Moniajo päällä

Puuh. Veroilmoituksen teko on niin mutkikasta puuhaa, että välillä on tehtävä oheistoimintoja. Tosin oheistoiminnat ovat olleet kirjallisia, kuten Usvan satujen editointilukua. Käytän veroilmoituksen vähennysten tekoon kirjanpito-ohjelmaa (jonka nimi on sopivasti Tappio), se on netistä löytynyt ilmainen kirjanpito-ohjelma. Tappioita tällä tuotankin, koska tavoitteena on listata kaikki tulonhankkimiskulut. Joka vuosi vain samat pulmat: olisiko tämä tietokonekompleksi pitänyt vähentää kerralla (ilmeisesti ei, liian kallis), miksi olen tiliöinyt niin että joudun kuitenkin summaamaan tietyt kategoriat yhteen, paljon se työhuonevähennys olikaan tänä vuonna jne jne. Muutaman kuitin kanssa olen joutunut kaivamaan kalenterista havainnon, että mikä matkakulu tämäkään oli…

Toukokuu on kirjoituskuukausi, mutta tänään en vielä päässyt omien tekstieni pariin. Veroilmoitusta voidaan kuitenkin pitää erinomaisen tarpeellisena kirjailijan työskentelyn kannalta. Kun tämä on tehty, kirjoittaa hyvillä mielin. Ja käy ostamassa ammattikirjallisuutta…

 

Pink is the new black

Tulimme eilen puolen yön maissa Ahvenanmaalta Åconista, ja aikasiirtymän vuoksi hieman jätättää. Kissan haimme hoitopaikasta ja se on lähinnä naukunut, kurissut, nuohonnut ja hihkunut omalla kielellään Happy-Happy-Joy-Joy. Ilmiö mennee ohi nopeasti. Åconista kirjoitan tuonnempana lisää, vaan se on sanottava, että pinkki on jostakin syystä hot, ja kuin pisteenä iin päälle vastaan tulee koko ajan pinkkejä mainoksia, mm. Blue1:llä on jokin ihme pinkki kampanja. Huominen pitäisi kitkuttaa töissä, ja sitten keskittyä hetkeksi veroilmoituksen tekoon. Vasta sitten voi hengähtää ja sukeltaa satu-Usvan uumeniin. Palailen kanavalle… ennätän pian blogatakin enemmän.

 

Erinomaisia novelleja

Viikonloppuna on erkkoiltu ja säröilty urakalla. Pääkopassa suhisee kirjallisia aatoksia. Hautomon yhteydessä, kuten myös palkintojenjaon yhteydessä, tuli mietittyä sitä, millainen teksti puhuttelee lukijaansa.

Erkon kisassa oli omana luku-urakkanani 80 lähetystä, tarkkaa novellimäärää en laskenut, tyypillisessä lähetyksessä oli 3-5 novellia mukana. Keskipituus oli kuulemma 2 liuskaa koko kisassa, joten mitään massiivisia novelleja tyyliin Portin kisa ei ollut luettavana. Jatkoon pääseet tekstit olivat kyllä mielestäni enemmän 4-5 liuskaisia. Pituudella ei sinänsä ole merkitystä, mutta se kuitenkin kertoo, että mainstream-kilpailussa novelli mielletään lyhytproosaksi, ei pitkäksi kertomukseksi, jota venytetään ja vanutetaan äärettömiin. Novellistisuus myös yleensä tarkoitti sitä, että teksteissä oli selkeä yksittäinen kiintopiste.

