosivat Courier-outouttamista: ko. kirjasinleikkaushirvitykselle muutettuna mikä tahansa teksti näyttää (graafiset) huonoimmat puolensa, joten tekstin täytyy olla TODELLA hyvää näyttääkseen hyvältä silloinkin.
(Vähän sama idea kuin äänitysstudioissa kakkosmonitorikaiuttimina käytetyissä Pahamaineisissa Valkokartioisissa kotistereoämyreissä…)