Käsi ei voi nyt oikein hyvin. Minulla on oikeassa eli paremmassa kädessäni kiusallinen vaiva: hermopinne, joka aiheuttaa keskisormen pistelyä ja puutumista. Herättää mokoma vielä öisin siten, että alan nähdä unia sormista, jotka jäätyvät ja etsin sitten lääkäriä liimaamaan sormet takaisin paikoilleen, ja lopulta herään siihen että kaikkia sormia pistelee… Parasta ensiapua on käden ravistelu, ja sitten minä vatkaankin minuuttikaupalla kättäni. Hieman pimeän näköistä touhua.
Minun tapauksessani vaiva mennee itsekseen ohi, mutta onhan tämä tietenkin varoitus siitä, että sama ilmiö voi uusiutua myöhemmällä iällä. Yleisin syy taitaa olla huono työasento, joka aiheuttaa sitten jonkun hermon jäämisen puristukseen rannekanavassa. Käytän sormea edelleen kirjoittamiseen (se taipuu vielä), mutta se on aika nakkimainen. Toivottavasti se ei nyt suinkaan jäykisty sojottamaan.
Kamalaa olisikin saada oleelliselle työvälineelle eli kädelle käyttökielto. Yhdellä kädellä kirjoittaminen on aika hidasta ja hankalaa, ja lisäksi se toinenkin käsi varmaan nopeasti kipeytyisi ylikäytöstä siihen kuntoon, että sekin laitettaisiin käyttökieltoon. Täytyisi ryhtyä tekemään hyvin lyhyitä lastuja tai runoja, niin pärjäisi vähemmällä sanamäärällä.
Jospa palkataan sulle haamukirjoittaja? Eiköpähän palkkakulut johonkin vähennykseen saa. Mieluiten hyvin simpsakka semmoinen… sihteerikkö. Jookosta?
Joo, sihteeri kelpaa mullekin. Ensimmäinen ominaisuus, jota hyvältä sihteeriltä kysytään, on tietenkin, TIETENKIN, hiusten väri! Mites se olikaan, mitä me viime syksynä Helsingin scifimafian terassilla päätettiin, blondi vai brunette?
Höh, miksei kalju sihteeri kävisi?
Mites noi äänentunnistusohjelmat, eräs tuttu on ainakin kokeillut niitä vastaavassa tilanteessa? Tsemppiä!
Sinun pitää useammin kokeilla seuraavaa: purista sormet löyhään nyrkkiin, ojenna keskisormea suoraksi ja taas kiinni. Toista liikettä tarpeen mukaan. Kokeile nyt ojentaa koko käsivarsi suoraksi ja tee ojennus myös keskisormella. Nooooin. Tämä venyttely toistuvasti vaikkapa aamuruuhkassa takaa sen että kohta veri kiertää taas kummasti kädessäkin paremmin.
Jovain: No kaljuhan sen pitäisi olla, mutta siitä voisi tulla perhekriisi. Ellei sitten hommata kaljun peitoksi asianmukaista peruukkia, jonka saa nopeasti pois, kun isäntä poistuu paikalta…
Pete: Kokeilin Ristiinan torilla. Oikeassa olit, jo alkoi veri kiertää ja verenpaine kohota, ainakin muilla. Miksi tuli turpaan? Minähän vain voimistelin!
Tupeefantasiaa?