Spekulatiivisia aineksia oli mukana todella vähän, kuulemma vähemmän kuin edellisvuosina. Mielenkiintoista kuitenkin oli se, että kärjen teksteissä rikottiin kyllä rajoja ja tavallisesta arjesta poikkeavia asioita tapahtui. Tekstien sävy saattoi olla mielenkiintoisella tavalla vinksahtanut, kuten nyt esimerkiksi Leena Aunion lyhyissä novelleissa. Niiden kertojaminällä oli tarkka ja mielenkiintoinen tapa havainnoida todellisuutta ulkopuolisuuden, sivullisuuden ja etääntymisen kautta. Samoin Nelli Hietalan käytösohjeet jäivät mieleen erikoislaatuisuudellaan. Tekstien tyyli oli uniikki ja edukseen erottuva, kuivakkaa huumoria hyödyntävä. Niina Miettisen novellissa oli spekulatiivisia elementtejä ja aistivoimainen kieli, joka entisestään korosti arjesta irtaantuvaa tunnelmaa. Novellin pystyi tulkitsemaan metaforisena tai ottamaan spekulatiivisen elementin totena. Sekin viehätti. Noora Lehtosen novelleissa mies saattoi matkustaa maisemakierroksella bussin alla, eikä siinä ollut mitään omituista.

Voittajakaksikko Jouni Tikkanen 6 Turkka Hautala erottuivat ensimmäisellä kierroksella kuin kaksi kirkasta timanttia. Olin lukenut pinon puoleen väliin, kun Tikkasen novellit sattuivat käsiin. Tässä! sanoin silloin mielessäni. Sitä ennen olin huokaillen pannut tekstejä lukemisen jälkeen sivuun. Teknisesti taitavaa, mutta se viimeinen kielellinen ja sisällöllinen silaus tuntui puuttuvan, se jokin, joka erinomaisessa tekstissä on. Tikkanen oli tekstissään oivaltanut, miten ulkoinen tarina ja sisäinen tarina yhdistyvät, miten symbolit toimivat ja miten lukijan mielikuvitus rakentaa lopputuloksen. Vaikka teksti kertoi nuoresta miehestä, tuntui että teksti puhui juuri minulle: pystyin jakamaan kokemukset ja tuntemukset. Hautalan kokoelma taas oli vauhdikas, mustaa huumoria kukkiva viikonlopun ja pikkukaupunkielämän kuvaus, joka imaisi saman tien matkaansa. Kokonaisuus oli pakko lukea ahmimalla loppuun saakka. Sekin erottui edukseen heti ensimmäisellä lukukerralla.

Voittajakuusikko oli vahvasti mukana siinä noin 20:n lähetyksen satsissa, jotka nostin omalle toiselle kierrokselleni. Uusintalukemisella joukossa ei juuri tapahtunut muutoksia. Se, mikä oli ollut vaikeaselkoista ekalla lukukerralla, ei muuttunut ymmärrättäväksi toisellakaan kerralla.

Kuudelle kärjen oli yhteistä se, että jokainen osasi hyödyntää tarkkoja yksityiskohtia. Yksityisen kautta yleiseen kokemukseen, niinhän sitä sanotaan. Tekstien sisäinen maailma oli ehyt, mutta ennen kaikkea sisältö oli mietitty, kirjoittajalla oli pointti, joka oli luettavissa rivien välistä - rivien välistä, ei kirkuvana mainoslauseena tai manifestina.

Vertasin tekstejä myös spekulatiivisin kisoihin: Porttiin ja Novaan. Joskus spefin kirjoittajat syyttävät realistisia tekstejä siitä, että ne kikkailevat ja ovat ns. taideproosaa. Spekulatiivisissa kisoissa leikitellään paljon enemmän rakenteilla, epäkronologisuudella ja näkökulmatekniikalla kuin tässä Erkon kisan otannassa. Suurin osa Erkon kisateksteistä oli kronologisesti eteneviä pieniä novelleja, joissa ei pyritty luomaan jännitteitä ennakoinnilla tms. rakenteellisilla keinoilla. Monologimuotoisia tekstejä oli mukana, samoin joitakin yhden liuskan mittaisista pätkistä koostuvia kokonaisuuksia. Olisin jopa kaivannut massalta enemmän rohkeutta ja mielikuvitusta.

