huhtikuu 19, 2008
Lataa numero 1/2008 ilmaiseksi täältä
Tällä kertaa Usvan novelleissa matkataan sekä mielen maailmoihin että kauas avaruuteen. Elämä on tarinaa, joskus valheellista, eikä kaikki ole sitä miltä näyttää. Pakkomielteet ja pelot hallitsevat elämäämme, mutta onneksi on myös olemassa selviytymiskeinoja ja valoa tunnelin päässä.
Carita Forsgrenin Karva on lämminhenkinen ja humoristinen novelli naisesta ja viemäritukosesta, myös rakkaudesta, jonka keskelle voi yllättäen joutua. Jukka Laajarinteen monimerkityksellinen Virilivili sukeltaa pelkojen keskellä elävän naisen psyykeen hienovireisesti: uhka on käsin kosketeltavissa. Marko Hautalan Lumikeijun päähenkilö elää ulkonäkönsä puristuksessa. Uusi amerikkalainen hoitomuoto tarjoaa kelpo reseptin ongelmista selviytymiseen, mutta itseään ei pääsekään noin vain pakoon.
Boris Hurtan Louhisaari muodostuu kahdestatoista raapaleesta tai krapuista. Kummitustarina nojaa vahvaan tunnelmaan ja historialliseen miljööseen. Veen kalvakat nuoret neijot on J.T.V Raution kalevalamittainen, eroottissävyinen runoelma.
Albedo Nolla on Petri Laineen Tähtivaeltaja-kisassa kunniamaininnalle yltänyt novelli, jossa matkatana kaukana avaruudessa uuden kodin ja elämän toivossa. Ihminen ei voi kuitenkaan ennakoida sitä, mitä hän kaukaisuudessa kohtaa. Numeron kruunaa Anu Maaret Lahtisen Vihreä palaa, joka avautuu lukijalle vähitellen kuin sipuli. Sen keskiössä päähenkilö avautuu kertomalla tarinoita.
Lehden artikkeleina ovat Boris Hurtan henkilöhahmojen nimeämistä käsittelevä MXYZPTLK ja muita nimiä sekä Anne Leinosen koostama Usvan tuomarointikysely, joka tehtiin keväällä 2008 ja jossa selvitettiin spekulatiivisten kirjoituskilpailujen tuomareilta näkemyksiä ja kokemuksia tuomarointityön yksityiskohdista ja hyvän novellin ominaisuuksista. Molemmat kiinnostanevat myös mainstream-kirjoittajia.
Artikkelit ovat saatavissa myös html-muodossa osoitteesta: http://usvazine.net/arkisto_jutut.htm
Antoisia lukuhetkiä!
Kansi: Kevin Russ / IStockphoto.com
Koko: 2,0 Mt
Sivuja: 60
Julkaisupäivä: 18.4.2008
Kirjoittajat: Carita Forsgren, Marko Hautala, Boris Hurtta, Jukka Laajarinne, Anu Maaret Lahtinen, Petri Laine, Anne Leinonen, J.T.V Rautio
Kuvittajat: Carita Forsgren, Tuuli Hypén
huhtikuu 19, 2008 at 11:28 am
Html-muotoon lienee livahtanut pieni kirjoitusehre.
huhtikuu 19, 2008 at 7:51 pm
Kiitos tiedosta, nyt on korjattu oikeaan formuun.
huhtikuu 19, 2008 at 10:46 pm
[...] fiktiota julkaisevan Usva-verkkolehden vuoden 2008 ensimmäinen numero on ilmestynyt, kertoo lehden vastaava toimittaja Anne Leinonen toimittajan spekulatiivinen lokikirja -blogissaan. [...]