Vuonna 2008 alkanut kirjoitusurakka on nyt niputettu kasaan: Konejumalat on käytännössä painoa vaille valmis. Vielä viime metreillä kolme silmäparia eli Eija, minä ja kustannustoimittajamme luimme kokonaisuuden läpi, ja bongasimme pieniä virheitä. Toistoa, epätäsmällisiä sanavalintoja, pieniä loogisuusmokia. Hauskasti operoimme osin samoissa ongelmakohdissa, mutta löysimme myös erilaisia korjattavia asioita.
Kolmannen osan kirjoittamisessa on nautinnollista ollut palasten loksauttelu paikoilleen. Vihdoinkin voi tietyt asiat aukaista niin kuin ne ovat aina olleet. Viimeiset näkökulmat täydentävät aiemmin kerrottua, syventävät ja kyseenalaistavat tai varmistavat. Kaikkeen ei ole yksiselitteistä vastausta, eri henkilöiden näkemykset voivat olla puutteellisuuksissaankin oikeita.
Kun aloimme suunnitella kokonaisuutta, puhuimme pahan osuudesta osana trilogiaa: tarinassa on oltava sankareille vastavoima, mutta emme halunneet luoda yksiselitteistä pääpahista, jota kohden mentäisiin koko ajan rytinällä. Pahuutta tarinassa edustavat erilaiset, inhimilliset tunteet: pelko, vallanhimo, itsekkyys ja ajattelemattomuus, jotka saavat ihmiset tekemään kyseenalaisia asioita. Tietyt henkilöt nousevat vastustajan ja pahiksenkin rooliin, mutta heidän teoillaan on jokin muu motiivi kuin ”olen synnynnäisesti paha”.
Kolmannessa osassa näkee myös kirjoittajana selvimmin kokonaisuuden tematiikan ja sen toteutumisen. Keskeiset henkilöt tekevät valintoja, jotka korostavat asioita, kehystävät ne esille. Erityisesti juuret, vanhemmuus, toiseuden pelko sekä ihmisen vaikutus ympäristöön korostuvat. Routasisarukset-sarjassa ylipäänsä käsitellään aika paljon lasten suhdetta vanhempiinsa: ennen kaikkea niihin vanhempiin, jotka ovat kasvattamassa jälkipolveaan, mutta myös biologisiin, perittyihin asioihin. Juuret ovat kokonaisuus opittua ja perittyä.
Yksilön kohtalot ja koko yhteisön tilanne kulkivat jo alkua kirjoittaessa käsi kädessä. Oli hienoa rakentaa tarinaa, jossa keskeisten henkilöiden kokemukset heijastavat isompia yhteiskunnallisia kysymyksiä. Sodan seuraukset, pakolaisuus ja muukalaisviha tulevat lopetuksessa esille selkeämmin kuin alussa. Muutosta tapahtuu niin ihmisissä kuin maailmassa: Euraania ei ole lopussa sama paikka kuin alussa.
Konejumalissa on useita lopetuksia. Useita tarinalankoja solmitaan päätökseen, joten kaikkea ei saanut mahdutettua yhteen kirkkaaseen loppukohtaukseen. Henkilögalleria on tosin sen verran laaja, että tarinoiden on luontevaakin kulkea omia polkujaan, ja sivuta toisiaan, vähän karatakin toisistaan karkuun. Jokaisen henkilön jatkoa ei käsitellä, mutta luulen, että ihan viimeinen luku lääkitsee monen uteliaisuutta.
Tarinaa oli nautinnollista kirjoittaa. On haikeaa sanoa hahmoille nyt hyvästit, mutta nyt on lukijoiden vuoro muodostaa kokonaisuudesta oma näkemyksensä. Euraania jatkaa elämäänsä muiden mielissä.