Spekulatiivisissa teksteissä on usein se etuna, että fiktiivinen maailma auttaa etäännyttämisessä. Erkon kisatekstien (massan) ongelmana oli paikoin liika omassa elämässä pyöriminen. Kirjoittaja ei ollut välttämättä päässyt eroon henkilökohtaisesti koetusta ja havaitusta, vaan oma napanöyhtä kummitteli tekstin taustalla. Heittäytymisen ja uskaltamisen kykyä jäin myös kaipaamaan. Kielellisesti Erkon valikoima oli kokonaisuutena varmempaa kuin esim. Novan anti, mutta tähän luonnollisesti vaikuttaa kisojen luonnekin. Spekulatiivisiin kisoihin osallistuu rajatumpi määrä kirjoittajia, ja palkintosummatkin vaikuttavat siihen, miten kisaan satsataan. Nova on profiloitunut aloittelijoiden kisaksi, Erkko on taas selkeästi kirjoittajille, jotka tähtäävät valtakunnallisen julkaisukynnyksen ylittämiseen.

Erkkoilu oli antoisaa, teksteihin uppoutuminen mielenkiintoista ja jälleen kerran tuli havaituksi, että hyvä teksti erottuu joukosta. Se vain erottuu. Makuasioista aletaan puhua vasta tietyn kirjallisen tason saavuttamisen jälkeen. Kärjen lähellä oli toki tekstejä, joiden kohdalla ei jäänyt paljosta kiinni: sielläkin on taatusti monia kirjoittajia, joista vielä kuulemme.

 

J.H Erkon kilpailun tulokset

Palkinnot on jaettu, tiedote ja tietoa kilpailusta löytyy täältä, mutta kopipeistinä oleellinen info myös tähän:

J.H. Erkon tämänvuotisen kirjoituskilpailun voitti 24-vuotias helsinkiläinen opiskelija Jouni Tikkanen. Kilpailulajina olivat novellit. Tekstejä tuli 200 kirjoittajalta, novelleja oli yhteensä 610. Raati pudotti ensimmäisessä lukukerrassa 120 kirjoittajan tekstit pois; loppukilpailuun päässeiden 80 kirjoittajan töistä nousivat lopuksi kärkeen noin 20 kirjoittajan työt. Niistä raati valitsi voittajat yksimielisesti. Raadin mukaan silmiinpistävää tänä vuonna oli, että myös ensimmäisen lukukerran jälkeen pudonneissa kirjoittajissa oli lukuisia lupaavia tekijöitä. Arvosteluraatiin juryyn kuuluivat lehtori, fil.lis. Pirkko Heikkinen, kirjailija Anne Leinonen ja kirjailija Petri Tamminen.

Kilpailun toisen palkinnon sai Salosta kotoisin oleva, tällä hetkellä Ranskassa opiskeleva Turkka Hautala ja kolmannen palkinnon Turussa opiskeleva Noora Lehtonen. Lehtonen on opiskellut aiemmin myös Mikkelin ammattikorkeakoulun kulttuuripalvelujen koulutusohjelmassa. Kunniamaininnat saivat Leena Aunio, Nelli Hietala ja Niina Miettinen. Palkinnot jaettiin Mikkelissä perjantaina. Voittajan palkintosumma on 2400 €. J.H. Erkon kilpailun järjestävät Mikkelin ammattikorkeakoulu, Suomen Nuoriso-opisto ja Mikkelin kaupunki.

Postileimojen mukaan runsaimmin kilpailuun saapui tekstejä Helsingistä, Turusta, Tampereelta, Kuopiosta, Joensuusta, Etelä-Savosta, Etelä-Karjalasta ja Jyväskylästä. Pohjoisin Suomi ja rannikko olivat niin ikään edusteilla. Töitä tuli myös Euroopasta ja Kaukoidästä.

Kilpailutöiden yleisimpiä teemoja olivat yksinäisyys ja kohtaamisen vaikeus. Ihmiset elivät rikkoutuneissa parisuhteissa tai etsivät itselleen sitä yhtä läheistä, johon tukeutua.

Merkillepantavan usein tarinat sijoittuivat kodin piiriin, maailmaa katseltiin ikään kuin keittiön ikkunasta. Tässäkin kirjoituskilpailussa kodin huoneista kuvatuin oli kuitenkin makuuhuone. Laajakuvassa näkyi yhtä lailla maaseutua kuin kaupunkia. Maaseutua ei romantisoitu, se kuvattiin raadollisena, murheellisten laulujen maana. Yksinäisyydestä tuntuivat kärsivän yhtä lailla kaikki, niin kaupunkilaiset kuin maalaiset. Yllättävän harvoin teksteissä vierailtiin muualla Euroopassa tai maailmalla.

Kirjoittajien ikä, lähestyvä kolmenkympin virstanpylväs, näkyi: maailmaa katsottiin pitkittyvän nuoruuden keskeltä. Tekstien näkijät ja kokijat kärsivät ikäkauteen kuuluvasta sitoutumisen pelosta, samalla kun tällaista sitoutumisen mahdollisuutta kaiken aikaa etsittiin.

Lapsuuskuvauksia oli mukana paljon. Lapsuus näyttäytyi pakopaikkana ja oman identiteetin selittäjänä. Juuri näistä lapsuusmuistoista löytyi paljon herkullisia, tunnistettavia kokemuksia. Lapsuuden kautta kirjoittajat tuntuivat parhaiten pääsevän kiinni aitoihin tunteisiin.

Huumoria oli tavoitettu erityisesti absurdeilla käänteillä. Ihmiskuvauksiin taas tuotiin rosoisuutta puhekielen ja lakonisen ilmaisun avulla. Teksteissä tuli vastaan kiinnostava kavalkadi suomalaisia tyyppejä: postinjakajiin rakastuvia yksineläjiä, neuroottisia perheenäitejä, kalastajia, taiteilijoita. Mielenterveys näytti tässä henkilögalleriassa suorastaan harvinaiselta luonnonvaralta.

Kilpailun yleinen taso oli hyvä. Kirjoittajilla on hallussa kaunokirjallisen kielen välineet – monissa teksteissä proosan rytmi oli napakkaa ja soljuvaa. Sisällön suhteen jäi kuitenkin toivottavaa: tuntui että kirjoittajat eivät luottaneet omiin tuntemuksiinsa. Niitä paettiin joko keinotekoiseen rankkuuteen tai taiteelliseen maalailuun, tunteiden tilalla oli tunnelmointia. Monet turvautuivat selittelyyn, aiheen ympärillä kierreltiin sen sijaan, että olisi menty napakasti näyttäen asiaan.

Toisaalta kilpailun kärki oli laaja, raati löysi paljon aitoa ilmaisun taitoa. Palkitut työt erottuivat tästä joukosta erityisesti tuoreilla havainnoillaan ja lukemaan pakottavalla tarinan tajullaan.

Voittajien luonnehdinta

Jouni Tikkanen, 1. palkinto (24-vuotias, Pulkkila, Helsinki) 2 400 €

Jouni Tikkasen kilpailutyöt eivät uudista suomalaista novellia – niin kuin herkullinen ruisleipä ei uudista suomalaista leivontaperinnettä. Mutta kuluttaja nauttii! On juhlaa päästä varman tarinankertojan kyytiin. Nuoren pojan kehityskertomus kuvataan tällä kertaa parin solmukohdan kautta, eleettömästi ja tehokkaasti. Kaiken yllä leijuu huumaava autenttisuuden tunne: lauseet näyttävät saapuvan suoraan kokemuksen tasalta. Modernismin kirkkaimpien perinteiden mukaisesti Tikkanen konkretisoi kaiken tajuttavaksi: Jumalakin on vain tyyppi, joka nojaa vieressä sillan kaiteeseen ja katsoo samaan suuntaan merelle niin ”ettei hänen katsettaan voinut tulkita mitenkään”.

Turkka Hautala, 2. palkinto (s. 1981, Salo, Jyväskylä) 1 700 €

Turkka Hautalan fiktiivinen Salo on elokuvamainen Spoon River –antologia: yhden illan ja yön aikana ehtii tapahtua paljon merkityksellisiä asioita, myös järkyttävä veriteko, josta ei puutu tragikoomisia sävyjä. Hautala piirtää toisiinsa linkittyvät henkilökuvat tarkasti: proosassa haisee paistorasva ja hiki, kun Hautala kuvaa miehiä, ”jotka välttivät kymmeniä koulun liikuntatunteja unohtamalla verkkarit kotiin.” Dialogi vyöryy soljuvasti ja osuvasti rytmittämään toimintaa. Kerronnan rytmi ja tunnelma on silti leppoisan jutusteleva, pienen ihmisen unelmia kunnioittava, ja huumorikin pilkistää kohtalon persvaosta silloin kun sitä vähiten odottaa.

Noora Lehtonen, 3. palkinto (s. 1981, Turku) 1 000 €

”Minä olen sellainen. En psykopaatti, vaan peili. Heijastan ihmiselle hänet itsensä.” Mies ottaa elämäänsä kyytiä bussin alla ja nainen saa perintönä köydenpätkän, joka liittyy mystisesti tädin katoamiseen. Mutta miten? Samaa arjen selittämättömyyttä huokuvat kaikki Noora Lehtosen novellit. Kirjoittaja vie matkalle, jossa nauretaan sisäänpäin, salakavalasti. Kokoelmassa on havaintoja hetkistä, jotka kohoavat merkityksellisiksi elämän miniatyyreiksi. Lehtosen tyyli on nasakka, lause taloudellinen, ja absurdit yksityiskohdat maustavat keitoksen nautittavaksi lukukokemukseksi.

Leena Aunio, kunniamaininta (s. 1980, Kokkola, Tukholma) 100 €

”Aurinko oli veden pinnassa niin kuin minun päänikin ja minä nauroin sille.” Leena Aunion hyväntuulisessa lyhytproosassa maailmaa katsellaan merkillisen linssin läpi: tutuimmistakin kokemuksista paljastuu jännittäviä ulottuvuuksia. Aunio todella taitaa kontrastin, keveyden yllä leijuu aina jotakin uhkaavaa, kaipauksessa on jotain makeaa ja hyvää. Erityiskiitoksen Aunio ansaitsee siitä, että hän uudistaa lukijan suhteen Barbieen ja Keniin. Hän kykenee ilmaisemaan ihmisen koko eksistentiaalisen yksinäisyyden pelkillä nuken kasvoilla: ”Yhtäkkiä Ken, muovinen Ken, oli vakava.”

Nelli Hietala, kunniamaininta (s. 1981, Lieksa, Jyväskylä) 100 €

Nelli Hietalan vinksahtanut niksikokoelma saa olon levottomaksi: tekee mieli eksyä, hankkia opaslintu ja pyydystää painajaisia – ihan jo pelkästään siitä syystä, että ohjeet ovat niin hyviä. Hietalan kieli on jännittävä yhdistelmä vakavaksi tekeytyvää proosaa ja kurittomia, lennokkaan lyyrisiä melodianpätkiä. Tämä irtonaisuuden tunne hurmaa lukijan ja saa kaiken näyttämään keveältä – jopa painajaiset, jotka, niin kuin nyt tiedämme, voi houkutella purkkiin panemalla sinne ”kuolleen kärpäsen, edesmenneen isovanhemman takinnapin tai harakan pyrstösulan”.

Niina Miettinen, kunniamaininta (s. 1978, Joensuu, Helsinki) 100 €

Niina Miettisen Hengittämättä on hienovireinen, kahta näkökulmaa hyödyntävä novelli käsilläparantajasta ja tytöstä, jonka keuhkoissa asuu kaksoissisar. Lyyrinen, ilmava kerronta aukaisee tarinan sopivasti, mutta jättää lukijan mielikuvitukselle varaa nousta lentoon. Novelli vilisee mieleen painuvia kielikuvia ja aistinvaraisia havaintoja, joissa ”iho on pehmeä kuin silkkinen käsilaukun vuori, mutta se tuoksuu kävyille ja siitepölylle.” Miettinen kuvaa lapsuuden kokemuksia lapsen maailmaa kunnioittaen.

- - -

Palkintojenjakotilaisuudessa ja jatkoilla oli kerrassaan mukavaa. Kirjoitan aiheesta, voittajateksteistä ja kisa-aatoksista tuonnempana. Nyt on huilittava, saunottava ja valmistauduttava viikonlopun muihin kulttuuririentoihin.

 

Uuskummaa, on se!

Tapasin eilen kirjailija Viivi Hyvösen, teen näet Tähtivaeltajaan haastattelua hänestä, uudenuutukaisen Apina ja Uusikuu -romaanin tiimoilta. Teos on ehdottomasti tämän kevään tapaus. Mainitsin sen jo vanhassa blogissani, kun listasin uutuuskirjoja. Teos on runsas, barokkinen, ja kyllä, voi siitä kutsua uuskummaksi, ja kirjailijan asennetta voi kutsua reaalifantastikseksi. Vaikka haastattelun aikana kyllä tuli ilmi sekin, että tekijä ei päätään millään määritelmillä vaivaa. Se jos mikä on kunnioitettavaa!

Jutustelu kirjailija Hyvösen kanssa oli oikein mukavaa ja omia kirjallisia nystyröitä kutkuttavaa. Nyt on purettavaksi haastattelunauha, ja jäsenneltävä rönsyilevä keskustelumme tolkulliseksi kokonaisuudeksi. Suurin pulma on se, miten puhua kirjasta, jota ei tee mieli spoilata pätkääkään. Ei auta että sanoo vain “tää on pakko lukea!”, koska jotenkin on perusteltava, että miksi. No siksi! Lukekaa!

Apina ja Uusikuu päätyy minun “kirjallisen inspiraation lähteet” -listalleni, jota aloin taannoin kerätä. Yritän saada luettelon tänne blogiinkin esille, aikanaan. Toukokuu on minulle kirjoittamisen kuu, näin olen päättänyt.

 

Erkon palkinnot jaetaan perjantaina

J.H Erkon novellikirjoituskilpailun palkinnot jaetaan Mikkelissä perjantaina 25.4. Olin tuomaroimassa kisaa Pirkko Heikkisen ja Petri Tammisen kanssa ja vietin tekstien parissa alkukeväästä pari viikkoa melko tiviissä hengessä. Vihdoinkin pääsee juhlistamaan kilpailun voittajia ja myös lausumaan ääneen kehun jos toisenkin voittajista. Jotka muuten olivat hyviä, ne tekstit. Ei sen puoleen, yli 200:n osallistujan joukkoon (ja minulle esiraadittamisen päätyneeseen 80+ lähetykseen) mahtuu monia hyviä tekstejä, kaikkia ei koskaan voi nostaa esille. Ja koska nimimerkkikuoria ei Erkossa avata muutoin kuin palkittujen osalta, jää monen mieltä vaivaamaan jääneen tekstin kirjoittajan henkilöllisyys salaisuudeksi ehkä ikuisiksi ajoiksi. Tai voi hyvinkin olla mahdollista, että samat kirjoittajat putkahtavat samoilla teksteillä esille jossakin muualla.

Joidenkin tekstien kohdalla olisi niin mukavaa päästä kertomaan kirjoittajalle, miten pienistä asioista palkintosija voi olla kiinni. Ja joidenkin kohdalla voisi vähän antaa huutiakin, kun olisi enemmänkin korjattavaa. Mainstream-kisan antia on mukava verrata spefi-kisojen antiin, ja sen teen täällä blogissa, jahka tulokset ovat julkiset.

Jos joku sattuu olemaan Mikkelissä liikkellä, ja aihe kiinnostaa, niin tilaisuuteen on ollut paikallisessa lehdessä yleinen kutsu ja siis vapaa pääsy halukkaille. Palkintojenjako alkaa klo 14, paikka on Artium-sali, Paukkulantie 22, Mikkeli. Siis käytännössä Graanin ostoskeskuksen vieressä, mutta ohitustien toisella puolella.

 

Pohdiskelua tuomarointikyselystä

Tuomarointikysely on siis vihdoinkin ilmestynyt, ja sen voi lukea joko Usvan pdf:stä tai suoraan html-muodossa.

Kyselyssä on mm. tuomareiden kommentit siihen, millaisiin asioihin he kiinnittävät huomiota teksteissä, mitkä ovat erinomaisen novellin kriteerit, asettaako spekulatiivisuus novellille erikoisvaatimuksia ja tunnistaako tuomari kirjoittajia tekstien perusteella, ja kuinka se vaikuttaa lopputulokseen.

Artikkeli pyrkii summaamaan vastauksissa olleet ajatukset jonkinlaisiksi tiivistymiksi. Hajontaahan vastauksissa tietenkin oli, ja samaan kysymykseen saattoi heilahtaa keskenään hyvin erilaisia vastauksia, mutta kokonaisuutena vastaukset olivat positiivisia ja sen kummempaa narinaa ei ollut havaittavissa. Vaikka kehitettävää löytyi, olivat tuomarit pääasiassa itse tyytyväisiä tuomarointityöskentelyyn ja tietoisia homman vaatimuksista ja subjektiivisesta luonteesta.

Itse koen kyselyn suurimmaksi anniksi sen, että monia tuomareiden ja kirjoittajien tiedossa olevia asioita on nyt kuitenkin kirjattu myös ihan uusien kirjoittajien silmien eteen: esimerkiksi arviointikriteereiden laaja skaala, kisojen keskinäinen erilaisuus ja se, että kisoissa menestyminen tai menestymättömyys ei ole kuitenkaan mikään tuomio, jonka perusteella hyvä harrastus tai intohimo pitäisi lopettaa. Päin vastoin kisojen tulokset voi ottaa kannusteena tai sisun kartuttajana.

Olisi mukava kuulla, millaisia ajatuksia kyselyn tulokset lukijoissa herättävät. Itse koin kiehtovaksi kehitysideat, mm. Mari Saarion ehdotuksen yleisölle avoimesta kirjoituskilpailusta, jossa tuomarityöskentelyä pääsisi katsomaan lasin läpi. Se vaatisi osallistuvilta tuomareilta melkoista kanttia, mutta toisaalta olisi äärimmäisen oivallinen oppimisen paikka kisaan osallistuneille ja sitä seuraaville kirjoittajille. Tällä hetkellähän paras keino kirjoittajalle ottaa kirjoituskilpailuista kaikki hyöty irti on ryhtyä itse esiraatiin tai tuomaristoon ja katsoa, miten siellä alkaa asioita arvottaa. Jos tuon kokemuksen pystyy heijastamaan itseensä, oppii lyhyessä ajassa todella paljon omista teksteistään.

 

Usva 1/2008 on ilmestynyt

Lataa numero 1/2008 ilmaiseksi täältä

Tällä kertaa Usvan novelleissa matkataan sekä mielen maailmoihin että kauas avaruuteen. Elämä on tarinaa, joskus valheellista, eikä kaikki ole sitä miltä näyttää. Pakkomielteet ja pelot hallitsevat elämäämme, mutta onneksi on myös olemassa selviytymiskeinoja ja valoa tunnelin päässä.

Carita Forsgrenin Karva on lämminhenkinen ja humoristinen novelli naisesta ja viemäritukosesta, myös rakkaudesta, jonka keskelle voi yllättäen joutua. Jukka Laajarinteen monimerkityksellinen Virilivili sukeltaa pelkojen keskellä elävän naisen psyykeen hienovireisesti: uhka on käsin kosketeltavissa. Marko Hautalan Lumikeijun päähenkilö elää ulkonäkönsä puristuksessa. Uusi amerikkalainen hoitomuoto tarjoaa kelpo reseptin ongelmista selviytymiseen, mutta itseään ei pääsekään noin vain pakoon.

Boris Hurtan Louhisaari muodostuu kahdestatoista raapaleesta tai krapuista. Kummitustarina nojaa vahvaan tunnelmaan ja historialliseen miljööseen. Veen kalvakat nuoret neijot on J.T.V Raution kalevalamittainen, eroottissävyinen runoelma.

Albedo Nolla on Petri Laineen Tähtivaeltaja-kisassa kunniamaininnalle yltänyt novelli, jossa matkatana kaukana avaruudessa uuden kodin ja elämän toivossa. Ihminen ei voi kuitenkaan ennakoida sitä, mitä hän kaukaisuudessa kohtaa. Numeron kruunaa Anu Maaret Lahtisen Vihreä palaa, joka avautuu lukijalle vähitellen kuin sipuli. Sen keskiössä päähenkilö avautuu kertomalla tarinoita.

Lehden artikkeleina ovat Boris Hurtan henkilöhahmojen nimeämistä käsittelevä MXYZPTLK ja muita nimiä sekä Anne Leinosen koostama Usvan tuomarointikysely, joka tehtiin keväällä 2008 ja jossa selvitettiin spekulatiivisten kirjoituskilpailujen tuomareilta näkemyksiä ja kokemuksia tuomarointityön yksityiskohdista ja hyvän novellin ominaisuuksista. Molemmat kiinnostanevat myös mainstream-kirjoittajia.

Artikkelit ovat saatavissa myös html-muodossa osoitteesta: http://usvazine.net/arkisto_jutut.htm

Antoisia lukuhetkiä!

Kansi: Kevin Russ / IStockphoto.com
Koko: 2,0 Mt
Sivuja: 60
Julkaisupäivä: 18.4.2008
Kirjoittajat: Carita Forsgren, Marko Hautala, Boris Hurtta, Jukka Laajarinne, Anu Maaret Lahtinen, Petri Laine, Anne Leinonen, J.T.V Rautio
Kuvittajat: Carita Forsgren, Tuuli Hypén

 

Tervetuloa uusille sivuille!

Toimittajan spekulativiinen lokikirja on täten virallisesti siirtynyt tänne WordPressin pohjattomaan nieluun. Vuodatuksen kanssa alkoi mennä hermot, päällimmäisenä yksitellen poistettava spämmi, jota tulee vaan, huono kirjaintunnistussysteemi ja jatkuva epävarmuus siitä, saavatko ihmiset systeemissä kommenttejaan läpi, kun itse en saa muiden blogeihin aina kirjoitetuksi sanomisiani. WordPress tulee olemaan toivon mukaan sekin väliaikainen, sillä joskus syksyllä olisi hieno saada Usvan kotisivut uusituksi ja samalla koko blogi yhdistettyä sivustoon ja uusien numeroiden julkaisemiseen. Siinä tulen toki tarvitsemaan apua, sillä en ole tietokantaihminen vaan näprään mieluummin tekstien parissa. En siis lupaa, että siitä tulee sutta tahi paskaa, mutta yritystä on.

Pyrin kokoamaan tänne entisenkaltaisten Usva/spefi/kirjoituskilpailut -blogimerkintöjen lisäksi tietoa sekä kirjoistani että kaikenlaista yleistä sälää kirjoittamiseen liittyen, kuten nyt esimerkiksi kelvollinen linkkisivusto. Minulla on taipumusta levittää lonkeroita ympäri verkkoa, ja siksi esim. on olemassa ihan omat kirjailijasivut, Usvan omat kotisivut, kirjan omat kotisivut yms. Ehkä voisi hieman tiivistääkin, tai ainakin linkittää asiat selkeästi toisiinsa. Yritystä saada kaaokseen hieman enemmän selkeyttä!